Tajusin, että minulta puuttuivat munat tiskin toisella puolella olevan myyjän mukaan ja siksi palvelu muuttui hieman hankalemmaksi, hauskanpidoksi tai vain ajankuluksi.
Viedessäni autoa sitten huoltoon, en ehtinyt sanomaan yhtään mitään, kun tiskin.toisella puolella oleva myyjä totesi suureen ääneen, että juu, sää olet saanut koodin puhelimeesi ja nosturiauto odottaa nurkan takana. Kysyin, että mitä ja ettei auto niin huonossa kunnossa ole. Toin sen vain oikaistavaksi ja maalattavaksi. Myyjä alkoi kysymään samoja kysymyksiä kun edellinenkin myyjä aikaisemmin. Ihmeissäni soitin hallitukselle, sillä myyjän puheluun hallitus ei vastannut ja asia taas selvisi hetkessä. Puheluissa kumma kyllä, ei käyty eikä kyselty samoja kysymyksiä kuin minulta. Auton jäädessä huoltoon, minun piti saada tilalle toinen auto. Myyjä ei tiennyt asiasta mitään. Hallituksen kanssa myyjän puhuessa puhelimessa tästäkin, asia olkin hyvin yksinkertainen. Tämän.jälkeen myyjä soitti Herzille , kertoi siinä odotellessa tarjoavansa kahvia ja sirkushuvia.ja toinen auto tuotiikin , jotta ehtisin.töihin. Myyjä jutusteli isoon ääneen puhelimeen, jotta "Juu, no täällä klassinen tilanne, vaimo tuomassa autoa, ja haarukat ja lusikat ovat menossa kohta jakoon..". Hymyilin leveästi ja olin kovasti tässä tyhmyydessä mukana.
Onko tosiaan niin, että kun nainen kävelee autoliikkeeseen , miesmyyjät katsovat ensin kaikki perseet ja sen jälkeen alkaa typerä kysely, kun kaikki tiedot löytyvät pöydällä olevalta tietokoneelta , tuumin. Tämä ajatus osottautui oikeaksi, sillä toisella autolla ajellessani, liikkeestänne tämä jälkimmäinen myyjä oli soittanut hallituksellen (miehelleni) , jotta autovero on autostamme kuulemma maksamatta. Asia tarkistettiin, mutta väittämä kuitenkaan ei pitänyt paikkaansa. Autoani hakiessani, myyjä ehdotti, olisinko rva Hautamäki etsiessään autoni avaimia, vaikka olin juuri kertonut hänelle auton rekisteritunnuksen. Vastasin, jotta siinä tapauksessa voin.olla, jos auto on hienompi. uudempi ja kalliimpi.
Onko liikkeessänne koulutettua väkeä lainkaan asiakaspalveluun vai tuleeko tilanteesta Speden sketsit naisen astuttua autoliikkeenne ovesta sisään ? Mielessäni oli sutkauttaa jotakin älytöntä takaisin, mutta en viitsinyt. Kirjottelen blogeja. Miltä tuntuisi, jos tämä kirjoitukseni päätyisi johinkin lehden sivulla,, miltä tuntuisi ajatus kouluttaa henkilökuntaanne tekemään asiakaslähtöistä palvelua. Nuo seitkytluvun vitsit ovat jo niin vanhentuneita. Vai kuuluko tämäntyyppinen käyttäymismalli palveluunne ? Huumori on kyllä paikallaan, silloin kun sen.osaa oikealle paikalle heittää. Ensi kerralla tiedänkin jo pelisäännöt paremmin, mutta onko moisesta kohtaamisesta kenellekkään mitään iloa ? Tai itseasiassa nyt vielä näyttää olevan,. Autosalvan tiskin toisella puolella oleville myyjille, jos sksi heitä voi edes nimittää. Ilmeisemmin tuohon tehtävään pääsee kuka vain, kriteerinä "osaa arvioda naispuolisten asiakkaiden tissit ja perseen. Jos nämä ovat ainoat kriteeriin tehtävään pääsyyn, ei huono, jos palkka kuitenkin on kohdallaan. Voisin itsekkin harkita vaihtaa siten alaa. Tsekkaisin mielelläni kaikki kakslahkeisten "tietyt jutut "ennen kuin jatkaisisin heidän kanssaan jutustelua. Ei hullumpi homma suolakaivoksen sijaan, tuumaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin, odotellen mielenkiintoisia myyjä/ asiakaskohtaamisia seuraavaan autoliikkeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti