tiistai 1. joulukuuta 2020

Chilikahvi

Pitkä päivä. Nukuin huonosti myös viimeyön. Tulen kotiin, heitän avaimet pöydälle. Lataan kahviknkeittimen ja kahvin valmistuttua nakkaan kahvin sekaan chilisuklaapalan. Jo inkaintiaanit tiesivät kapsaisiinin puuduttavan vaikutuksen, sillä he hieroivat chiliä ikeniin hammassäryn parantamiseksi. Chilin kipua lievittävä voima on todettu myös lääketieteessä, sillä kivunlievityksessä käytetään chililaastareita. Kapsaisiini lievittää pinnallisten hermovaurioiden aiheuttamaa kipua esimerkiksi vyöruusun jälkeen. Ehkä se veisi tällä kertaa myös henkisen kivun hetkeksi pois.  Olen puhki. Tyhjentävä olo.  Tänä iltana en jaksa lähteä edes lenkille. Mieleeni pureutuu muutamat sanat, jotka heitin ystävälleni.  " Tämän vuoden mennyt sää. Välillä tuli paskaa taivaalta,  #😈 kun.sitä olisi tullutkin välillä, mutta kun.sitä satoi koko ajan, eikä vähän väliä. Vähäluminen talvi siis.  Totean.  Nyt ei muuta kuin uutta helvetiaa kohti vaikka  väkisin virtuaalisesti, ennenkuin vuosi loppuu. 😜Pysy mielenkiinto loppuun asti. " Johon ystäväni toteaa ykskantaan "Älä murehdi.... sitä tulee lisää"
Ja eipä tarvinnut aikaa kauan odottaa, kun se jo  livautti mausteensa keittoon.  Näppärä veikko, sanoisin.  Mutta asiolla on aina puolensa. Aina.  Nyt jos joku kaivoi toiselle kuoppaa ja itse siihen lankesi ja paras kosto on lounas joka nautitaan kylmänä, tapahtui tuo kaikki samassa paketissa.  Jokaiselle siis jotakin tarjoiltuna.  Villi vyyhti. Minä puolestani jäin.seuraamaan loppu viimein tilannetta.  Asia kerrallaan kyllä selviäisi, mutta siihen menee aikaa. Ammuksia on tuhlattu nyt liikaa, nyt hiljaisuus ennen lopullista räjäytystä.  Jokaisella asialla tosiaan on puolensa ja tässä kohtaa se toisi enempi kuin tulosta , mikäli palaset napsahtaisivat kohdilleen. Nuori mies löytäisi uuden tien pään, koulutuksen ja sitä kautta  työpakan. Toinen nuorista oppisi elämään uudelleen elämäänsä, pelotta ja ressaamatta. Ja minä sekä ystäväni saisi uudenlaista ajattelemista. Ystävän selkäänpuukotus kun on oikeasti niin alentavaa. Karma siis voitti tämänkin kisan.   Tarkoitan tällä sitä, että tämä neljän suora sai toisenlaisen lopun kun kukaan.edes osasi odottaa tai että edes oli suunnitellut.  Ystävälle tehty "vedä matto jalkojen alta" temppu johtikin ihan uudenlaiseen kohtaan kun käsikirjpitus alunperin oli. Sellaista se on, kun sekottaa chilisuklaata pikkusen kahviin. Varovaisemmin ensi kerralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti