Cats

Kävin katsomassa Cats elokuvan. Sitä on parjattu, mutta kyllä oli hyvä. 

Elokuva oli parempi kuin teatteripätkä, se oli tarkempi ts. siitä sai kiinni paremmin juonen. 

Elokuva lähtee siitä liikkeelle että sivukujalla asuu jellykkkissoja..tuolle kujalle heitetään säkissä oleva kissanpentu, elämästä ja lämipöisestä kodista tietämätön kissanpentu..pahuus vallitsee kadulla olevien kissojen välillä ja elämää nähneenä kertoovat kukin vuorollaan tarinansa, kuinka on.joutunut kadulle. 

Kissojen.seassa on vanha aikanaan oleva loistelias kaunotar joka on.tehnyt väärän valinnan ja nyt elää nuhjuisena, hylättynä , yksin. Pohatasta joka aikanaan on elänyt hyvin voivasti ja muutamasta muusta. Mikä viisaus asuu mistään tietämättömästä kissanpennussa kun.hän ratkaisee ongelman . Jellykkikissojen.yönä vain yksi kissa voi lähteä taivaaseen ja siitä päättää jo monta elämää elänyt kissa. Jokaisen.kissan.on laulettava laulu joka osallistuu tuohon kisaan. Voittaessaan kisan, on mahdollisuus aloittaa elämä alusta, Kissanpoika hakee lopussa sen hyljeksityn kaunottaren ja pyytää tämän laulamaan laulunsa..matka taivaaseen alkaa.  

Kissanpojasta tulee hellykkisissa, sillä hänet hyväksytään piireihin.  

Täytyy sanoa, että itkin vielä suihkussakin.

Mietittyäni tarkemmin itkun syytä, ymmärsin miksi itken. Toisella kerralla havahduin jälleen samaan ajatukseen, mutta  näin nyt muitakin nyasseja elokuvassa.  Elokuva on verrattavissa meidän ihmisten maailmaan, joten elokuvakin on itseasiassa päättymätön tarina.  Voisi ajatella, että ihminen heitetään miljööseen, jota se ei tunne, eikä tiedä siitä mitään ~ tosin pienellä pennullakin on sitä ennen oma tarinansa.  Tämän jälkeen hänen on vain.suoriuduttava tuossa maailmassa.  On olemassa kaksi vaihtoehtoa, joko olet tuo kissanpentu tai tuo kaunotar valintoineen. Kuitenkin nuokin kaksi vaihtoehtoa voi tavallaan yhdistää.   Kissanpentu ei oikeasti kuulu tuohon maailmaan, mutta tuosta miljööstä tulee hänelle lopuksi koti. 

Elokuvan kriitikot ovat arvostelleet tuon elokuvan vallan kuraksi, näkemättä itse juonta sen syvällisemmin.  Ja onhan totta, että elokuva ei ehkä ole tyypillinen jenkkifilmin tavoin tehty . Itse en juuri ikinä kriitikkojen näkemyksiä kaipaa enkä lue, sillä jos aihe sinänsä viehättää, istun sitten vaikka yksin elokuvateatterissa katsomassa sen.  Elokuvan lopuksi, eräs iäkäs nainen nousee penkistään , katsoo minua ja huikkaa : Olipa yhtä hyvä, kun silloin 25 vuotta sitten Lontoon teatterissa!