Perunkirja

Soitin lapsuuden ystäväni äidille kysyäkseni neuvoa. Arvostan hänen tietämystään asioissa, onhan hän elänyt hieman pidemmän aikaa kuin minä. Kerroin hänelle  eräästä serkusta, joka typerällä tavalla oli tuonut julki  "antaen vahvistuksen" sukuumme liittyvästä asiasta. Lopuksi tuo "vahvistus " osottautui vain kuulopuheeksi. Eipä sen puoleen, minäkin taisin loksauttaa hänelle kuulopuheen verran takasin.  Ehkä annoin pikkuriikkisen verran vielä kaupan päälle, sillä keskustelumme päätyi hieman viilenneeseen "no soitellaan". Todellakaan en aio soittaa. Miksi ihmeessä, ihminen joka on ollut muun sukumme ohella hieman, sanoisinko juoruihin menevä ja mulkvist siinä missä muutkin, niin suottapa tuota totean. 

Siinä jutustellessani tuon ystäväni äidin kanssa, olimme yhtä mieltä siitä, ettei ihmistä jota on pidetty outona ulkopuolisena suvussaan koko pienen elämänsä ajan pidä yksinkertaisesti unohtaa. Sillä joku päivä tulee eteen se aika, miten olet kohdellut häntä, puhunut hänelle ja arvostanut häntä. Minä puolestani harmittelin, että tuosta suvusta on vain muutama enää elävien kirjoissa, sillä nyt olisi oivallinen hetki palata muistelemaan vanhoja. No, ehkä nuo muutama tolpillaan oleva riittänee tuohon keskusteluun. Sanonta suku on pahin, toteutui tässäkin tarinassa. Olenhan kasvatettu lehmien ja parin vasikan seurasss, joten voin käyttäytyä aivan hyvin tässä kohtaa täysin absurdisti. 

Vein siis löytämäni perunkirjan tutkittavaksi, sillä jotenkin järkeni jokin sopukka sanoi, jottei kaikki ole kohdallaan kyseisessä asiakirjassa. Ja bingo! Olin oikeassa.  Myöhemmin sain kuulla, tosin kuulopuheita (mutta luotettavalta taholta ) että asiakirjan laatija olisi ollut hieman viinaan menevä. Haluaisin uskoa, ettei minulla ole osaa eikä arpaa tuohon tulevaan, mutta pelkään pahinta. Kaikista hienoin juttu kuitenkin olisi, että tuossa asiakirjassa asiat asetettaisiin uudelleen oikeisiin kohtiin ja että ne löytäisivät oikeat omistajansa. Näin käydessään, voisin levittää sateenvarjoni ja lennähtää uusiin seikkailuihini.