25.2. 23 kirjoitelma blogiin
Olet pitkään ollut virassasi ja olet arvostettu ja osaat työsi, joten en voi kuin ihmetellä, että lähetät randomin ihmisen työsopimuksen talossa työskentelevälle riviityöntekijälle sähköpostiin asianomaiselta eli minulta mitään kysymättä.
72 tunnin kuluessa tapahtuneesta olisi minulla täysi oikeus tehdä ilmoitus tietosuojavaltuutetulle.
Haluan tietää, miksi palkanlaskijana toimit näin, kun toimit.
Et infonnut minua asiasta lainkaan, että aiot lähettää rivityöntekijälle työsopimukseni, et infonnut lainkaan minua, asianosasta , että haluat sopimuksen kolmena kappaleena ja syy, perustelut tähän.
Rivityöntekijää ei olisi pitänyt sekoittaa tähän millään lailla. Ei työsopimuksia lähetellä talossa oleville työntekijöille.
Mistä idea, poiketa lakiin perustuvasta toiminnasta, työsopimuksia tulostettiin kolme ?
Ohjestiko sinut joku toimimaan näin, vai veditkö idean hatusta ?
Rivihihoitaja puolestaan ei tiennyt mihin kolmas kappale työsopimuksesta joutuu tai edes säilötään, sillä hän ehdotti heidän omaa mappiiansa tai sitten palkanlaskijan.
Illalla hoitaja soittaa kotiini ja pyytää kolmatta työsopimus kappaletta asukkaan mappiin. Kieltäydyn , sillä hän ei itsekkään tarkkaan ottaen tiedä miksi näin toimitaan. Perusteluna hän vastaa, kun asukkaan sähkölaskusopimuksetkin ovat siellä kansiossa. Neuvon säilömään asukkaan kappaleen samaan paikkaan.
Seuraavana päivänä 24.1.
Käsky sävyyn vaadit itsellesi kolmatta kappaletta työsopimuksesta, vaikka tiedot ovat jo sinulla. Entä peruste tuomaomalla sinulle työsopimus?
Yksinkertainen kysymys : Voitko selittää ?
Voitko nyt tehdä sen infon ?
Pyysin palvelupäällikköä tulostamaan työsopimukset ja jättämään kansliaan kirjekuoreen. Tekstiviestinä saan häneltä vastauksen, että sopimus lähetetään sähköpostissa rivityöntekijälle sähköpostiin. Kyseenalaistin tämän.
Soitin vielä sinulle palkanlaskijana ja työsopimuksen laatijana asiasta ja pyysin lähettämään itselleni jotta voisin tulostaa ne itse. Sähköposti jossa työsopimus oli, olit lähettänyt jo hoitajalle joka työskentelee talossa.
Vahinko oli jo tapahtunut.
Laitoin kyselyn tapahtuneesta ylemmälle portaalle , siltä varalta ettet osaa perustella toimintaasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti