Kun työkaveria hiertää joku, mutta mikä ja missä ?

Työpäivän aloitus on parhaimmillaan, kun saat ajaa rauhassa työmaallesi.  Hörppäsin vielä kahveet autossa  kismetin kera ennenkuin avasin työmaani oven.  Valokuvauksen jälkeen, muksut lähtivät porrastetusti ulos. Voitteko arvata, kuka aikuisista oli ensimmäisenä ulkona ? No sijainen tietenkin. Ekana ulos ja vikana sisään,  kuvio on tässä työmaalla toisinpäin kuin palomiehillä, tuumaan.  Ulos ponnahteli muksua ja kohtahan niitä 17 lasta juoksenteli pitkin pihamaalta. Minä en juossut, minä samalla kun nautin suunnattomasti aurinkoisesta  ilmasta, annoin lasten luovuuden pursuta ilmoille ilman leluja. Piha näet oli mutainen ja täynnä kivan näköisiä vesilätäkköjä.  Kun lastentarhanopettaja sitten purjehti ulos, hänen  ensimmäinen ruma kommenttinsa oli :" Eikö täällä ole leluja ?" Vastasin, ettei minulla ole avaimia. "Olisit voinut hakea ne". En vaivautunut vastaamaan hänelle. Sillä toinen sijainen, joka puki vielä sisällä itseänsä, oletin, ettei hänelläkään ole avainta. Ja toiseksi, ryhmässä oli kolme luovaa lasta, joten en juurikaan päästänyt heitä näkyvistäni. Lastentarhanopettaja antoi lapiot etc ämpärit leikkiin ja sitten alkoi tapahtumaan. Pieni nuori mies , jolla oli pikkuämpäri täynnä jääkylmää vettä, päätti kaataa ämpärin vieressä olevan tytön päähän. Ehdiin huutamaan että Eeih... myöhäistä. Se itku ja parku kuului varmaan toiselle puolelle kaupunkia. Lastentarhanopettaja hyökkäsi haukkana tilanteeseen  sanoen rumasti minulle:" mene sinä pois, minä hoidan tämän"    Pikkutyttö joka oli ehtinyt kastelemaan hanskassa, tuli luokseni ja ajattelin, että jospa menisimme vaihtamaan kuivat hanskat. Lastentarhanopettajan mielestä tämä oli tarpeetonta, sillä menisimme kohta sisälle.  Hän totesi ;"olisi pitänyt laittaa kurshanskst" johon vastasin:"niinpä olisi". Hän kysyi, "sinäkö puuit hänet ?" Vastasin että en, olinhan ensimmäisenä ulkona ".  No, mutta kuinka ollakaan, tänään sisälle meno oli poikkeus. Sijainen pääsi sisälle myt aikaisemmin, sillä hän menee auttamaan lapsia riisumisessa.   Tässäkään siis ei mitään uutta. Kuraset  ja märät  vaatteet kyllä löytävät paikkansa.  Jos lapsi osaa sanoa edes nimensä, on kuivuriin vaatteiden laittaminen helppoa. Ruokalassa lastentarhanopettaja käy jakamaan ruoan lapsille moittien samalla kuuluvalla äänellä ikävään sävyyn kastiketta. "Tämä on aika luirua'.  Kävelen keittäjän viereen ja sanon hänelle hiljaa:että "akat narisee nykyään ihan kummallista asioista. Tälläisenä aikana kitistään ruoasta. se on oikein hyvää . Kyllä se syötyä tulee." Lisäksi  lastentarhanopettaja selostaa ohjeet:  Jokaiselle lapselle puolikas näkkäri ruoan yhteydessä ja sitten ruoan jälkeen toinen. No niin, näin toimittiin.  Kahvitauolle päästyäni olen juuri lopettelemassa kahvihetkeäni, kun johtaja kävelee kahvihuoneeseen. Hän kysyy minulta :"Oletko paljon tehnyt keikkaa ?  Käännähdän ja ajattelen, äh, näkee hän tuon jo varpaterän asennostakin, jotta jokunen vuosi on tuttua tämän työn parissa. ja vastaan hänelle :"Paljon ja ympäri Suomea."  "Sinä et kunnioita täällä ryhmän sääntöjä " ,hän jatkaa." Sinä jaat näkkileipiä ihan miten sattuu "   Seuraava hetki , kun kiitän maskin käyttöä, sillä tunnen kun huuleni liikkuvat ääneti. "Mitä helvettiä ?" Ääneen kuitenkin kysyn , "Anteeksi ?" Hän jatkaa toistaen lausettaan nyt eri muodossa. Mieleni tekee keskeyttää hänet, mutta pyöräyttelen vain päästäni. Kunnes saan suunvuoron. Selitän hänelle, että päiväkodeissa on erillaisia käytäntöjä. Toisilla se on kokonainen näkkäri, toisilla se se puolikas ruokailun yhteydessä , toinen puolikas ruokailun jälkeen, ja toisilla on kokonainen näkkäri vasta ruokailun jälkeen. Ei tuollaisesta nyt kannata messua nostaa." Hän jatkaa aiheittaa, en enää oikeastaan kuuntele häntä. Kävelen ovea kohti. Ovea aukastessani, totean hänelle "Nyt vaikuttaa siltä, että teidän henkilökuntanne  on pikkusen väsynyttä". Nyökkään tervehdykseni ja lähden jatkamaan töitäni.  

 Nyt jos sitten mentäisiin niihin epäkohtiin tosissaan tuon päivän aikana. Tokikaan,  tämän ryhmän tai yksikön toiminta ei ollut tavatonta siinä kohdassa kun alkaa päivän ensimmäinen ulkoilu.  Sijainen  tavan mukaan lähtee ulos tuntemattomien lasten kanssa, joita kohta on 17 kappaletta.  Näinhän ei oikeasti saisi yksikkö toimia. Teoriassa näin on säännöt, käytäntö on sitten jotakin muuta.  No , jatketaan. Ulkona lastentarhan opettaja tokaisee ikävään sävyyn, "Miksi et hakenut avaimia?". Miksi , niin miksi ?  Ulkona ryhmässä oli muutama lapsi, jotka selvästi vaativat aikuisen huomion. Lisäksi piha oli osittain kuralätäköissä. Kääntäisinkö selkäni tuolle lapsiryhmälle hakeakseni avaimen sisältä?   No, jatketaan, epäasiallinen huomautus kuuluvalla äänellä ruokalassa, ei ainakaan vieraan korvaan saatikka lasten korville tehnyt hyvää.  Hehän oppivat , että ruoasta voi kitistä pienemmässäkin määrin. Tämäkö kuuluu varhaiskasvatuksen malleihin ? Entä sitten poika, joka oli ulkomaalaistaustainen, istui ruokailujen ajan yksin isossa pöydässä, Aikuinen oli hänen kanssaan , mutta olisiko kuitenkin voinut ajatella sijoittaa hänet muiden lasten kanssa pöytään, oppiakseen suomen kieltä, saadakseen kontaktia paremmin muihin ikätovereihnsa ? Ja kaiken lisäksi, välipalan aikana häneltä viedään tarjotin pois, koska keittäjä seisoo odottamassa sitä yhtä tarjotinta  ja koska kello on jo 14.20 , juuri kun hän on väsymykseltään alkanut syömään.  Eikö tässä olisi epäkohtia johtajalla mihin tarttua ?  Kannattaisiko ensi kerralla miettiä, ketä ampuu ja miten, ennenkuin lähtee ampumaan ?  Näkkileipä ei varmastikaan ollut se päivän tärkein asia käydä sijaiselle puhumassa, varsinkaan, kun kauempaa asiaa katsoo, siinä ei ole mitään järkeä.  Huvittava, loppujen lopuksi. Ehkä joku nuori sijainen olisi vain kuunnellut nuo oudot moitteet, tuntenut ne omakseen ja ajatellut että johtaja ilman muuta on oikeassa ja että muutenkin koko päivän käytäntö meni niinkuin kuuluukin mennä.  Minä puolestani,olen jo sen verran varhaiskasvatustakin nähnyt,  etten ihan kaikkea jaksa niellä ja kumarrella.   

 Tämän päivän työkenttä on laaja ja vastuu painaa. Keskittykäämme siihen, että saamme lapset ehjänä ja puhtaana sekä tyytyväisenä takaisin vanhemmillemme päivän päätteeksi. Jos jokin mieltä painaa, kerrotaan se suoraan asianomaiselle. Johtajalla on varmasti tärkeämpääkin  pohtimista kuin sijaisen näkläreiden jako. Hänellä on vielä isompi tehtäväkentä kuin meillä lasten parissa työskentelevillä. Ja kun väsymys painaa, täytyy uskaltaa se myöntää viimeistään silloin , kun työkaveri sen sanoo. Huonosti voivan työntekijän olotila vaikuttaa koko työyhteisöön. Tässä tapauksessa se voi vaikuttaa sijaisten saantiin. Ei ole ihme, että  joihinkin yksikköihin ei sijaisia helposti  saada.  

Korona aikaista kulttuuria.

Suuri kulttuurien keskus. Suuria esiintyjiä ja taidetta. Näillä sanoilla voisi kuvata erästä keikkapaikkaa. Koronan tultua, työnkuva muutti mieltään. Se halusi osan työntekijöistään ulos, toisten jäädessä sisälle.  Tekijät jotka halusivat ulos tai oikeastaan oli ihan sama, ollako ulkona vai sisällä, päätyi homma lopuksi siihen , ettei ulkona työskentelijöiden tarvinnut edes miettiä, missä kymmenen tunnin rasti olisi. Siinä  sitten ei muita ollut kun "ulkoilmaihmiset" ja sisäporukka.   Keli kun keli, ulkona oltiin, sillä sisällä olevilla neideillä ei ulkona olo maistunut. Tästä toki tiesi työnjohtokin,  saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi asian eteen. Tai, sai ne, lievän vitutuksen. Pidettiin näet itsestään selvänä, ettei ulos tarvitse mennä, kun "nuo tulee vuoroon". Reilua, eikö totta. Noh, olihan se joillekin ulkoihmisille selvää olla ulkona, mutta entä ne hiljasimmat jotka eivät kehdanneet sanoa vastaan. Tästä pidettiin kahvihuoneessa eräänä aamuna puhetta. Aiheena  näet oli ulkoihmisten tauotus. Jopa väläytettiin , "että nyt on mahdollisuus kusta muroihinsa ja että työporukka vähennetään kolmeen. "Joidenkin mielestä,lähinnä sisäihmisten mielestä taukomme oli liian pitkiä. Kyllä, säästä riippuen, tauot vaihtelivat sen mukaan.  Tuulinen, sateinen, kylmä, (tarkoittaa pakkasta)myrskyinen keli mielestämme  tarpeeksi pitämään tarpeeksi pitkä tauko. Kun yritys ei tarjonnut työvaatetusta keleihin, oli omat vaatteet hetkessä märkiä ja  kylmyys oli taattu.  Työt  pyöri, toisen ollessa tauolla. Tämä kuitenkaan ei sopinut pikkupomon pirtaan  eikä sisätyöntekijöiden. Asia otettiin puheeksi yksi ulkotyöntekijä kerrallaan, siten että hän oli yksin sisäporukan  keskellä. Näin tapahtui aamutuimaan. Pikkupomo ei pitänyt selkeästikkään  ulkohommaa niin merkittävänä kun sisätyötekijöiden työtä. Mehän seisomme vain  paikoillamne  ulkona ja heiluttelemme käsiämme autoille. Jos hän olisi pitänyt merkittävänä työtämme, seisoipa ulkona nyt mikä tahansa mitenpäin tahansa,  hän olisi selittänyt ulkopuolisillekkin viestintuojalle tehtävämme kuvan ja sekä tuntimäärän. Ennen ulos poistuessani tilaisuuden jälkeen, pudotin lapaseni ja lisäksi olin unohtaa yrityksen keltaisen liivin . Pikkupomo tuumaa, "kato ettei kikkeli, eiku titteli putoa." Reksteröin tuon ja ajattelin "on kurjaa kun joku tosiaan kusasee nyt muroihinsa. " Ja että "palataan myöhemmin asiaan."    Vesikelien  kevväämmällä tullessa, ajattelin varoittaa häntä tupakalle mennessään, en  liukkaudesta vaan että  hänen  hameensahan voisi vaikka kastua.