Yksi valinta, yksi hetki

Luulin, ettei minulla olisi asiaa tai tilannetta, jota en voisi uudelleen käydä läpi tai edes hetkeksi siihen pysähtyä.   Nyt kuitenkin törmäsin tähän tilanteeseen.  Tilanteeseen, jossa joku alkaa kertomaan näkemystään yhä uudelleen palaten omiin näkemiinsä yksityiskohtiin nähden kaiken  aivan ylösalaisin. Aivan kuin katsoitsit ruokalusikan pohjaan joka kääntää kuvasi väärinpäin.

Olen oppinut itse ainakin, että yksi valinta, yksi yksittäinen päätös voi muuttaa tulevaisuuden. Olen myös oppinut että rakkaus ja usko asioihin, toiseen ihmiseen voi saada sinut ylittämään itsesi kerta toisensa jälkeen. 

Kun arpea yhtäkkiä viilletään auki , tunsin kuinka vatsassani alkoi velloa ja oksennus pyrki ulos. Tunnistin tuon reaktion, sen nimi on ahdistus. 

Nyt ymmärsin kuinka sodan käyneet isovanhempani eivät halunneet puhua  niistä konkreettisista hetkistä kun olivat keskellä helvettiä. He olivat vaiti. He pysyivät vaiti. Minä joka olisin halunnut tietää laosenomaisesti enemmän.  Nyt ymmärrän ettei kukaan pysty tuntemaan sitä tunnetta ja tilaa  minkä olet nähnyt ja kokenut. En nimitä tuota tilaa muistojeni vangiksi vaan se on kuin jotain mustaa liejua, jossa velloit ja vain olit päivästä toiseen.  Mustaa, raskasta aikaa. En halua enään palata siihen, en halua, että jokin vetää minut siihen kauheaan tunnetilaa jolloin vanhenin kerros kerrokselta.

Asiat kuitenkin järjestyi parhain päin siinä järjestyksessä kuin niiden pitikin jörjestyä. 

Tässä hetkessä ja tilassa katsellaan  maailmaa ihmettelin silmin. Kun arvostamme näitä, saavutamme sisäisen rauhan.