Kohtaamisia.

Näen pitkästä aikaa tuttavan.  Ihmisen jonka kanssa olen ollut työkaveri tai jopa ystävä.  Tervehdin häntä iloisesti ja hän tervehtii reippaasti takaisin.  Kysyn häneltä mitä kuuluu ja hän vastaa jottei kummempia. Hänen ensinmäinen kysymys on.jotta missä olen töissä ja vastaan hänelle. Huomaan, ettei häntä  oikeasti kiinnosta kuulumiseni, kuhan.tiedustelee saadakseen uteliaisuutensa tyydytetyksi. Tuskin ehdin vastaamaan loppuun, kun hän jo tiedustelee perhesuhteitani.Tunnen lievää inhoa tässä kohtaa, mutta vastaan silti.  No niin, nyt kun hänen tiedunhalunsa on tyydytetty, hän voikin sitten jatkaa matkaansa ajattelen, ja niin hän luojan kiitos jatkaakin.  Seuraavan kerran kohdatessamne, hän.saakin.hieman erillaiset vastaukset. Ihan vain yllätykseksi.  Olen vain herännyt ajatukseen, jottei ketään ole pakko miellyttää ja  oikea ystävä ei noilla kysymyksillä aloita keskustelua ,  vaan.hän todellakin alkaa puhumaan jotain vallan muuta.  Emme siis  tarvitse tämän kaltaisia ystäviä. Ja, heille voi vastata samalla mitalla takaisin. Sitähän he suorastaan pyytäävät. Naurahdus pääsee suustani jälkeenpäin   vieläkin,  kun kerran  vastasin ystävälle, että minulla menee yhtä hyvin kuin hänellä miehensä kanssa.  Siinäpä sitten oi tärkeimmät ja ostoskärryt kolisten hän paukkasi ulos . Kaikkea ei tarvitse sietää, ei edes ystävältä. 

Sijaisen elämää

Istun keittiön pöydän.ääressä. Edessäni on lautasellinen ihanan lämmintä makaroonilaatikkoa, salaattia ja leipää. Kynttilä palaa kauniissa lasisessa astiassaan jakaen pieniä lämmön säteitään.pöydälle. Radio on hiljaisella ja koiruus nukkuu tyytyväisenä lenkin.jäkkeen.jalkojeni vieressä. Maa kimneltää. On vapaapäivä.  Tuntuu.luxus hienolta, ihan huipulta. Saat syödä rauhassa, loppuun ateriasi., ilman että kukaan haukkaa tai nuolaisee leivältäsi voit silöä aikaa kun.hörppäset juuri itse maitoa.   Eilen, oli kahdeksan.tunnin.työpäivä, ilman. taukoja niinkuin.aina.. Ei riitä, että kiky puree palkkaamme js työaikaamme vaan ettei meillä ole taukoja. Veskitauotkin.joku laskee, sillä vaikuttaa siltä ettei vakkareilla toimi enää edes kunnolla aineenvaihfunta.  Olipa , joku ajattelisi, rumaasti sanottu. No, minkäs teet . Harva jaksaa harrastaa ja liikua työpäivän jälkeen yhtään mihinkään,  Se työhyvivoinnnista sitten .. 

Okei, sulla on.yksi kahvitauko iltapäivälä ja ruokatsuko. Hmm.. sijainenhan menee aina nukkariin yleensä ekana ja hänet päästetään (harvinaista) sitten ajan puolittuessa pissalle ja kahville, nopsasti sillä ensinmäiset muksut jo heräävät juuri noihin aikoihin.kun pääset pois nuukkarista.   Ruokatauko vietetään ryhmässä ja syödään hotkien tai niin.että palvelet kanssaruokailijoitasi, samalla kun syöt evätäsi. Julmaa kirjoitusta, mutta totta.  Liittokin on tietoinen.tästä, mutta ei reagoi asiaan. En.ole siis toisin ajattelija. Ulkoilutilanteet ovat silätavalla hauskoja, että sijsinen on aina ekana ja vikana ulkona ja hänellä on.parhaimmillaan myös toisenkin ryhmän lapset samassa.  Eipä juuri voi sanoa tilanteessa. "Ettei onnistu".  Työpari sanoo tulevansa kohta ulos. Kohta. On venyvä käsite. Yleensä naurahdan tuohon ja vastaan," juupa.juu ".. 

Ei ennenvanhaan näin ollut, sillä minäkin todellakin von.sanoa näin..tosin, ei moni muukaan asia ollut näin.  Henkilökuntaa oli riittävästi..Oli omat keittäjät, jotka tuoreista raaka~aineista valmistivat ruoat. Henkilökunta tunsi toisensa,  kaikki talon lapset sekä vanhemmat tunnettiin,  Myös keittäjä tunsi kaikki lapset.  Se oli yhteisöllisyyttä se jos mikä.  Lapsilla ei ollut ongelmia niin paljoa kuin on nyt.  Jos koko talon lapsissa oli yksi erityistä huomiota vaativa lapsi, oli sekin jo  sanoisinko "vaativaa" Näitä siinä sitten tuumaillessani ruokailen rauhassa ja arvostan entistä enempi arvokasta vapaapäivääni. Olen selkeästi ansainnut sen.