Rajapyykki

Vuosien vieriessä ...

Painin viidenkympin kynnyksellä. Perheen pohjimmainen  tulossa juuri täysi-ikään. Elä tässä sitten ison kirjan mukaan.  Kysyn itseltäni, mihin meni aika? Mitä tapahtui ?  Mieleeni tulvii muistoja lasten ollessa pieniä.

Elämän ruuhkavuodet takana elettynä. Lapset, tänään viimeinenkin tulee täysi-ikään. Olen kuin Liisa ihmemaassa. Hämmästynyt, iloinen ja ehkä vähän, ihan vähän peloissani.  
Tyhjää tilaa ainakaan minulla ei ole. Olen tiennyt, ennakoinut tämän hetken jo kauan sitten. Tekemistä tulee  siis riittämään. Tämä on eräänlainen käännekohta, etappi.   Ja silti iloonen , terveet muksut  lähtevät maailmalle kokeilemaan siipiään. Kunpa vain ymmärtäisivät, että tästä eteenpäin  matkallaan pelikenttä suurenee ja vastuu sen myötä.  Ja vaikka nyt omat siivet kantaa, olemne aina täällä teitä varten, ihan niinkuin meidän vanhemmat olivat aikanaan meitä varten, ja heidän vanhemmat heitä varten . Tämä on ikuinen kuilu, jatkumo, jonka ymmärtää vasta vuosia, vuosia myöhemmin.  Ja kun tulee aika, kun vanhempia ei enään ole, tulee jonkinlainen suru. Niin se on ~ ymmärrämme asioita vasta jälkeenpäin. 

 Mieleeni nousee Veikko Lavin kappale; vanha kappale, jota nyt vasta kuunneltuani olen alkanut  ymmärtämään sanojen merkityksen . .

Muistan kun vanhin lapsi lähti kouluun, minulle tuli maailmanloppu sillä hetkellä.  Mutta yksi toisensa jälkeen  kaikki olivat koulussa. Muistan kun vanhin lapsi lopetti koulunsa, en tuntenut maailmanloppua mutta vähän ihmeissäni olin kyllä. Ja niin yksi toisensa jälkeen kävi peruskoulun.   Niin, eteppeja, hienoja sellaisia.  Minä nyt vain olen tässä vähän ihmeissäni, ehkä saan vähän.ollakkin.  ❤☀