Päiväkirja

Hei päiväkirja, taas tein mä sen, mä annoin tulla niin sen kaiken likaisen  ..

Työskentelin kauan sitten eräässä saattohoitokodissa. Rakastin tuota työtä ja minut revittiin tuosta työstä irti,  Nyt on aika antaa takaisn, hänelle joka ei ikinä olisi uskonut, että kohtaa vielä vahvempansa. Hän ei ikinä olisi uskonut, kuinka vahvaksi kasvan tämän asian kanssa. Niinpä hankiin  kauniin punaisen päiväkirjan viedäkseni sen pikku muistuksena tuohon saattohoitokotiin. Ja jos joku tuntee sydänmessään elävän samaa tilannetta, saa hän tästä vahvistuksen ette ikohtelu ole hänen omassa päässään vaan tosiaankin tälläistä tapahtuu. Vieraammat lukijat eivät ehkä saa kiinni heti ajatuksesta, mutta uskon, että jo aikasemman kirjan saajan, saa ihan varmasti kiinni mistä on kyse. Kirja lähti siis matkaan saatesanoin :

Tässä on teille päiväkirjaa moneksi vuodeksi. Eikä ehdi loppumaan ennen  xxxx eläkeikää.

Tämä kirja on lahja , muisto myös kahdeltakymmeneltä muulta hoitajalta , myös häneltä,

joka teki itsemurhan  näiden samojen tapahtumien puolesta.

"Voisin tehdä mitä tahansa, enkä kumminkaan tee mitään.Voi miten hauskaa on tehdä, ihan mitä huvittaa" 

   -Muumipappa -

Twin Peaks alkaa. Mieleeni tulee eräs saattohoitokoti, jossa työskentelin hetken.

Ilmapiiri oli jo ovella samankaltainen kun tuota sarjaa katsellessa.

Otan joskus hyvän kirjoitusasennon ja kerron, miten keltanokkaa voi kohdella tuollaisessa paikassa. 

Enään, ei onnistuisi. Kerron ”mustasta raamatusta” ~ vihosta, joka työpaikalla oli. Olin vain kuullut heittävän herjaa sellaisesta kirjasta.

Mutta ensinmäistä kertaa sellaisen näin. Vastaavan saikkarin käsissä.." Musta vihkohan on tai kirja johon kirjoitetaan kaikki tekemäsi virheet etc."

Jo opiskeluaikoina heitettiin herjaa tuosta "vihosta". Mutta että aikuisiällä näin sellaisen, en aluksi meinannut uskoa näkemääni.

Vihko oli musta,  aika rahnainen, ja  siihen oli kirjoitetu jo ennen minua paljon tekstiä..

Sieltä sitten vastaava saikkari luetteli sen 17 asiaa / virhettä joita olin tehnyt muutaman kuukauden aikana.

Koeaikaa oli vielä jäljellä. Kirjoitinkin tapahtumasta kerran sen jälkeen kun olin sanoutunut irti työpaikasta.

Mustaa kirjaa en silloin maininnut ja silloin asia oli liian tuore edes kirjoitaakseni sitä kokonaan julkisuuteen. 

Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi.- Tarina jatkuu..

Yli 70 hakijan joukosta minut valittiin toisena kaikkiin vuoroihin. Olin onnellinen.

Syöpäpotilaat ovat olleet aina sydäntä lähelläni .Joskus ihmettelin kovin, miksi sairaaanhoitajat kirjasivat lähihoitajien tekemät työt

mm. Eräänä sunnuntai iltana minut kutsuttiin kehityskeskusteluun hämärään kapinettiin.

Vastaava saikkari kaivoi laukustaan rähjäntyneen mustan vihon. Kaatoi hieman preesneviläisittäin kaikki syytökset.

Tunnistin useammassa kohtaa olevan saman ihmisen kyseessä. Lauseet olivat irrallisia toisistaan."Välähdyksiä". Lähdin avaamaan tilannetta,

jossa olin heittänyt herjalla saikkarille jotain takaisin, ~ hän ei kuunnellut.

Lähdin avaamaan tilannetta jossa pyysiin talon henkilökuntaa tilanteeseen, kun jouduin itse poistumaan ~ hän ei kuunnellut.

Lopuksi ymmärsin olla vain hiljaa. Listan luettuaan, hän kysyi olisinko jatkossa parempi ?

Nousin seisomaan, kyynelilläni ei ollut siinä kohtaa mitään rajaa ja vastasin hänelle, etten usko ja poistuin tilasta.

Minusta oli tehty ihminen joka en oikeasti ollut. Seuraava hetki ~ yövuoro oli laitettu  tunnistamani henkilön kanssa.

Olin päättänyt viedä homman loppuun asti.

Mutta kun kyseinen yövuoro lähestyi, löysin istumasta itseni sängyn laidalla vähäpukeisena ja itkin.

Olin lamaantunut Minä, joka olen mielestäni aina virtaa täynnä, sanavalmis ja onnellinen nykyisestä työstäni.

Mieheni soitti ystäväni viemään päivystykseen.  Pääsin heti hoitajan luokse ja sieltä heti lääkärille.Yksinkertaisesti olin työpaikkakiusattu. 

Lupasin lääkärille että jos nyt joudun tähän.yövuoroon ~ lupaan hakata työparini ja tunkea sen jälkeen siivouskaappiin.

Sairaslomaa seurasi ja  liitto sekä työterveyshuolto puuttui asiaan .Mietin pitkään , siitäkö kaikki,

että ideoin paikkaan taidenäyttelyn ja muitakin ajatuksia heitin?

Siitäkö, että kuolevan potilaan kohdalla ajattelen,että elämää pidetään yllä viimeiseen asti niillä resursseilla kun voidaan?

Mielessäni pyöri paljon kysymyksiä. Sain voimiani takaisin ja ymmärsin että työpaikalla asuu näkymätön virtahepo. Miten se näkyi?

Siten, että hoitajat ovat äänettömiä, huomaamattomia.Yhtenä sääntönä työpaikalle tuli,

että hoitajien ollessa vapaalla,ei saanut olla työkavereiden kanssa tekemisissä.

Kuvaan tuolla alussa ilmapiiriä painostavaksi ja raskaaksi. Etsiin punaisensydänmen muotoisen, lukollisen päiväkirjan.

Kirjaan kirjoitin otsikot valmiiksi mm. Mokat joita keltanokka on tehnyt, vitsithuumorintajuttomille

..otsikkoja oli useampi ( helpompi jäsennellä vastaavan tähän ajatuksiaan) ja lopuksi kirjoitin,

miten näin koko tilanteen. "Uudessakin talossa voi olla kosteusvaurio~Sain voimia perheeltäni ja ystävältäni.

Kiinnitin työpaikan avaimet tuon päiväkirjan lukkoon. Annoin "avaimet" vasta kun minulle sopi.

Tyhjensin ensin pukukaappini, morjestin työkaverit. Jotkut alkoivat itkemään ja he sanoivat että kaikki ovat joutuneet tuon saman käymään. 

Pyysivät, etten lähtisi. Näytin päiväkirjan työpaikan lääkärille.

Tajusin, että kukaan ei tiennyt tuosta tavasta jolla uutta höykkyytetään saatikka vihosta. Annoin lähtiessäni päiväkirjan vastaavalle saikkarille.

Sanoen, että tässä on sulle uusi ehjä kirja seuraavia keltanokkia varten.

Sen mustan voit hävittää.Saikkari istuuntui, ei sanonut mitään ja jatkoin; teillä on maton allelakastuja asioita,

Ne näkyy ja teidän pitää ne puhdistaa sieltä pois. Eroanomus oli tehty jo aikaa sitten.

