Rankka päivä

Perse mikä päivä. Herään aamulla normi virkeenä, keittelen aamusumpit, heitän lenkin. Silti tappi otsassani ei tipahtanut tai pienentynyt yhtään . Se oli ilmeisemmin päättänyt juurtua siihen.  Ajattelinpa siinä töihin lähtiessäni, jotta hoidanpa nyt yhden työhommelin.  Hoidin ja mitä helvettiä, mettähän se meni koko asia.  En tiedä mitä tapahtui, mutta se meni niin mettähän ettei enää paremmin voi mennä. Enyway, myöhäistä, valokuvaaja oli vainaa. Jatkoin matkaani ja siinä ohessa puhuin avioeron puolesta. Puoliso siis ammuttu. No, matka jatkui töihin.asti, mutta tappi otsassani ei pienentynyt.  Tilanne paheni kaupunkiin päästyäni. Ajoin pienesti vikaan ja huomasin olevani menossa jonnekkin helvetin porttikongiin. Auto takana ja odotin, että hän peruuttaisi. No ei. Peruutin vähän.ja odotin. No ei , hän ei peruuttanut.  En olisi voinut kääntää autoani,  sillä olisin kolhaissut oikealla puolella parkissa olevaa autoa. Kun se tampio ei vieläkään käsittänyt peruuttaa pois takaani vaikka hän oli yksin siinä kadulla.  Sitten leikkas  mulla kiinni. Vedin kiukkusena käsijarrun päälle, avasin oven, astuin kadulle tuumaten jotta johan on perkele. Perskärpäsellä oli ikkuna auki ja tsekkasin ensin, paljonkon olisi varaa peruuttaa. Kuski huikkasi jotta mitä oikein seikkailet, jolle huusin aivan raivoissani jotta Haista paska ! Kuski sulki kiireellä ikkunaa, ikäänkuin.pelastuakseen  siltä artikkelilta, mitä piti haistaa, ja livahti helvetin liukkaasti porttikongista sisään. Kiitti varmasti mielessään, että oli rakonen mihin sujahtaa. Tajusi tulevansa pahemman  kuin koronan käsittelemäksi jollei olisi ehtinyt väistää.  Peruutin, ja tulin risteykseen, missä odottelin suoraan tulijoita. Paikka oli rempas  mutta ajotyyli ei todellakaan ollut vapaa.  Siinä odotellessani joku tanan mersu painaa torvea takanani. Lähdin hitaasti liikkeelle, avasin  ikkunan ja nostin vasemman.käteni  keskisormen ollessa pystyssä korkealle ilmaan.  Vastaan tuleva autoilija, jonka siinä samalla ohitin,  näytti  lähinnä huvittuneelta.Tilanteesta lopuksi päästyäni , huikkasin postinkantaja Sakari Suipolle tervehdyksen, johon sain vastaukseksi jurotuksen.  Portaita kiivetessäni, vitutti yhä ja huikkasin jurottajalle jotta hyvän päivän toivottaminen ei maksa mitään. Olisin voinut vielä huikata perään, jotta jätä se tanan  lehtikasa siihen, minä voin jakaa sen.  

Ja loppuviimein, eihän kukaan voinut tietää, mikä niin vitutti. Parempi siis pysyä kalustetuissa tiloissa, niissä toistaiseksi olen osannut käyttäytyä. Mutta ~ menihän se maailmansotakin  pienellä vituiksi.