Kiitos viestistäsi.
Ehidiin pohtimaan keskusteluamme ja loppuviimein tulin tulokseen, että jos valitset minut avustajaksesi, en.kiitos valitettavasti ota tehtävää vastaan. Tapaamisemme oli mukava mutta korvaani särähti muutama asia.
Mielestäni on.tärkeää, että kerron ne sinulle, sillä ehkä ajatukseni voi valaista ajan kuluessa jotakin. Keskustelumme oli soljuvaa, enkä lähtenyt "väittämään vastaan" ajatuksiasi avustajan tehtävistä.
Mielestäni avustajaa tulee arvostaa tasavertaisena avustettavan rinnalla. He ovat tiimi, joka puhaltaa yhteen hiileen. Asenne "olen työnantaja ja pomo" eivät toimi kovin kauaa. Sillä tilanne elää ja etenee omaa vauhtiaan, välillä rajumminkin riippuen esim ympärillä olevista tekijöistä. Silloin.avustajan osaaminen, tietotaito tulee vahvasti esille. Osat vaihtavat paikkaa ja avustaja.kertookin miten nyt edetään. Avustaja ei ole vain avustaja vaan hän tietää tasantarkkaan.tehtävänsä ja pikkusen vielä enempikin kun tarve vaatii. Avustaja ei ole siivooja tai kotiapulainen. Koitiapu/siiivoojapalvelu hankitaan muualta. Avustajan tehtävä on.elää elämää avustajan kanssa. Kulkea hänen kanssaan arjessa, harrastuksissa, vapaa~ajalla. Avustajaa ei voi laittaa vain tiettyyn tehtävään ja kertoa että hänen paikkansa on.nyt siinä..Jos näin toimii avustajan kanssa, veikkaan että avustaja turhautuu melko nopeasti. Kun kohtelee avutajaansa hyvin, saa tästä "ikuisen luottokaveri" joka hoitaa asiasi viimeiseen asti hyvin. Haastattelussa tuli tärkeitä asioita esiin, myös niitäkin, joita ei sanottu. Tälläiset ensitapaamiset edelllyttävät ehdotonta rehellisyyttä joka luo lujan pohjan myös jatkolle. Petyin, tiedultuasi esimerkiksi matkani maksajaa. Pointti kertomalleni matkalle ei ollut siinä, vaan.että tuo ko viikko, tulisi olla toinen avustaja tai "tekijä". Työ jota teet, ymmärtäisin, ettet ole tietämätön tämän puolen asioista vaan olettaakseni tiedät kaiken, kun taas puolestani .tietoni ei ylety ihan samalla tasolle näissä asioissa. Hoitopuolen asioista sitten tietoni on toista luokkaa, käytännöistä ja muusta. Haastattelussa ei ehkä kannattaisi sanoa "avustajan ei tarvitse tietää sairaudesta mitään.." sillä juuri tämä on.se helmi koko avustaja ideassa. Mitä enempi tiedät mitä hoidat /avustat ja miks, i on lopputulos molemmille palkiseva. Varsinkin niissä hetkissä kun avustettava ei itse kykene auttamaan itseään. Tietenkin jos haluaa avustajan itselleen joka liikkuu pyynnöstä, ymmärtämättä miksi liikkuu, on.sekin.toki ihan bueno..Autoasiaa myös mietiin. Auto avustajalla on oltava, mutta ei sen vuoksi, että hän.kuljettaa avustettavaa. Vaan siksi .että hän.pääsee paikalle. Ja jos avustettava haluaa, että hänen autollansa avustaja ajaa, on avustettavalla oltava täysi kasko. Tämäkin on.asia, josta oletin tietäväsi. Keskustelumme ei siten lähtenyt avoimelta pohjalta liikkeelle, joten pelisääntöjen luominen jatkossa olisi ollut ehkä vaikeaa. Avustajan sekä avustettavan yhteiselo tiivistyy jossakin vaiheessa ja tämän vuoksi on.pohja rakennettava heti alussa lujaksi. Joten jos et valikoinut minua avustajaksesi, en ole siitä pahoillani. Kohtaamisemme tällä kertaa kuitenkin.jätti mietittävää ja ehkä se oli juuri tarkoituskin. Mukavia talvipäiviä sinulle, voi hyvin..♥
Minusta on mukavaa, että annetaan palautetta ja kerrotaan, mikä ehkä jäi mietityttämään. Sillä voi kehittää sitten itseään. Tutulla myös hakusessa henkilökohtainen avustaja kotiin, toivotaan, että tulee hyviä kandidaatteja haastatteluun. Tärkeää on, että avustaja ja avustettava on samalla aaltopituudella.
VastaaPoistahttps://www.avustaja.fi/palvelut/