Lainarakkaus käveli vain ovesta sisään. Ihan vähän vaan kyseli tai ylipäätänsä esitteli itseään. Asettui taloksi. Ei kysynyt lupaa, jäi vain. Antoi ymmärtää, että on tullut jäädäkseen. Lainarakkautta ei aina tunnista. Se antaa jopa rakastua itseensä. Se kertoo sinulle kaiken itsestään, ottaa kaiken myös vastaan sinusta , pitää kuin omaansa ja sopivan hetken tullen se katoaa vähin äänin. Yhtä rajusti kuin on tullutkin, se jättää jälkensä lainaamoon. Lainarakkaus kulkee valheen puvussa, toisin kun rakkaus. Lainarakkaus pitää hauskaa, kuluttaa aikaansa, uskotellen myös itselleen olevan rakastunut, toisin kun rakkaus. Rakkaus on rehellinen kaikessa julmuudessaan ja kauneudessaan. Mutta lainarakkaus lähtee käpsyttelemään, kun kaikki kiva on käytetty. Ja sitten se selittelee, poislähtiessään, testaavansa, miten yhdessäolo kestää, kun hänellä on uudet tuulet. Tai sitten sillä on niin muka vaikeata, ettei se tiedä kuinka tekisi lainaamon kanssa. Kun kaikkea ei voi saada tai ei haluakkaan lainaamon olevan hänelle ikuinen kumppani, joksi hän sen niin uskotteli syvillä ajatuksillaan. Lainarakkaudelta puuttuu suoraselkäisyys. Se luottaa siihen, että lainaamosta saa kaikkea silloin kun se tarvitsee. Se venkoilee erillaisilla meriselityksillään, ettei lainaamoa tarvitse, koska asiathan ovat sillä hetkellä hyvin. Niinpä lainarakkauden on helppo unohtaa sovitut asiat, yhteiset kivat jutut, hassutukset ja diilit. Lainarakkauden ei omasta mielestä tarvitse kantaa vastuuta. Se vain odottaa, että lainaamo tekee sen. Tosin, kun rakkaus, se ei jätä epätietoisuuteen tai hiljaisuuteen, vaan kertoo kaikessa rehellisyydessään, kuinka asiat ovat. Se ei roikota, juuri siksi, että jokin.hyöty tai korvike olisi vielä olemassa. Mutta, lainarakkaus toimii juuri noin. Se ojentaa ikäänkuin koiralle luun, jottei menettäisi itse kasvojaan.
