maanantai 30. joulukuuta 2019
Kiitos tästä vuodesta
Uskaltaisinko kiittää tästä vuodesta ? Kiitän kuitenkin. Olihan tuo mellko tapahtumarikas. Täytyy myöntää että tämä vuosi piti elossa, vaikka sen viime metreillä olin valmis luovuttamaan kaiken ja kulkea sen jälkeen vain virran mukana. Vanha sanonta, ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa tuntui jossain kohtaa mahdottomalta ajatukselta. Tuulipukuenkelit. Minulla taisi köydä flaksi. En tainnut olla niin kamala kuitenkaan sillä minulla oli enkelini kaikesta huolimatta ottamassa kopoeja häijyimissä tilanteissa. Ennen kaikkea ihmiset joiden joiden luja ystävyys punnittiin tiukimmilla hetkillä.. Kiitos. Vuosi sisälsi kyllä myös tähtikirkkaita hetkiä hauskoine sattumuksineen. Olipa tilanne kuitenkin mikä tahansa, hyvän ystävän ja huumorin kera sen jaksoi. Muistini syövereistä kaivan teille muiston, kun autoni hyytyi jokin aika sitten , (koska kohta on venyvä käsite, voin.esittää tarinani "jokin aika sitten, eikö niin ? Sillä aika on vain tila. ) auttoi minua täysin tuntematon ihminen. Hän vei minut töihin.asti. Hän pyysi palkaksi ainoastaan ja vain, että laittaisin hyvän kiertämään. En voinut käsittää tuota pyyntöä ja miettimisistä päästyäni palkkaa, luovutin. Kunnes eräänä päivänä kohdalleni osuu nuori nainen koiransa sekä pulansa kanssa. Vaikka itselläni ei juurikaan rahaa ollut antaa, mitään ajattelematta, autoin naista sekä hänen koiraansa. Autettuani ymmärsin auttajani sanat. Ja arvatkaapa mitä, uskon että jonakin.päivänä hän saa tuosta ajatuksesta myös kopin. Hyvää sekä parempaa Uutta Vuotta ja pst. Laittakaahan hyvä kiertämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti