Okei, sulla on.yksi kahvitauko iltapäivälä ja ruokatsuko. Hmm.. sijainenhan menee aina nukkariin yleensä ekana ja hänet päästetään (harvinaista) sitten ajan puolittuessa pissalle ja kahville, nopsasti sillä ensinmäiset muksut jo heräävät juuri noihin aikoihin.kun pääset pois nuukkarista. Ruokatauko vietetään ryhmässä ja syödään hotkien tai niin.että palvelet kanssaruokailijoitasi, samalla kun syöt evätäsi. Julmaa kirjoitusta, mutta totta. Liittokin on tietoinen.tästä, mutta ei reagoi asiaan. En.ole siis toisin ajattelija. Ulkoilutilanteet ovat silätavalla hauskoja, että sijsinen on aina ekana ja vikana ulkona ja hänellä on.parhaimmillaan myös toisenkin ryhmän lapset samassa. Eipä juuri voi sanoa tilanteessa. "Ettei onnistu". Työpari sanoo tulevansa kohta ulos. Kohta. On venyvä käsite. Yleensä naurahdan tuohon ja vastaan," juupa.juu "..
Ei ennenvanhaan näin ollut, sillä minäkin todellakin von.sanoa näin..tosin, ei moni muukaan asia ollut näin. Henkilökuntaa oli riittävästi..Oli omat keittäjät, jotka tuoreista raaka~aineista valmistivat ruoat. Henkilökunta tunsi toisensa, kaikki talon lapset sekä vanhemmat tunnettiin, Myös keittäjä tunsi kaikki lapset. Se oli yhteisöllisyyttä se jos mikä. Lapsilla ei ollut ongelmia niin paljoa kuin on nyt. Jos koko talon lapsissa oli yksi erityistä huomiota vaativa lapsi, oli sekin jo sanoisinko "vaativaa" Näitä siinä sitten tuumaillessani ruokailen rauhassa ja arvostan entistä enempi arvokasta vapaapäivääni. Olen selkeästi ansainnut sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti