Sinä päivänä minun oli tarkoitus matkata maailman ääriin. Ennen lähtöäni varikset lennähtelivät jälleen ympärilläni, kuin suojellakseen joltakin. Olin törmännyt tähän samaan ja vieläpä samojen lintujen pyörimiseen jo aiemmin vastaavanlaisesta tilanteessa.
Perille päästyäni, varikset jälleen ilmestyivät parvena lähelleni, ikäänkuin kertoakseen jotakin. Hetken katselin lennähdyksiä ja ajattelin, että viesti ei toisi hyvää, mutta se tuodaan pehmeällä tavalla. Katselin niitä vielä hetken ja jatkoin pihan poikki. Joitakin tunteja myöhemmin saan kuulla, että kuolema oli käynyt kylässä. Tällä kertaa vieraissa. Niin sen miellän. Niin sen mielsin. Oliko oikein vaiko eikö, että ihminen joka juuri on löytänyt niin sanotun punaisen langan elämälleen, asettunut ja löytänyt silmäniskun tulevaisuuteen, otetaan täältä noin vain pois ? Kun olin pieni, täältä lähti vain vanhat ja tosi vanhat. Nyt tuntuu, että tämäkin on muuttunut nykyaisemmaksi. Ei enää niin väliä, minkä ikäinen tai elämäniloinen on. Yöllä ajaessani maailman ääristä vieläpä ääripään, en enään stressannut pimeällä ajamista. Minut piti tikkana juurikin ajatus, että kuolema oli käynyt väärässä paikassa. Odotin vain , että perille päästyäni voisin saada ajatella hetken asiaa syvemmin ja että voisin käydä keskustelua tapahtuneesta ihmisen kanssa joka tunsi nyt itsensä eniten huijatuksi. Pitkä puhelu hotellin huoneen vessan lattialla, sillä huone tuntui olevan joltain osin kuin punkkeri. Yhteys pätki. Helvetin kylmä yö takana, josta annoin palautteen respaan ja josta sain osanottavan katseen "olen pahoillani ja jonkun selityksen päälle.." jatkoin matkaani etiäpäin. Valoisaksi matka ei muuttunut. Ajatukset sinkoilivat sinne tänne ja lopuksi yllätin itseni itkemästä. En edes muista, mistä viimeksi olisin itkenyt. Itkin ja yritin jäsennellä asiaan syytä. Löysin sen. Lapsensa menetetyn äidin suru. Lapsen suru. Yhdellä sanalla : Pohjaton. Suru ihmisestä, jolle maailma oli vielä täysin avoin, täynnä hienoja mahdollisuuksia, toteutumattomia toiveita, nauramattomia nauruja. Ja kuinka moneen häntä olisi vielä tarvittu. Ja kuolema kävelee vain huoneeseen ja sammuttaa valot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti