tiistai 14. marraskuuta 2023

Tietosuojapyrokratiaa osa 2.

Kun tietosuojavastaava oli viimein löytänyt oikeat henkilöt, joille asia menisi seuraavaksi käsiteltäväksi, uskoin asian olevan hoidossa. Intuitioni silti sanoi, ettei niin olisi. Niinpä jouduin todella etsimään päätietosuojavastavaa (Täähän on kuin Harry Potterista, tuumin ) ja löysinkin hänet. Aikani jutusteltuani hänen kanssaan, sain käsityksen, että hän tekisi asialle jotakin. Tekikin, mutta tärkein jäi tekemättä. Tietosuojavaltuutetulle jäi ilmoittamatta.  Onpa se hyvä toimi tai virka, jossa asiakas itse tekee koko työn ja virkailija nostaa palkkaa.   Kaivauduin taas ystävättäreni auttamana tietokoneen syövereihin. Asia kun ei enää voinut pyöriä pöytäliinojen alla. Tietosuojarikos on yleisen syytteen alla oleva rikos ja tuntui hassulta, että  viimeisin virkailija, jolta asiaa tiedustelin, onko tämä tehnyt tarvittavat toimenpiteet asiaan, ei vastannut. Ainoastaan , että hän on paikallisella tasolla ottanut yhteyden toimareihin ja että lupaa selvittää palkanlaskijan esimies tahon .  Hänellä on kuukausi aikaa tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle ja hän ei mitä ilmeisemmin tehnyt sitä. Hän vastasi minulle, ettei tiedä miten tämä nyt menee, kun  olin sitä mieltä, että kirjallinen anteeksipyyntö ja varoitus  vyyhdin alkuunpanijalle. Outoa. Hänellä on (tätä kirjoittaessani) yksi päivä aikaa tehdä ilmoitus jonka jälkeen minä itse teen sen, jollei häneltä kuulu mitään vastausta asiaan. Eipä mitään ,teen sen ja hän sitten vastailee ylemmälleen miksi ei tehnyt tehtäväänsä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti