sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Tajunta

Kun tyttäreni tuli äidiksi, muutti se paljon elämässämne. Alkoi ikäänkuin laskuhumala joka hyvällä tapaa sivalsi yhtäaikaa kaiken tieltään samalla kun se toi tilalle jotain niin uutta ja palkitsevaa. Itse löysin tien, jossa halusin tuoda ulos  sielussani asuvat peikot ja sen mitä olin matkallani oppinut.  Matka oli ollut pitkä. Sitkeys ja vahvuus oli kuitenkin se mikä oli vähän kerrallaan tuonut tulosta.  En enää toivonut, silä sana toivo sisälsi myös pelkoa.    En ehkä tällä kertaa osaa sanoittaa kaikkea sitä mitä  tuo retki on opettanut tai miltä se tällä hetkellä näyttää, mutta  kuvat puhukoon puolestaan ja linkki jonka sain lapseltani.  Olen ylpeä hänestä, ylpeämpi kuin ikinä osaatte kuvitellakkaan.  Näin hänet eilen, Hän on.kaunis, hyvinvoivan näköinen ja pitää sylissään  pientä suloista tytärtään. Meidän kolmas lapsenlapsemme.  Linkki joka nostatti kyyneleeni , saan kopin hänen vielä olevasta matkastaan. Tässä tarinassa, tai tämä ei ole vain tarina, on jotakin.erityistä. Halu selvitä, tullla kuulluksi ja opettaa muita on vielä edessä. Hiomaton timantti.  Matkaa on vielä jäljellä, mikään.ei tapahdu hetkessä. Löytää itsensä ja tajuta etttei ollutkaan  vain joku, mitätön ei mitään. 
https://youtu.be/9MHGtlEYZBA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti