valkoinen sulka

Viemme tytärtämme  kotiinsa. Matkalla pysähdymme  ruokailemaan . Tarjoilija tuo ruokamme pöytään ja juuri kun alamme ruokailemaan, jää tuijottamaan väliimme leijailevaa höyhentä. Kysyn, mistä tuo tuli, mutta toinen meistä ei näe höyhentä. Höyhen ei ehdi pöydälle kun jo  katoaa.  Jään miettimään tuota. Olen kuullut kyllä näistä, mutta ensinmäisen kerran  saan itse höyhenen.

Lähden tutkimaan asiaa tarkemmin ja  löydän merkityksen valkoisele sulalle.  Tämä ei ole sattumaa. Joku muukin on ajatuksieni kanssa selvästi.   Valkoinen sulka, vanhan legendan , oikeammin erään instanssin mukaan annettaan ihmiselle petturuudesta sekä pelkuruudesta.  Valkoisen sulan saaja on enempi kuin  parjattu.  Hän pyrkii todella nopeasti pois näyttämöltä toivoen, ettei kovinkaan moni ssisi tästä tietää. Entä valkoisen sulan antaja, jäin miettimään. Kertooko se antajastaan, suuresta ja syvästä aiheutetusta tuskasta sekä pettymyksestä sulan saajaa kohtaan ?  Tuskan on täytynyt olla niin pohjaton, ettei enään tarvita rohkeutta antaakseen sulan merkiksi tästä kaikesta.  Häpeä valtaa valkoisen sulan saajan mielen ja vaikka kuinka kuluisi aikaa, tunne on kuin piiskan sivallus lopun elämän.  Tuosta hetkestä jää ainakin sieluun  ikuinen jälki. 

 Valkoinen sulka, ei ole vain siis kaunis katseltava, se kätkee sisälleen paljon enenmän symboolina  antajastaan  sekä  saajastaan. 

Ylösnousu

Sanonta, tukka ja viisaus ei asu  samassa päässä, voi pitää paikkansa. Siispä päätin vetää hiukset nutturalle ja yhdistää kauneuden sekä älykkyyden. Älykkyys ja viisaus kun ei ole sama asia. Lisäsin voiman vielä comboon ja tulos oli jäätävä.  Kun ihmistä on satutettu niin lujaa, että tämä ulkopuolisin silmin näyttää nukkuessaan kärsivältä, herää itkuunsa aamuyöstää tai kun kyyneleet valuvat asioita ajatellessa. Makaat selälläsi hengittämättä, sillä kipu on niin  kova.  Ehdit kuitenkin ajattelemaan  maatessasi sadasosan  sekunnilla, jotta nyt jumalauta riittää.  Nousen ja vaikka vielä lyötynä kävelet tiedät sisinmässäsi, ettei kivun aiheuttaja pääse ikinä niin kauaksi, etteikö  jokin seikka muistuttaisi tästä hetkestä.   Oikeudentajusi on niin vahva, ettei sen tarvitse merkitä kostoa. Kosto olisi väärin.  Kuvailisin paremminkin tilannetta, jossa koira varastaa pöydältä. Seuraavalla kerralla varaan pöydälle kinkunsiivun jonka sisään on puristettu hieman sinappia.  Koira, ei tiedä kostosta, vaan tajuaa, ettei kinkku maisttu aina samalle sellaisen nähtyään.