tiistai 4. tammikuuta 2022

Saattohoitokodin haastattelu

Näin haastattelun saattohoitokodista jossa haastateltava antoi kauniin kuvan heidän  tavastaan työskennellä asukkaidensa sekä heidän läheistensä kanssa.  Oh, olin ihmeissäni, hommahan on mennyt reilusti eteenpäin😳,  yöpyjille on kahveet ja puurot, kahvetta voi hörtpätä välillä talon tarjoamana  vieraillessaan omaisensa luona.  Minä kun keitin kahvit omaiselle, varsinkin heille, jotka tulivat kauempaa, sain kovat huudot asiasta. 
 Kerran, se oli joulun aikaan , ihan pari vuotta sitten, istuin  linja-autossa. Olin juuri istahtanut paikalleni kun huomasin tutut kasvot käytävän toisella puolella olevalla penkillä.  Soitin ystävättärelleni ja kysyin häneltä, oletko nähnyt elokuvaa nimeltä : Vihollinen vuoteessani . Hän otti selkeästi kopin  ajatuksesta  ja vastasi: En, mutta haluaisin nähdä sen. Vastasin hänelle, en minäkään, mutta oletko koskaan kuullut  elokuvasta : Vihollinen istuu vieressäni ? Ystävättäreni nauru ( En ole kiittänyt häntä, mutta nyt kiitän, hän on yksi todellisista ystävistäni. Kiitos ❤️)! Ja niin aloin kertomaan eräästä saattohoitokodista jossa  työskenteli eräs hoitaja, jonka muistan hyvinkin. Kerroin, mitä kaikkea tuo ajanjakso sisälsikään ollessani siellä töissä, (Kunnes työpaikkakiusattuna sanouduin irti  tuosta työpaikasta)  sekä siitä kuinka ovi oli tavannut tuossa rakennuksessa  käydä, sillä  "historia oli ikäänkuin toistanut itseään" En ole ainut joka tuon historian tuntee.  En kaipaa tuohon työpaikkaan, se olisi vanhentanut minut kuoliaaksi.  Tunne siitä, mitä kulissien takana tapahtui on kaivertunut sieluuni.  Potilaat hoidettiin hyvin.  
Puhelun lopuksi katsoin käytävän toisella puolella istuvaa, ja kysyin häneltä : Eikö ollutkin näin ? 
Näin, kuinka hän olisi halunnut vajota penkin ja ikkunan väliin. Ikävä kyllä, se ei ollut mahdollista. Koko linja-auto oli hiljaa. Asemalle päästyämme, käytävän toisella puolella oleva matkustaja oli jo ulkona, ennenkuin bussi ehti edes kunnolla pysähtyä. Joten, on hienoa kuulla, että jotakin  ehkä olen jättänyt jälkeeni, muutakin kuin ne kahvit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti