Jo keskiajalla, ei taisi olla jo aiemmin ~ homo sapiens kohteli toista homosapiensta tavalla joka oli hyvin raaka loppujen lopuksi. Ei toivottu persoona eristettiin. Häntä ei katsottu, hänelle ei puhuttu, häntä ei kosketettu.
Vanha sanonta, ihminen on ihmiselle susi, pitää hyvin paikkansa. Eristetystä ihmisestä tulee yksinäinen susi, joka ei luota enää kenenkään. Hänestä alkaa tulla vahva ja periksi antamaton. Hän ei todellakaan kaipaa enää lauman seuraa.
Näin kävi sudelle joka luuli kuuluvanss laumaan, kunnes hänelle osoitettiin paikka hieman syrjemmässä.
Hän hyväksyi paikan sillä hetkellä, tavallaan vaistoten että jonain päivänä osat vielä kääntyisi.
Suden kesytti syrjässä asuva nunna, olemalla sudelle vain läsnä. Ei muuta. Kumpikaan heistä ei tarvinnut perusteluja tekemisiinsä tai olemisiinsa. Se yhdisti heitä. Heillä ei ollut paljon ruokaa, joten jakoivat ainoan omenansa.
Kuljeskellessaan, he osuvat aukealle jossa pyöriteltiin tulta, riisui susi turkkinsa, otti tuliköytensä ja tanssi tulitanssin. Tanssin päätyttyä, hän katseli hetken ympärilleen, pujahti hämärärtyvälle kujalle ja he hävisivät yön pimeyteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti