2013 Joululaulelot

Muistan erään lauluhetken, taisi olla juuri näin joulun alla olevia tuokioita. istuin hieman sivussa, laulunsanat olivat polvillani ja  katselin erästä vanhusta joka eksyneen näköisenä pyöritteli lauluvihkoa. Hänen vieressään oli nuorempi nainen, joka ystävällisesti otti vanhuksen lauluvihkon ja etsi sieltä oikean kohdan laulettavaksi. Kun hetki oli laulettu, tuli hieman myöhässä tilaisuuteen   keski-iän ylittänyt   mies vanhan miehen kanssa. Heille ojennettiin lauluvihko ja   niin he alkoivat laulaa juuri laulettavaa laulua. Saattajana ollut mies silmäili samalla ympärilleen, tervehti tuttuja. Tauon tullessa, saattajana ollut mies meni juuri tuon vanhan naisen luokse, laittoi käden hänen olkapäälleen kysyäksen kuulumisia. Muutaman sanan vaihdettuaan, hän palasi paikalleen ja sanoi minulle ohikulkiessaan, : " Ei hän tuntenut.." .." hän on äitini ja tämä vanha mies on isäni.." Nyökkäsin hänelle. Ymmärsin mitä hän sanoi, vaikka hän ei sanonut tuon enempää.   Laulelot jatkuivat.. jäin mietteisiini tuosta äskeisestä lyhyestä "keskustelusta". Jälleen kerran olin törmännyt tilanteeseen..   Voiko enään selvemmin ymmärtää elää tätä elämää.. elämä on loppupelissä aika lyhyt.. voi kunpa osaisin elää sen niin, että yksikään päivä ei menisi hukkaan, että muistaisin ja osaisin iloita ja nauttia jokaisesta päivästä, huonoistakin. Osata nauraa ainakin edes jälkeenpäin niille tyhmillekkin päiville ja hetkille.. .. että sitten, kun minä istun  noin vanhana jossakin tuolissa lähes sanattomana, voisin istua siinä levollisin mielin, vaikka en enään tuntisikaan lähisukulaisiani....

Mitään kaunista et voi vangita.

Mitään kaunista ei pysty vangitsemaan(nii.kuin  ei tätä sydäntäkään. ) , ei edes kaneralla  , tuumaan.  Tänään heräsin mukavaan tunteeseen. Oli satanut ensilumi.  Ihastelin ikkunasta takapihalle ja sitten tassuttelin keittämään aamusumpit.   Päätinkin pukeutua keltaisiin mieltä piristäviin  "bikineihini " ja pohdittavaksi jäi, laitanko hameen vai housut.  Tuumiin hetken päivän menuuta ja päädyin jälkimmäiseen.   Hyppäsin autoon ja lähdin kohti päivän askareita. Kaunista, ajattelin. Puut valkoisena, ihan mieletön.  Kaivon kameran kalupakista ja juuri auringon hivellessä lumisia puita, akku loppui.  No, se siitä, no oli se kyllä kaunis ja olisin halunnut sen.ikuistaa ja julkasta päivityksesäni.   Matka jatkuu. Päivän mittaan, ennen toista palaveriani, pistäydyn sushipaikkaan. Maksan ja kävelen puffet pöydän ääreen ottamaan salaattia. Vierstäni hiippailee pöydän päähän joku tyyppi ja alkaa narista (lautasella jo päädystä otetut lämpöset ruoat.  samalla odottaen salaattivuoroansa).  "Sinun pitäisi olla minun takanani, ja jatkaa, kulkusuunta on näin, se oli hallituksen suositus " Minulla taitaa katketa sillä hetkellä moinen naukuminen ja tuumaan "aletaanko me natista  jostain turhasta ? Tyyppi odottaa malttamattomana käsi melkein salaattiottimessa kiinni ja jatkaa vinkunaa. Totesin yks kantaan, olkaapa nyt vain hiljaa, juupa juu.  Tyyppi ei anna periksi vaan vinkuu vielä coronasta jotain. Tuumasin, etten nyt oikein jaksa ottaa kenenkään kitinää vastaan. Paikka on täynnä ruokailijoita ja jmitä te teette täällä ylipäätään, jos teidän elämänne on. noin vaikeata ? Vien lautaseni pöytään ja huikkaan ohimennen tyypille"missäs teidän maskinne on ?    Laitoin merkille että tyyppi ja sen kaveri yritti zombailla hengittämättä ihmisten ohitse. Huoh.jopa kääntyivät lähteäkseen eri suuntiin kun joku käveli heitä vastaan. Mieleeni tuli  muksujen aikanaan pelaama Happohotelli. Sen verran huvittavan näköistä tuo heidän singahtelu oli pienessä ruokatilassa.  Jatkoin seuraavaan palaveriin. Illan agendan lopuksi totesimme ettei  tulen liekkiäkään voi pakottaa palamaan mieleisellään tavalla, mutta sen voi sytyttää aina uudelleen.  Ja fiilis, se oli hyvä.   <3 ja se on yhä.

Hyvää ja rauhallista yötä  . ;) Unijukka tänään ei tosin pääse ja Nukkumasa on , tais mennä baariin. Joten keksikää jotain muuta unettavaa <3

Tajunta

Kun tyttäreni tuli äidiksi, muutti se paljon elämässämne. Alkoi ikäänkuin laskuhumala joka hyvällä tapaa sivalsi yhtäaikaa kaiken tieltään samalla kun se toi tilalle jotain niin uutta ja palkitsevaa. Itse löysin tien, jossa halusin tuoda ulos  sielussani asuvat peikot ja sen mitä olin matkallani oppinut.  Matka oli ollut pitkä. Sitkeys ja vahvuus oli kuitenkin se mikä oli vähän kerrallaan tuonut tulosta.  En enää toivonut, silä sana toivo sisälsi myös pelkoa.    En ehkä tällä kertaa osaa sanoittaa kaikkea sitä mitä  tuo retki on opettanut tai miltä se tällä hetkellä näyttää, mutta  kuvat puhukoon puolestaan ja linkki jonka sain lapseltani.  Olen ylpeä hänestä, ylpeämpi kuin ikinä osaatte kuvitellakkaan.  Näin hänet eilen, Hän on.kaunis, hyvinvoivan näköinen ja pitää sylissään  pientä suloista tytärtään. Meidän kolmas lapsenlapsemme.  Linkki joka nostatti kyyneleeni , saan kopin hänen vielä olevasta matkastaan. Tässä tarinassa, tai tämä ei ole vain tarina, on jotakin.erityistä. Halu selvitä, tullla kuulluksi ja opettaa muita on vielä edessä. Hiomaton timantti.  Matkaa on vielä jäljellä, mikään.ei tapahdu hetkessä. Löytää itsensä ja tajuta etttei ollutkaan  vain joku, mitätön ei mitään. 

https://youtu.be/9MHGtlEYZBA