Pilvi

Ja niin Mörkö hakeutui lämmittelemään tulen äärelle. Samalle nuotiolle pompotteli Pikku Myy huutaen:  "Minäpä olen alkanut käyttämään kannabista !"   Mörkö kysyi :  "Miksi ?"  

Johon  Pikku Myy vastasi :  "Siksi,  koska kaikki muutkin käytävät sitä."

(Muumilaakson uusia sanontoja,  ~90 luvun , ja 2000 luvun nuoret )

Alkaisiko näin seuravvat uuden ajan muumilaakson tarinat ? Nythän on sentään 2000 luku.  Jos vanhasta lelulaatikosta löytyy ihan jotain muuta kuin leluja, on löytäjällä dejavu tunne. Toisaalta tunne on tuttu, vähän niinkuin toisen lapsen syntymä.  Aihe synnyttää keskustelua ja vastaukseksi tulee lopuksi, "koska kaikki muutkin tekevät niin "". Koska eihän kannabis ole vaarallista, tupakka ja viina on vaarallisempaa. Kannibis tekee aivoissa tuhoa, tupakka keuhkoissa ja muissa elimissä. Riippuu siis miltä kantilta asiaa tarkastellaan. " Näitä perusteluita riittää ja kuulostavat tutuilta. Ensimiset askeleet otettu.  "Koska siitä tulee hyvä olo ". No, pääasia että pää on sekaisin ja olo kevyt, tuumaan. Tälle asialle täytyy tehdä jotakin. Päästää vanhemmat, isovanhemmat, asianosaiset ja viranomaiset irti. Kertomaan mitä kannabiksen käyttäjän elämä kulkee noin vierestä katseltuna.  Niin se silloin ennen muinoin meidänkin sukuolveen aika hyvin tehosi. Sama kannabis, eilen tänään ja huomenna. Tosin  puhujaksi oppilaitoksiin et pääse ilman että olet kouluttautunut. Parhaimmat kouluttautuneet taitavat kuitenkin olla ne, jotka ovat käyneet läpi tämän helvetin. Miten kun ei meidän nuoruudessa ollut tuollaasta tarvetta, mikä ihme siinä on niin hienua ja siistiä ?  "Ei oikeastaan maksa mitään, kun on niin hyviä kavereita.." Tutun kuuloinen lause tuokin. Kunnes tajutaan, etteivät he olletkaan oikeita  kavereita.  Eipähän se vielä maksa, mutta jossain kohdassa alkaa maksamaan, mutta eihän juuri uusi harrastaja tätä välttämättä tajua uudesta ihastuksestaan. Ollaan kuolemattomia ja voittamattomia. "No, kaverilla karkasi mopo käsistä, ei minulta .." Näin helposti kuvitellaan hallitsevan tilanteen.  On kuitenkin fakta, että kouluja käymättömyydellä, tyttömällä  nuorella on suuri toidennäköisyys viihtyä harrasteensa parissa ja upota syvemmälle kokeilemaan muitakin oloa sekottavia aineita. Ne jotka " hallitsevat" kannabiksen.käytön," heillä taitaa olla rahaa, ikää ja asiat kunnossa, tuumaan. Ja heivät välttämättä ole minulle merkityksellisiä ihmisiä.   Kaikki ikään kuin alkoi alusta. Historia toisti itseään.  Paska on.ropellissa, ei muuta kun paina nappia.  Mutta, tähän maailmantilanteeseen se taitaa sopiakkin. Ei muutakun Juicen laulun sanoin : "pilvee, pilvee, pilvee.." Tämä aika tuo ja mahdollistaa uuden seitkytluvun. Pikavippifirmat voivat hyvin ja hälläväliä elämä lisääntyy. Meidän nuoret on himppasen kermaperseitä. Ovat tottuneet kaiken saamaan, oikeasti köyhyydessä ei ole tarvinnut elää ja site.ei osata nyt  luopua saavutetusta eduista, kuten esimerkikisi  pikaruokalapaikoista.  Ilmiö,  ollaan sodassa, mutta ei ole varsinaista sotaa, ollaan turhautuneita.  Kasvatuksesta ei voi syyttää. Tuota kun tapahtuu paremmissakin perheissä. Jos joku nyt niin väittää, voii saada hampaansa sisään ja joku toinen voi kertoa, että ne ovat olleet aina vähän sisässä.

Tänään päiväkodissa.

Tänään päiväkodissa.

Lapset pyysivät aamulla lisää puuroa.  Kysyin lapselta, "paljon vai vähän ? " lapsi vastasi: paljon...jolloin.pöydästä  eilisiä tätsyjä huikkas"eiku vähän "  Totesin siihen jotta loppupuuro menee roskiin. Ja tätsy huikkas : juu, ja siitä huolimatta annetaan lapselle vähän. Tuumasin takasin jotta "olen kirjoittanut asiasta pari kertaa lehteen ja  pidän  myös plokia asiasta  Tätsyn.suu napsahti kiinni ja mä jatkoin .. "paljon vai vähän.." (rakkaat suupielet pysyivät paikoillaan)

Toinen tätsy totesikin jotta nyt tehdään niin, että lähdetäänkin suoraan aamupalalta ulos.  

Hmm.. 

Siinä eukkojen seistessä pihamaalla sitten,  otinkin lapsiryhmän ja opetin heille tervapadan. Leikistä tuli niin suosittu, jotta muidenkin ryhmän lapset halusivat leikkiin mukaan,  ja niin me leikittiin koko aamupäivän.

Tulkki

Omaiseni soittaa palvelutalosta. Hän kertoo kaiken olevan huonosti.  Ei saa mennä ulos, ei ole talossa mitään toimintaa, hiljaista on kuin huopatossutehtaassa. ja huonekkin on sotkussa. Minun pitäisi  (ikäänkuin rivien välistä) lähtiä heti paikalla laittamaan asioita kuntohon. Kuuntelen ja kerron hänelle, että kyllä ulkoilla saa siinä mukavassa puutarhassa missä juotiin kahvit. Selitän hänelle, että ehkä henkilökuntaa on sen verta vähän viikonloppuna töissä jottei ole rahkeita nyt muuhun.  Tyytymättömänä hän lopettaa puhelun. Odotan hetken ja soitan henkilökunnan puhelimeen. Otan asian reilusti puheeksi ja saan vastauksen jotta kyllä vireketoimintaa on ollut joka päivä. Niihin on saanut osallistua ihan oman valinnan mukaan.  Ja että huonekkin kyllä on siisti.  No, tätä en epäilekkään, ja vaikkei cd .t  nyt olisikaan oikeassa kotelossaan, ei sekään haittaa.  Kuuluhan silti levyltä musiikki, tuumaan. Huolenaiheeni sottaessani henkilökunnalle ei todellakaan ollut omaiseni kertoma asia vaan itseasiassa halusin tuoda esille aika tärkeän seikan.  Omaiseni haki huomiota  kertomallaan ja taas  minä puolestani toin esille kertomallani, ettei omaisen pidä uskoa ihan kaikkea mitä omainen kertoo.  Ja tämän  hoitaja hienosti lopulta nappasikin.  Tosin, itsekkin hoitajana, olen nähnyt erillaisia käytäntöjä. Voidaan sanoa, että toimintatuokioon/,viriketuokioon  voi osallistua mieltymyksensä mukaan.  Voidaan siis kysyä kerran. Saat vastauksenkin kerran, Ei.  Ja sitten kyselyt jäävätkin  siihen. Tietenkään ei pakoteta, mutta automatic asukas  sanoo ensin ei. No, uskon kuitenkin että näillä resursseilla tehdään kaikki se, mitä tehtävissä on. Parhaansa varmasti tekeevät.  Niinpä puhelu päätyi siihen. , että ymmärsimme kaikki toisiamme. Pyysin viemään omaiseni puutarhaan (jäähylle) juomaan pullakahveet. Taidan olla loppuviimein "se kamala omainen " Mutta kyllä tämä on välillä kun nuoralla tanssia. Olisi huomattavasti helpompaa, kun.se lojuisi maneesilla.

Jotain näkymätöntä.

Ystäväni uskoutuu kertoessaan ystävästään. He ovat lapsuudenystäviä. Hän hymyilee puhuessaan hänestä. Hänen silmänsä loistaa ja hänen.äänestään kuulee ettei hän puhu kenestä tahansa. Hetken hiljaisuus ja sekin kertoo jo sen, mitä sanoiksi ei voi pukea.  Vuoden mentyä eteenpäin, hän kertoo jälleen.samaisesta ystävästään. Hänen silmänsä eivät enää loista, hän olemuksensa haluaisi paeta johonkin, etsien. turvaa, hänen äänensä värisee. Ystävä on poissa. Jälleen hiljaisuus, joka jälleen kertoo senkin, mitä ei sanoiksi edes pysty pukemaan.  Olen elänyt tuon. Olen nähnyt tuon saman,  ennenkin katsonut silmästä silmään. Tunnen syvää tyhjyyttä, tuntiessani tuon ystäväni  olon.  Sitä ei selitä sanoin. Sitä ei edes piirrä, sillä ei ole voimia piirtää. Olen tässä,  kuulen senkin mitä hän.ei sano, sillä hetki ei tunne sanoja. En tiedä mitä sanoa., eikä aina tarvitsekkaan tietää , riittää kun tunnet.  Nyt on minun vuoroni ottaa koppi. Tiedäthän, että pidän tiukasti kiinni. Mutta uskothan minua kun kerron,  erään viisaan mukaan, suru kestää kaksi vuotta. Sitten se hälvenee. Hälvenee se ja muuttaa pienesti muotoaan. Siinä ajassa osaa antaa anteeksi luojalle ja kaikelle. Suru riisuu ihmisen hetkeksi.  Olen tajunnut myös sen, että suru tekee ihmisen yhtäaikaa nöyräksi ja kauniiksi.  Tuo kaksi vuotta, mistä lie tuleekin, (tuo määritelmä ) on mielestäni asian käsittelemisen aikaa. Sen.jälkeen on aika päästää irti. Hän säilyy sydänmessäsi silti aina ykköstykkinä, jota kukaan ei ohita. Ja niin sen täytyy ollakkin rakas ystäväni. Sytytä kynttilä aina kun haluat hänen tulevan luoksesi. Näin minullekkin kerrottiin. Hän tulee tuoksesi tuulenvireenä tai mieleenpainuvana hetkenä.   Hän on osana sinua aina.  Ehkä josssin kohtaa ymmärrät, että sinulla on ystävien joukossa ystävä, jonka luulet hänen lähettäneen sinulle, kuka tietää.