Johtaja sai tietää asiasta ehkä liian myöhään. Johtaja soitti ja puhelu oli pitkä. Puhelu loppui siihen kun hän tarjosi suosituksiaan hakiessani

vastaavanlaiseen paikkaan. Kiitin häntä ja vastasin etten tarvitse.Tapahtumasta on viisi vuotta. Nyt pöytä on viimein puhdas.

Vaikka vuosia kertyy, tunne ei häviä..

Anteeksi voi antaa mutta ei unohtaa.. 

..Tässä tapauksessa ei voi antaa anteeksikaan.

Paskamagneettiko ?

"Hän liitti kädet, katsoi hiljaa ylöspäin ja mietti kuinka paljon onkaan saanut paskaa niskaan näin. Otti kyllä kopin mut se painoikin enemmän ja siksi ei jaksanutkaan enää  hän.."
Kun sitten viimein sain lähdettyä ammatilaisen kanssa juttelemaan, jäi se loppuviinein jutusteluksi. Lopputulos oli, etten menisi asiassa tuon.pidemmälle, sillä olihan ammattilainen todennut, että ryhmässä on ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin kuin minulla. Niinpä päätin noudattaa ohjetta , jossa hän.neuvoo päästämään irti. Niin tein, päästin irti. Voi miten hyvältä se tuntuikaan päästää irti asiasta, johon oikeasti et voi edes vaikuttaa.  Noh, tulipahan puhutuksi ainakin yksi pimeä komero tyhjäksi. Edullisempaa kuin psykalla käynti toteasin .(paitsi, etten ole palveluja tarvinnut ) Ja jos kerta minulla on soturin luonne, niin mennään tällä.  Oikeasti, eihän kukaan voi jumalauta mennä sanomaan, että sulla on paremmin asiat.kun tolla toisella. Kaikki on suhteellista ja jos en olisi mennyt edes jollekkin puhumaan kokonaisuutta auki, veikkaan että jos ei mulla niin jollakulla toisella olisi nyt hiukka asiat huonosti. Eli, jotain hyvää (inhoan hyöty sanaa)'tuosta tapaamisesta oli.  Lähdin siis näillä eväillä matkaan, sillä onhan omassakin rintamuksessani paljon raakattavaa, jonka vuoksi harmaantua.

Vanhuuden ehtoo ja sukellus

Coctaili

Nämä kaksi asiaa sekoitettuna sekä ravistettuna toisiinsa sai hetkeksi kaaottiseen yliotteen. Olin kuin aikapommi joka odotti vain oikeaa sokan vetäjää. Kauan ei sitäkää kulkijaa tarvinnut odottaa. Seuraukset yllättivät itse kukin.Tarvittaisiin vain vallattoman hyvä vastapuoli johon tämän kaiken roinan sinkauttaa ja vielä pirun hyvällä syyllä.  Aikani kerättyäni kaikenlaista joutavaa niskaani, tuli tosiaan vastaan  , sanoisinko  sitä ongelmaksi vai oliskos se ollut jonkun toisen alkuperäinen ongelma, mutta ihme kyllä - soppaan taas jouduin. Työpaikassa sattui häsäkkä ja minä sain syyt päälleni. Näitä siinä sitten miettiessäni, tuumasin, " jotta nythän on sellaanen juttu jottei tästäkään nuan vaan päästetä pälkähästä.  Sitä mitä en ole tehnyt, en myöskään tunnusta tehneeni. " Nyt tosiaan vain oli sen verran häjympi juttu, jotten olisi pärjännyt ilman juuri oikeita ihmisiä selviitttääkseni tuota suota. Tosin, omia aivoja tarvittiin toki  myös. Otin siis etäisyyttä muutama sata kilometriä, tuumailin asioita ja palasin takaisin aika selkein ja rauhottunein ajatuksin. Se päättäväisyys minkä löysin matkallani oli voimaannutaava.  Joskus siis tarvitaan konkreettisesti etäisyyttä asioiden selkeyttämiseen.

