Äiti

Kun olin saanut kuulla olevani äiti, joka on syyllinen toisen pahaan.oloon, sainkin eräänä päivänä viestin, tunnustuksen. Ehkä jotakin oli tapahtunut, joku oli kasvanut, joku osa oli liikahtanut hyvällä tapaa eteenpäin.. Viestin lukieessani, olin sanaton. Kasvun paikka tässä kohtaa itsellänikin. Itse en koskaan päässyt sanomaan äidilleni, kuinka hyvä ihminen tämä oli. Ja, sitäpaitsi, eihän ollut niin hyvä, mutta se siitä. Kumpa olisinkin voinut  niin sydänmestäni sanoa , niinkuin tämä viesti nyt tuli.  

Äiti, haluun tulla samallaiseks äitiks ku sä oot mulle ollu ja haluaisin vaa sanoo sen sulle. Oot oikeesti ollu yks maailman parhaista äiteistä ja oot vieläki. Se kuin oot aina pitäny mun puolia ja huolehtinu, ansaitsisit siit mitalin 🏆

Pienen tytön syntymä oli saanut aikaseksi jotakin niin suurta, aivan kuin lämmin aalto pyyhkäisi minut mukaansa ja jouduin miettimään hetken. Enkä oikeasti tiedä, minkälainen on maailman parhain äiti, mutta parhaani olen koettanut tehdä. Niinpä vastasin hänelle.

♥️ Huomenta. Olen sanaton. Ihan sanaton.  Hurja matkahan tässä on tehty ja kohdattu vaikka mitä. Kun itse tulin äidiksi, vaistot  ohjasivat minua. Toimiin niiden mukaan, maslaisjärki , usko itseensä, rohkeus ja rakkaus kaverina. Intuitio seurasi myöhemmin perässä.  Äidiksi kasvoin teidän lasten kautta, ei yksin  kukaan siihen pysty. Ei ole sellaista työkalupakkia kenellekkään valmiina.  Äiti on varustettu sitä mukaan ,kun haasteet kasvaa lasten kasvun myötä.  Tämä on toinen kerta kun saan sinulta viestin, joka laittaa hiljaiseksi ja rakkaus ja lämpö valtaa lähimmän tienoonkin. Kiitos ♥️ Olen sittenkin tehnyt jotakin oikein. Kaikki lapsen ilot ja surut kulkevat äidin sydänmen kautta. Sinne jää arvet matkalta ja sinne jää myös ruusut kukkimaan matkalta.  Sinä lapseni istutit juuri kauneimman ruusun sinne, sillä tuo viesti veti todella sanattomaksi.  Muista aina lapseni, että olet juuri äideistä parhain lapsellesi. Älä ikinä epäile sitä. ♥️ 

Johon lapseni kuittasi,  ❤️🤗 Noku sä vaa oot.

Kaunista.

Mitään kaunista ei pysty vangitsemaan(nii.kuin  ei tätä sydäntäkään. ) , ei edes kaneralla  , tuumaan.  Tänään heräsin mukavaan tunteeseen. Oli satanut ensilumi.  Ihastelin ikkunasta takapihalle ja sitten tassuttelin keittämään aamusumpit.   Päätinkin pukeutua keltaisiin mieltä piristäviin  "bikineihini " ja pohdittavaksi jäi, laitanko hameen vai housut.  Tuumiin hetken päivän menuuta ja päädyin jälkimmäiseen.   Hyppäsin autoon ja lähdin kohti päivän askareita. Kaunista, ajattelin. Puut valkoisena, ihan mieletön.  Kaivon kameran kalupakista ja juuri auringon hivellessä lumisia puita, akku loppui.  No, se siitä, no oli se kyllä kaunis ja olisin halunnut sen.ikuistaa ja julkasta päivityksesäni.   Matka jatkuu. Päivän mittaan, ennen toista palaveriani, pistäydyn sushipaikkaan. Maksan ja kävelen puffet pöydän ääreen ottamaan salaattia. Vierestäni hiippailee pöydän päähän joku tyyppi ja alkaa narista (lautasella jo päädystä otetut lämpöset ruoat.  samalla odottaen salaattivuoroansa).  "Sinun pitäisi olla minun takanani, ja jatkaa, kulkusuunta on näin, se oli hallituksen suositus " Minulla taitaa katketa sillä hetkellä moinen naukuminen ja tuumaan "aletaanko me natista  jostain turhasta ? Tyyppi odottaa malttamattomana käsi melkein salaattiottimessa kiinni ja jatkaa vinkunaa. Totesin yks kantaan, olkaapa nyt vain hiljaa, juupa juu.  Tyyppi ei anna periksi vaan vinkuu vielä coronasta jotain. Tuumasin, etten nyt oikein jaksa ottaa kenenkään kitinää vastaan. Paikka on täynnä ruokailijoita ja jmitä te teette täällä ylipäätään, jos teidän elämänne on. noin vaikeata? Vien lautaseni pöytään ja huikkaan ohimennen tyypille"missäs teidän maskinne on ?    Laitoin merkille että tyyppi ja sen kaveri yritti zombailla hengittämättä ihmisten ohitse. Huoh.jopa kääntyivät lähteäkseen eri suuntiin kun joku käveli heitä vastaan. Mieleeni tuli  muksujen aikanaan pelaama Happohotelli. Sen verran huvittavan näköistä tuo heidän singahtelu oli pienessä ruokatilassa.  Jatkoin seuraavaan palaveriin. Illan agendan lopuksi totesimme ettei  tulen liekkiäkään voi pakottaa palamaan mieleisellään tavalla, mutta sen voi sytyttää aina uudelleen.  Ja fiilis, se oli hyvä.   <3 ja se on yhä.

Hyvää ja rauhallista yötä  . ;) Unijukka tänään ei tosin pääse ja Nukkumasa on , tais mennä baariin. Joten keksikää jotain muuta unettavaa <3

Simputus

Tässä taanoin keikkasin päiväkotipäivän, tällä kertaa hyvinnii erillaisen. Sama paikka jonne lähetin.kehitysehdotuksen puhelimen käytöstä. 

Minut oli toivottu keikalle. Aamupäivän vietin itse päällikön kanssa ryhmässä ja lasten nukahdettua päällikkö tulee luokseni sanoen että hänellä olisi pari tehtävää minulle.

Arvatenkin hänen.olemuksestaan jotta jotain hauskaa on.tulossa, kysyin viattomana jotta mitä tämä haluaisi minun.tekevän. 

Menimme kahvihuoneeseen ja hän oli leikannut lehdistä kuvia jotka täytyisi laminoida.  Ja kun olisin.sen tehnyt, voisin seuraavaksi teroitella helvetinmoisen saavillisen värikyniä.. Aloitin laminoimisen ja hetken päästä kysyin, mihin kuvat tulee. Sain vastaukseksi että hänellä on lasten kanssa projekti. 

Jatkoin.siinä laminointia ja kelasin. Söin evääni ryhmässä, ei siis ruokatuntia, aamulla ei kahvitaukoa, ( 8h.n työpäivä..) 

Odottelin siinä sitten.kahvihuoneen.täyttymistä ja päällikkö itse istui jo hyvän tovin pöydän päässä.

Kahvipöydässä istui JHL.n edustaja tiedustellen kuuluusinko mihinkään liittoon.  Kahveepöytä täyttyi täyteen ja  siinä sitten oltiin nekun näkösinä. 

Keskytin puheensorinan selkeällä äänellä : (xxxx) , miksi minä joudun laminoimaan sun juttujas jos kerta tää on sun projekti ?

Hiljaisuus.

Hän vastaa, että on muutakin tekemistä. Totean jotta niinpä näkyy.  Siinä kun kaffittelette, niin ottakaa tuo kynäsaavi ja terotelkaa niitä siinä rupatellessanne. Ne on vähäkalorisiakin. 

Hiljaisuus.

Hän vastaa, kahvitauko on 10 minuutin pituinen. Käännyin , kävelin kohti JHL.n edustajaa ja kysyäkseni häneltä jotta mites se on..

