Laavu

Pyhien unien aika.

Nainen on kietoutunut ihanaan villashaaliin ja katselee ulos. Kaikkialla on valkoista  lunta. Puiden oksat nuokkuvat sen painosta.  Hän on kahden vaiheilla; lähteäkkö ulos vai jäädä lämpöisen shaalin sisään.  Mielessään hän jo kulkee nuotiopaikalle. Niinpä hän päättää lähteä ulos, pakaten samalla shaalin reppuunsa.  Hän kahlaa laavulle reppu selässään ja perille päästessään hän  sytyttelee nuotion. On jouluaaton aaton aatto. Nainen katselee ympärilleen "Miten kaunista ja hiljaista, kuin sadusta tämä hetki ja hengittää syvään.  Nuotion palaessa, nainen lämmittää käsiään tulen äärellä. Hän laitaa veden kiehumaan pannuun.  Tässä hetkessä on jotakin taianomaista. Lunta tipahtelee kuusenoksalta, ja nainen jää katsomaan sitä tarkkaan. Ketään ei näy, mutta hän aistii jonkin olevan läsnä. Hän haistaa tutun partaveden. "Hyvää joulua " hän kuiskaa, nostaa pannun liekeistä, kaataa teetä mukiinsa ja jää istumaan tulen lämpimään. 

Shakki

Vuoden viimeiset päivät ovat lopuillaan.  Olitko koko vuoden kuin shakkilaudalla jonkun liikuteltavana  ja pelinappulana,  tietämättäsi, ajattelemattamuuttasi, hyväuskoisuudestasi ?  Saiko sinut joku nauramaan, itkemään, hymyilemään, onnelliseksi tai rakastumaan ?  Edustitko pelilaudallasi hevosta vai tornia ?  Sanotaan, että sotilaat ovat shakkipelin sielu.   Vai muutuitko lopulta  itse pelaajaksi ? 

On hyvä pysähtyä katsomaan, ketä jätti taakseen. Oliko se sen arvoista, yksi siirto ja virhe, pelilaudalla siirtoja ei voi siirtää takaisin ja sanoa "eiku.."   Liikutettavan on vaikeampi sanoa "ei sittenkään".. Kun taas pelaaja käyttää kaikki valtansa ja sanoo" jospa sittenkin.." Mietin vain,  kun liikuteltavana oleva  ymmärtää  olleensa vain välikappale pelaajan päästessä tavoitteeseensa. Pelaaja ei siinä vaiheessa tajua  itseasiassa olevansa häviöllä. Alkaa pitkä peli, jossa shakin jälkeen  liiuteltava muuttuukin pelaajaksi ja tekee lopulta Matin.