Olen oppinut itse ainakin, että yksi valinta, yksi yksittäinen päätös voi muuttaa tulevaisuuden. Olen myös oppinut että rakkaus ja usko asioihin, toiseen ihmiseen voi saada sinut ylittämään itsesi kerta toisensa jälkeen.
Kun arpea yhtäkkiä viilletään auki , tunsin kuinka vatsassani alkoi velloa ja oksennus pyrki ulos. Tunnistin tuon reaktion, sen nimi on ahdistus.
Nyt ymmärsin kuinka sodan käyneet isovanhempani eivät halunneet puhua niistä konkreettisista hetkistä kun olivat keskellä helvettiä. He olivat vaiti. He pysyivät vaiti. Minä joka olisin halunnut tietää laosenomaisesti enemmän. Nyt ymmärrän ettei kukaan pysty tuntemaan sitä tunnetta ja tilaa minkä olet nähnyt ja kokenut. En nimitä tuota tilaa muistojeni vangiksi vaan se on kuin jotain mustaa liejua, jossa velloit ja vain olit päivästä toiseen. Mustaa, raskasta aikaa. En halua enään palata siihen, en halua, että jokin vetää minut siihen kauheaan tunnetilaa jolloin vanhenin kerros kerrokselta.
Asiat kuitenkin järjestyi parhain päin siinä järjestyksessä kuin niiden pitikin jörjestyä.
Tässä hetkessä ja tilassa katsellaan maailmaa ihmettelin silmin. Kun arvostamme näitä, saavutamme sisäisen rauhan.
