Kohtaamisia.

Näen pitkästä aikaa tuttavan.  Ihmisen jonka kanssa olen ollut työkaveri tai jopa ystävä.  Tervehdin häntä iloisesti ja hän tervehtii reippaasti takaisin.  Kysyn häneltä mitä kuuluu ja hän vastaa jottei kummempia. Hänen ensinmäinen kysymys on.jotta missä olen töissä ja vastaan hänelle. Huomaan, ettei häntä  oikeasti kiinnosta kuulumiseni, kuhan.tiedustelee saadakseen uteliaisuutensa tyydytetyksi. Tuskin ehdin vastaamaan loppuun, kun hän jo tiedustelee perhesuhteitani.Tunnen lievää inhoa tässä kohtaa, mutta vastaan silti.  No niin, nyt kun hänen tiedunhalunsa on tyydytetty, hän voikin sitten jatkaa matkaansa ajattelen, ja niin hän luojan kiitos jatkaakin.  Seuraavan kerran kohdatessamne, hän.saakin.hieman erillaiset vastaukset. Ihan vain yllätykseksi.  Olen vain herännyt ajatukseen, jottei ketään ole pakko miellyttää ja  oikea ystävä ei noilla kysymyksillä aloita keskustelua ,  vaan.hän todellakin alkaa puhumaan jotain vallan muuta.  Emme siis  tarvitse tämän kaltaisia ystäviä. Ja, heille voi vastata samalla mitalla takaisin. Sitähän he suorastaan pyytäävät. Naurahdus pääsee suustani jälkeenpäin   vieläkin,  kun kerran  vastasin ystävälle, että minulla menee yhtä hyvin kuin hänellä miehensä kanssa.  Siinäpä sitten oi tärkeimmät ja ostoskärryt kolisten hän paukkasi ulos . Kaikkea ei tarvitse sietää, ei edes ystävältä.