Uni

Näin viimeyönä unen. Kävin lapseni luona. Huone on pimeä, sotkuinen ja täynnä ahdistavaa oloa. Tunnen kui.ka lapseni yrittää selviytyä hetkestä toiseen.  Meillä on yhteys, vaikka kumpikaan meistä ei haluaisi sitä.  En pysty auttamaan, käteni ovat sidotut. Paras ymmärtäjä tilanteessa on hän itse.

Palapelin puuttuvat palaset

Pitkällinen keskustelu.  On kuin aukaisisit bistaasipähkinöitä, yksi kerrallaan.  Tuntuu kuin joku olisi ollut auttamassa tätä asiaa. Ja niin onkin. Tuulipukuenkeli, pitkällisen tien jälkeen Näen, kuulen hänen nauravan sydänmestään. Hän on melkein tullut kotiin, asettautuu uudelleen asumaan. 
On ymmärrys, jossakin, ettei syy ja seuraus kulkenutkaan käsi kädessä ..

Välähdys

Vanhuus. Tuo outo vieras. Tulee huomaamatta ovestasi . Ei kysele lupaa. Kuiskii outoja sanoja ja ajatuksia korvaasi ja pyytää tekemään outoja asioita.  Vanhuus, ei tule yksin,  niin sanotaan,  mutta kuka on kaverina ?  Se on hauska sanonta , mutta mitä se oikeasti tarkoittaa ? Tarkoittaako se, että tulee kaikenlaisia vaivoja ja kolotulsia ja unohtelet asioita ? Itselläni on tapana todeta: vaihdetaan hyvä kanan muisti oravan muistiin. Mutta kukaan ei ole kertaakaan suostunut vaihtaamaan. Todellisuudessa tuo outo vieras hiipii luoksesi ja kietoo lonkerinsa ympärillesi, teettäen omituisia juttujaan. Aika ilkeä vieras, sanoisinko ?  Mitä pidemmälle tuota vierasta katselen, sitä lujemmin tartun elämän jokaiseen hetkeen kiinni. Niin huonoon kuin hyvään.

Ei mikä tahansa kissa.

Itken kissan vuoksi, joka tänä aamuna nukutettiin. Joku voisi ja ajatteleekin, jotta kuulostaapas tyhmältä.  Ei, ei se ole tyhmää itkeä kuollutta lemmikkiään.  Itku osoittaa vain inhimillisyyden ja ymmärtävyyden.  Lemmikki kun ei ole pelkkä lemmikki, vaan se on paljon, paljon enemmän. Vaikkakin  siihen menee joskus hermo, mutta keneempä ei välillä menisisi ? Tämä kissa oli muutakin kuin pelkkä kissa.   suurisieluinen kaveri ja ystävä. Monta kertaa meni monen ihmisen edelle.  Eläinlääkärin , ei siis näiden hienojen firmojen , van ihan maalaisjärjellä  ajattelevan, ikänsä työtä tehneensä eläinten parissa oli rauhallinen  , vähän puhuva, mutta sitäkin enempi varmakätisempi tutkiessaan kisua. Ei kisun enää ollut kiirus minnekkään. Puski minua ja käpertyi siihen pöydälle nukkumaan. Ihan niinkuin aina on tehnyt.  Mieleeni pyörähti kisun pentuajat riiviömäisine hetkineen. Ja kun olin allapäin, tai pohdiin jotain tuli kisu myös asiaa pohtimaan. Ikuinen ystävä. Tallikissasta tehty kotikisu, jonka kultainen noutaja  kasvatti. Kaksi muusikkoa, hyvä tiimi.  Niin se on, ei asiaa, ihmistä tai eläintä ~ näiden kohtaamista emme oppisi mitään Jokaisella näistä on tarkoitus tulla luoksesi.  Kisu pääsi karvatassunn viereen omalle kotipihalleen.Siellä ne ovat, ystävykset nyt ja aina.