Päällikkö kiirehtii nousemaan kuppinsa kanssa, jatkan selkeästi että mulla on nyt tauko. En aio terotella kyniä, terottelette ne itte. 

Hiljaisuus.

Laikkari alkaa nauramaan ja toteaa naurettuaan jotta hyvä, hyvä kun joku sanoo totuuksia julki. Päällikkö on tehnyt tuon aika monelle sijaiselle  ja nauraa .. 

Semmosia ne on päälliköt, ihmisiähän vain nekin, joilta käsi lyhenee joskus.  He vain unohtavat sen joskus. 

Coronavilkku

Olin matkalla kotiväkeäni tapaamaan. Aikataulu oli pikkuisen tiukka ja olin lähtenyt hiukka myöhässä matkaan.  Jouduin kieppaamaan vielä muutaman asian kautta, ennen kuin pääsin tien päälle. Tykkään ajaa pitkiä matkoja, varsinkin, kun voin lähteä matkaan aamuhämärässä , rauhassa ja yksin.  Tällä kertaa matka alku ei niin toteutunut. Siitä saan.kiittää itseäni.  Nälkäkin alkoi vaivaamaan ja pysähdyin matkan varrella olevaa thai ruokapaikkaan.  Hoidan puhelinen kautta erästä asiaa ja samalla yritin kammeta itseäni autosta ulos. Turhaan. Oven kahva oli venkurallaan. En päässyt eteen enkä taakse.  Selkee, ujutin itseni ulos apukuskin paikalta. Kävelen ovesta sisään ja paikka yllätykseni on aivan.täynnä ihmisiä, lukuunottamatta yhtä pöytää.  Pöytä, joka on iikäänkuin hajurakona kahteen vierkkäiseen olevaan pöytään, jossa istuu ryhmä  vihreisiin sonnustautuneita tyyppejä.  Jatkan puhelua ,  yritämme päästä  puhelun loppuun sillä takaraivossani keittää se hemmetin autonovenkahva.  Potkaisen jalallani tuolin sivuun, asetun taloksi tuohon pöytään . Havannoin, kuinka viereisessä juuri kuvaamassani pöydässä  on hiljaista, minua tuijotetaan kuin olisin.juuri peitellyt väliinnme miinoja. Riisun päällimmäistä paitaani ja keskityn  tekemään omia juttujani, ennenkuin hakisin ruokaa. Yritän samalla kuumeisesti saada  auton omistajaa kiinni, sillä tuntuu siististi sanottuna ilkeältä jatkaa matkaa autolla, jossa kuskin ovi ei toimi. Uskoisin sen näkyvän minusta.  Tuijotus jatkuu. Näen, mutta en katso. Tuntuu kuin olisi seurattu jokaista suupalaani.  Mieleeni juolahti ajatus. Entä jos nousen pystyyn,  kysäsen heilt, ä onko lksyttävää ja mikäli ei, niinpyydän  jatkamaan. En kuitenkaan tehnyt niin.  Sillä takaraivossani takoi  se hemmetin ovi.  Hiljaisuus tuijotus ja ilkikurinen huikkasu ," tuolla ainakaan (painotettu) ei ole koronaa". Pokkani pit, sillä ajattelin  heidän  pian kuulevan painavan mielipiteeni luuriin siitä hemmetin  kahvasta. Heidän onnekseen., he ehtivät poistua, ennen kun näin tapahtui.  Mitä siis tein? Mitä oikeasti tein ? Touhutin vain omiaani, hain noutopöydästä ruokaa, ja mietiin jo seuraavaa vaihtoehtoa  seuraavaan hetkeen. Kerroin ystävälleni tapahtumasta ja hän totesi nauraen, että minun olisi pitänyt  kaivaa pieni muistilappu, kirjoittaa siihen että VARATTU  ja liimata se otsaani.  Vastaan nauruun ja lupaan seuraavalle varata mienen  muistilapputarravihon käsilaukkuuni. Ehkä ensi kerralla, tuumaan.