Tilaisuuden alussa ohjaaja kertoi kulhoista. Istuimme jumppamaton päällä, kuuntelimme hiljaa ja ilmassa leijui hiljainen, seesteinen harmonisuus. Laitoimme patjalle pitkäksemme. Tyyny ja peitto aseteltuina, hyvä asento haettuna. Asetuin hyvään asentoon ja kuuntelin ohjeita. Olin pimeässä metsässä. Jostain syystä en tunne olotilaani omakseni. Tarkoitan siis, etten ole ihmisen hahmossa. Ravistelen itseäni ja tajuan olevani eläin. Susi. Ravistan vieläkin itseäni ja lähden kohti portaita, ohjaajan ohjeiden mukaan. Portaat kaartuvat vasemmalle. Nousen portaita. Yritän järkeillä, että nousen kahdella jalalla, mutta se ei onnistu. Minulla on neljä jalkaa ja onnun. Ohjeet tulevat liian nopeasti, en ikään kuin pysy siinä tahdissa kun ohjeet tulevat. Portaita on seitsemän. Pääsen tasanteelle ja menen valkoiseen huoneeseen jossa on sänky, peitto auki. En noudata viimeisintä ohjetta, vaan käyn huoneessa olevalle pyöreälle matolle makaamaan. Katselen ympärilleni , olen varuillani. Ja sitten, se väsymys, mieletön väsymys valtaa minut. Nukahdan. Muistan ajatelleeni matkan alussa : Kunpa pääsisin tilaan, missä ei tarvitsisi ajatella yhtään mitään. Havahdun korkeampaan ääneen. Oikealta puolelta minua lähestyy toinen susi, joka jää kauemmaksi minusta. Ikäänkuin kunnioittaen. Mietin ankarasti, mikä juttu tää on, kuka on tuo toinen susi. Jään sutena huoneeseen . Nousimme ylös, askartelin tuon kokemani kimpussa. En kertonut vasta kun autossa. Kuski sai kopin heti, tuumaten matkan olleen shamaanimatka, jolloin ymmärsin. Löysin jotakin uudelleen, minkä olin jo melkein unohtanut tai en ollut uskonut. Yksin päästyäni, minulta tuli itku. En löydä itkulle selitystä,, mutta siinä oli jonkinlaista kotiinpalaamisen tunnetta.. Sain mielettömän paljon energiaa tuosta hetkestä ja ajatus päästä takaisin noitapatojen ääreen alkoi tuntua vielä houkuttelevammalta. Jäin koukkuun tuohon kokemaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti