Vaikka aina ei löydy sanoja, voi silti keskustella sanomatta mitään. Hörpätä kupposen kahvia ja haukata herkkupullasta. Pieniä tähtihetkiä palvelutalon arjessa.
lauantai 26. joulukuuta 2020
Kravatti
Saan soiton palvelutalosta. Minulta tiedustellaan, olenko tulossa omaisten päivään. Valitettavasti joudun vastaamaan, jottei se taida onnistua. Purskahdan nauramaan, kun keskustelussa käy ilmi, ettei kukaan rakennuksessa oleva osaa tehdä kravattisolmua. Kuulostan varmasti omituiselta, mutta kyllä, nauroin. En mahtanut mitään siile, sillä kertoja itsekkin oli yhtäaikaa huvittunut sekä ihmeissään. Kerroin, ettei henkilökunnan koulutukseekaan sisälly taito, mikä sinänsä on kyllä sääli. Niinpä aikamme siinä jutusteltuamme ja naurettuamme, tuumasimme jotta asia tulee hoidetuksi muulla keinoin. (Mainittakoon, jottei miespuolinen hoitajakaan ollut vielä käynyt armeijaa. Hän näet olisi tuolloin.osannut kravatti solmun. ) Lähetin.siis paketin, jossa oli mm. kravatti , johon.tehtiin kravattisolmu valmiiksi. Tuo paketti oli ollut mieluinen ja käydessäni häntä katsomassa, oli kravatti solmuineen tallessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti