Laavu

Pyhien unien aika.

Nainen on kietoutunut ihanaan villashaaliin ja katselee ulos. Kaikkialla on valkoista  lunta. Puiden oksat nuokkuvat sen painosta.  Hän on kahden vaiheilla; lähteäkkö ulos vai jäädä lämpöisen shaalin sisään.  Mielessään hän jo kulkee nuotiopaikalle. Niinpä hän päättää lähteä ulos, pakaten samalla shaalin reppuunsa.  Hän kahlaa laavulle reppu selässään ja perille päästessään hän  sytyttelee nuotion. On jouluaaton aaton aatto. Nainen katselee ympärilleen "Miten kaunista ja hiljaista, kuin sadusta tämä hetki ja hengittää syvään.  Nuotion palaessa, nainen lämmittää käsiään tulen äärellä. Hän laitaa veden kiehumaan pannuun.  Tässä hetkessä on jotakin taianomaista. Lunta tipahtelee kuusenoksalta, ja nainen jää katsomaan sitä tarkkaan. Ketään ei näy, mutta hän aistii jonkin olevan läsnä. Hän haistaa tutun partaveden. "Hyvää joulua " hän kuiskaa, nostaa pannun liekeistä, kaataa teetä mukiinsa ja jää istumaan tulen lämpimään. 

Shakki

Vuoden viimeiset päivät ovat lopuillaan.  Olitko koko vuoden kuin shakkilaudalla jonkun liikuteltavana  ja pelinappulana,  tietämättäsi, ajattelemattamuuttasi, hyväuskoisuudestasi ?  Saiko sinut joku nauramaan, itkemään, hymyilemään, onnelliseksi tai rakastumaan ?  Edustitko pelilaudallasi hevosta vai tornia ?  Sanotaan, että sotilaat ovat shakkipelin sielu.   Vai muutuitko lopulta  itse pelaajaksi ? 

On hyvä pysähtyä katsomaan, ketä jätti taakseen. Oliko se sen arvoista, yksi siirto ja virhe, pelilaudalla siirtoja ei voi siirtää takaisin ja sanoa "eiku.."   Liikutettavan on vaikeampi sanoa "ei sittenkään".. Kun taas pelaaja käyttää kaikki valtansa ja sanoo" jospa sittenkin.." Mietin vain,  kun liikuteltavana oleva  ymmärtää  olleensa vain välikappale pelaajan päästessä tavoitteeseensa. Pelaaja ei siinä vaiheessa tajua  itseasiassa olevansa häviöllä. Alkaa pitkä peli, jossa shakin jälkeen  liiuteltava muuttuukin pelaajaksi ja tekee lopulta Matin. 

Joululoma, pääsiäisloma ..

Helvetin typerää vääntöä. 

https://yle.fi/a/74-20005906

Ei saa puhua Jumalasta, mutta pääsiäslomasta ja joululomasta sitten kyllä nautitaan kaikki. 

Pitäisikö tähänkin tehdä muutos?

Eikö ole ristiriitaista lähteä "pääsiäislonalle" tai "joululomalle" kun ei kuitenkaan tunnusta lomaa omakseen ? 

Vai keksitäänkö tällekin lomalle sitten jotakin "muuta tekemistä"? Tai "jokin muu nimitys"?

Eikö muksut saa itse päättää kuinka uskovat kun tulevat siihen ikään. 

Uskonto kasvatus kuuluu jo meidän yleis sivistykseen.

 Naurettavaa pelleilyä.  Olisiko sitten niin, että kaikki ne jotka ovat uskonnottomia, jatkavat töitään, kouluaan, päiväkotiaan.. ? 

Pitäisikö olla ei uskonnolisille sitten oma juhla? Miksi ihmeessä tuokin juhla väännettiin noin?  Uskonnolisille omat juhlansa ja uskottomille omansa. 😎

Tasavertaisuus laki, vai mikä se olikaan ?

Ei muuta kuin oikein  ihanaa rakkaudellista adventin aikaa  kaikille.

Aikamatka

Kuolema. Joskus vierailee salaman nopeasti , joskus se  jää asumaan pidemmäksi aikaa.  Kävelin kukkakaupan ovesta sisään, viedäkseni suruperheeseen suruvalittelut. Myyjätär esitteli erillaisia vaihtoehtoja.  Katselin ympärilleni, mutta yksikään kukka ei puhutellut.  Etsiin, kunnes näin kauniin ison valkoisen kukan. Kalla, ajattelin. Jatkoin etsiskelyjä, kunnes silmiini osui pitkiä oranssin värisiä kukkia. Kuin tulenliekit.  "Ovatko  nuo oikeita kukkia?", kysyin myyjättäreltä. Hän vastasi että ne ovat kuivattuja. Näin sieluni silmin näistä kukista tehdyn kimpun ja pyysin häntä tekemään minulle kimpun jossa iso valkoinen kalla olisi keskellä.  Lilja, korjasi myyjätär. Niin, lilja vastasin hänelle. Myyjä teki kimpun ja luin hänen ajatuksensa. Erikoinen mutta kaunis. Vastasin hänelle, että teimme yhteistyötä tulien kanssa hänen isänsä kanssa. Myyjä ymmärsi. Maksoin kimpun ja tarttuessani sellofaaniin kietaistuun pakettiin, jouduin nielaisemaan.  Tajuntaani meni nyt selkeästi, miksi kimpun olin ostanut. Lähdin kaupasta ja ajattelin että piipahdan  vielä huoltoasemalla. En kuitenkaan malttanut, vaan ajoin suoraan kohteeseen, pienen pysähdyspaikan  kautta. Etiäinen. Auto jäisi siihen.  Starttasin autoa, valot syttyivät, avain oli ihan pohjassa ja mitään ei tapahtunut. Yritin uudelleen.  Ei vieläkään mitään. Mitä ihmettä autohan  ei ikinä ole tehnyt tälläistä. Hetken tuumiin, ja sanoin ääneen "Ei me tänne voida jäädä, täytyy viedä nuo kukatkin" Starttasin uudelleen, valot jälleen syttyivät , avain ihan kaakossa ja yhtäkkiä auto hörähti käyntiin. 

Vein kukkakimpun surevalle ja lähdin kulkemaan nostalgisen oloista  metsätietä pitkin takaisin  autolleni. Tuuli. Tuuli niin kovaa, että vapaana olevat hiukseni  sekoittuivat. Yhtäkkiä tuuli lakkasi. Tuli oudon hiljaista. Aavemaisen hiljaista. Joku voisi kuvailla :"Kuoleman hiljaista" Aivan kuin olisin joutunut tai päässyt jonkinlaiseen aikamatkaan. Hidastin askeleitani, vain muutama koivunlehti leijalli puusta maahan. Kupla. Kuin kaikki olisi hetkeksi pysähtynyt. Aivan kuin aurinko olisi paistanut, tuoden hyvän olon. Jatkoin silti kävelyä ja lähestyin autoani, kun yhtäkkiä alkoi taas tuulemaan ja hiukseni jälleen sekoittuivat. Ajattelin, että jos kävelen muutaman askeleen taaksepäin, pääsenkö kuplaan takaisin.  Auton vieressä sanoin ääneen kiitoksen. 

Viimeinen tervehdys. Kiitos. Niin sen täytyi olla.  Päivä ei päättynyt ihan tavallisesti sentään, mutta kerrottakoon se sitten ensikerralla. 

Nimipäivä

Piipahdin vanhustani katsomaan. Astelin päiväsaliin jossa, kolmen vanhuksen kopla seurasivat jotakin saippuaoopperaa televisiosta. Huikkasin kaikille iloisesti maskin alta päivää. Yksi kolmen koplan vanhuksista katsoi minua tarkkaan siniset silmät ikäänkuin syttyen ja sanoi minulle :"Teillä on hieno hattu." Vastasin :"Kiitos". Hän jatkoi: Kenenkäs nimipäivä tänään on ", hän kysyi. Vastasin hänelle :Tanjan. "Hyvää nimipäivää", hän vastasi. Katsoin ihmeissäni häntä samalla kiittäen ja kysyin omalta vanhukseltani jotta onko tämä kertonut. Vanhukseni tuntui olevan tietämätön koko asiasta. Olin ihmeissäni. Sitten tämä vanhus tiedusteli vanhukseltani, "Onko tämä sinun vaimo ?" Johon sai vastauksen, ettei ole, vaan tytär. Sitten hän kysyi vanhukseltani: "Minkä ikäinen sinä olet?" Vanhukseni vastasi pyöreästi: "70". Hän jatkoi : "Sittenhän sinä olet minua nuorempi, minä olen 85". Vanhukseni nousi tuolistaan ja onnitteli tätä oikein kädestä pitäen. Lähdimme kävelemään käytävää pitkin hiljalleen vanhukseni kanssa. Maskin takana oli hyvä nauraa, kukaan ei nähnyt. Kysyin uudelleen vanhukseltani, jotta mistä tämä tiesi ? Vanhukseni hiissas käytävää pitkin ja totesi : "No sehän on vanha majuri." 

 Vilkasin taakseni katsoakseni vielä kysyjää. Hänen silmänsä tuikkivat yhä. Hän ei oikeasti ole voinut tietää edes mikä päivä tänään on, mietiin, saatikka sitten nimipäiviä. Hän oli itseasiassa ensimmäinen joka onnitteli minua, kun itsekkään en muistanut koko nimipäivää. Hyvän hymyn tilanne kuitenkin sai aikaiseksi.  

Syysloma viikot alkavat, mukavaa lomaa teille, jotka sellaisesta pääsette nauttimaan. 

ps. Do all things with love 😉

Tulevaisuuden näkymiä.

https://yle.fi/uutiset/74-20001180  Annas kun kerron, ihan jokunen päivä sitten..
Olin päikyssä keikalla. Minun lisäkseni oli työpari jotka  sitten eivät  ihan töilleen aina joutaneet. Minä olin joutusa,  lähdin ulos neljän kaksivuotiaan kanssa jo jälkeen yhdeksän aamulla. Kympin pintaan alkoi muksua singahdella ulos ja kun laskin pipot, oli heitä 14 kappaletta, plus nämä neljä tiitiäistä. Tosin, he olivat  3-5 v.  Puoli yhdentoista aikaan köpötteli työparista toinen ulos, jolle huikkasin : Kaikki elossa ja tallella ! 

Ei päiväkodit ja varhaiskasvatus ole kriisissä, tätähän kuviota on ollut jo monta vuotta.  Päättäjät ovat tienneet ihan varmasti mitä ovat tekemässä, luottaen työntekijöiden kiltteyteen. Toki, joulu ja vaalit ja kaikki semmoiset ovat tulossa, joten onhan se kiva ainakin alkaa höpisemään joita uusia ideoita. 
Suossa me ollaan, täysin karilla koko helahoito , Sote.  Ihmiset eivät  meinaa päästä hoitoon eivät pääse hoitoon, taksit eivät toimi. Ihmisiltä jää verikokeisiin tms. menemättä kun uudistukset ovat olleet niin hulppeita.  Voidaan me hakea Filippiineiltä uusia hoitajia, mutta mitä se tuo tullessaan ?
Päättäjät eivät näe tässä kohtaa omia taskujaan pidemmälle. Kuvitellaan, että yksityiseltä saa nopeammin palvelun, jos on rahaa. Eipä saa, tiukassa ovat nekin ajat. Varsinkin jos tarvitset erikoislääkärin.
Päikkyryhmissä ei juurikaan enää tehdä mitään kummallista. Ulkoillaan ja syödään, vaihdetaan vaipat ja nukutaan. Suurtuotantoa ja säilyttämistä.  Päiväkodeissa muhii aikapommi.
Ihan oikeasti tulee ikävä perinteisiä perhepäivähoitajia. Oli kodinonainen hoito, kotiruokaa, ja leikittiin sekä askarreltiin lasten kanssa. 
Nyt suurissa ryhmissä on suuri henkilökuntavaje, se on niin suuri että henkilökunta ei friskaannu vaikka olisi lomat välissä. Tykypäiviä ei enää ole. Jos on, ei niihin kaikki pääse osallistumaan.  Taukoja ei suuressa lapsiryhmässä ole. Syömme eväämme  ja juomme kahveemme  ryhmässä. Enää puutuu se aikuisille osoitettu potta sieltä lasten wcs.stä.   Liitot ovat olleet tietoisia tästä jo kauan. Kun  työtaistelua sitten käydään, jätetään varhaiskasvatus kellumaan omaan liemeensä.
Mihin ihmeen ideologiaan  mahtuu, että haetaan hoitajat sitten ulkomailta jos omat työntekijänä eivät enää yksinkertaisesti jaksa ?
Aivot ulkomaalaisillakin  hoitajilla on   ja päättäjät kuseevat vain kerta toisensa jälkeen suuriin monoihinsa.
😉

Sudenhetki

Herään painajaismaiseen olotilaan. On niin sanottu suden hetki. Hetki, jolloin kaikki oletettavasti nukkuu ja vain pahantekijät ehkä ovat liikkeellä. Alitajunta, muistini syövereistä,  jonkun ajan takaiset muistot herättävät minut. Kuulen ja tunnen sanat, muistan tunteen. Keskustelen uudelleen tuon tilanteen läpi. Mieli on hetken sekasorron vallassa. Mistä siis löysitkään minut, miksi tulet nyt näin, parhaimpaan unen aikaan häiritsemään ?  Rauhoitan mieleni ja tuumaan maailmankaikkeuteen, jotta sellaisena kun näet minut, hymyilevänä , kauniina, iloisena, on sinun tunnettava ja kestettävä myös toinen puoleeni. Olet satuttanut sieluani ja minulla on oikeus näyttää se sinulle  Jollet kestä näkemääsi, ei meitä ole silloin tarkoitettu kulkemaan yhdessä. Tämän sanoessani ääneti yön pimeyteen painajaismainen tunne väistyy, helpottuu. En olisi ehkä halunnut sanoa tätä, mutta tuo kaikki on totta.  Se on niin totta. Siksi moni hyvin ja ihanasti alkanut ihmissuhde hajoaa, kun otamme oikeuden käyttäytyä toiselle miten sattuu huvittamaan, saadaksemme itsellemme kaiken hyvän, pitääksemme itsemme koossa tai pidämme muuten vain itsestään selvyytenä kohdella muita huonosti. Jollet voi tanssia kanssani ukkosella ja vesisateessa, et voi tanssia kanssani auringossakaan. Paitsi, jos ei tanssi lainkaan, on se jo eri asia. Silloin on hyvä asustella ihan itsekseen.  Joillekin elämä on shakkipeli, toiselle se on seikkailu.  Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.  Olen todennut monta kertaa, jotta päivä ja hetki kerrallaan eläen tulee elämästä  parhaimmat palat ja huominen on aina seikkailu.  Sopiva sekoitus iloa , ripaus kyyneliä (vedet silmissäkin voi nauraa)  tekee jokaisesta hetkestä, päivästä koko tästä pitkästä taivalluksesta tässä elämässä, tällä telluksella  ihastuttavan. Jatkan siis nyt matkaani ja huikkaan maailmankaikkeuteen hyvää loppuyötä !

Toukokuu

7-vuotias tyttären tytär katsoo minua tarkkaan ja kysyy sitten : "Oletko aina tässä ?" Kysymys vie minut hetken hiljaiseksi.  Olen itsekkin kysynyt tärkeältä ihmiseltä saman kysymyksen. Oletko aina tässä, tarkoittaen, vaikka mitä tulisi, pysytkö luonani?" Lupauksestaan huolimatta, , ei niin käynyt.  Harvoin tämmöisiä ihmissuhteita oikeasti syntyy, tuumin.  Vastaan tytölle, että kyllä, jos vain terveyttä piisaa ja sitten kun olen oikein vanha, joudut  kaitsemaan minua. Tytöstä tuo ajatus ja mielikuva on hauska.   Viisas ja mieleenpainuva kysymys, pohdinta noin pieneltä tytöltä. Kysymys kertoo luottamuksesta, rakkaudesta ja lujasta uskosta. Vaikka mitä tulisi, pysyn luonasi.   Aina , sillä  tiedän miltä tuntuu, kun tuo lupaus rikotaan. Siinä rikotaan enemmän kuin itse lupaus.

Painajainen

Heräät painajaiseen aamulla. Tunne nukkumisesta on kysymysmerkillä. Aivosi raksuttavat herkeämättä. Tunnet sen kehossasi etenkin mielessäsi. Pienetkin risut edessäsi ovat helppoja blokata syrjään. Ei ole olemassa päivää eikä yötä, on vain aika. 

Jonkin ajan päästä on oleva hetki, jolloin asiat ovat hyvin. Voit nukkua.  Vähän levähtää. 

Ihmismielessä on mieletön voima. Energia, jolla voit vaikuttaa koko positiivisesti tai negatiivisesti. Tässä hetkessä vain positiivinen energia tekee voittajan, sillä negatiivisenkin energian voi kääntää positiiviseksi. Etiäiset ja unet tuovat totuuden esiin,  pehmentää vastaanottajaansa. Kirous vai lahja, tiedä häntä, mutta tiedon tullessa tiedät jo asian, sisältö vain sai vatsan kääntymään ympäri. Kaikki muu ympärilläsi häviää. Kaikki pysähtyy ympärilläsi ja ympärillä olevilla tai tapahtuvilla asioilla ei ole merkitystä.  On siis aivan sama, mitä ympärilläsi olevat normit sinulta myt tällä hetkellä vaativat. Suoraan sanottuna, ei juurikaan hetkauta. Jos joku uhoo tekevänsä sitten "niin tai näin" koska en jaksanut tanssia heidän pillinsä mukaan, he tekevät sitten niin tai näin. Ihan sama.  Ei prosessini käsitteleminen esty noista toiminnoista. Jos heidän protogollansa vaatii toimimaan jotenkin, sillä etten toiminut heidän toiveidensa, pyyntönsä tai sääntönsä  mukaan, he sitten toimivat siten kun heidän sääntönsä sanoo. Ne eivät ole minun sääntöjäni.  He kun eivät ymmärrä, että yhdessä yössä voi muuttua kaikki. Kirjaimellisesti. Minä en ole heidän sääntöjään  keksinyt saatikka allekirjoittanut.  Minä keskityn nyt painajaiseeni, johon on alkanut jo aurinko paistamaan.  Kaiken energiani annan siis siihen. -Tämä kirjoituksen alku on kirjoitettu aivan hetki sitten.  Samaan aikaan hukkaan minulle tärkeäksi tulleen vanhan korurannekelloni. Etsin kelloani lähes pakkomielteisesti joka paikasta söhläten samalla sovittuja tapaamisia, työvuoroaikoja sekä ihan normi päivän juttuja.  Ehkä aika on otettu  nyt pois. Pikkuhiljaa alan tajuamaan, että joitakin asioita otetaan välillä sinulta pois, ymmärtääksesi ettei kaikki ole niin itsestään selvää. Tajuat puuttuvan asian tärkeyden. Olet kuin tuuliajolla hetken tarkoituksellisesti.  Vasta kun olet ymmärtänyt puuttuvan asian tai esineen  merkityksellisyyden ja sielusi on käynyt vereslihalla tämän asian vuoksi, esine tai asia palautuu yleensä ihmeellisellä tavalla. 

Minä löysin tai tarkemmin sanottuna , naapuri löysi kelloni varsin kummallisesta paikasta.   Ranteeseni kelloa laittaessani ikäänkuin jotakin tipahti paikalleen. Aika, niin aika. Aloin muistaa juttuja, sovittuja kohtaamisia, tajuamaan ajan kulkua. Vilkasin ohimennen peiliin, väri hiuksissani oli muuttunut harmaaksi. Naapurini olikin jo asiasta maininnut hieman huolestuneena. Aivan kun yhdessä yössä olisi tuo värimuutos tapahtunut. Niin se olikin. Aluksi olin asiasta surullinen. Työkaveri jolla havaitsin olevan upeat hiukset, olivat harmaantuneet päälaelta. "Kun kantaa murheita, eikä kerro niitä kelleen, näkyy se hiuksissa", hän vastaa.   En siis näe vaivaa värjätä hiuksiani, vaan nautin uudesta muotiväristä. Sehän tuo vain uudenlaisen vivahteen  jo elettyyn elämään.  

Kun työkaveria hiertää joku, mutta mikä ja missä ?

Työpäivän aloitus on parhaimmillaan, kun saat ajaa rauhassa työmaallesi.  Hörppäsin vielä kahveet autossa  kismetin kera ennenkuin avasin työmaani oven.  Valokuvauksen jälkeen, muksut lähtivät porrastetusti ulos. Voitteko arvata, kuka aikuisista oli ensimmäisenä ulkona ? No sijainen tietenkin. Ekana ulos ja vikana sisään,  kuvio on tässä työmaalla toisinpäin kuin palomiehillä, tuumaan.  Ulos ponnahteli muksua ja kohtahan niitä 17 lasta juoksenteli pitkin pihamaalta. Minä en juossut, minä samalla kun nautin suunnattomasti aurinkoisesta  ilmasta, annoin lasten luovuuden pursuta ilmoille ilman leluja. Piha näet oli mutainen ja täynnä kivan näköisiä vesilätäkköjä.  Kun lastentarhanopettaja sitten purjehti ulos, hänen  ensimmäinen ruma kommenttinsa oli :" Eikö täällä ole leluja ?" Vastasin, ettei minulla ole avaimia. "Olisit voinut hakea ne". En vaivautunut vastaamaan hänelle. Sillä toinen sijainen, joka puki vielä sisällä itseänsä, oletin, ettei hänelläkään ole avainta. Ja toiseksi, ryhmässä oli kolme luovaa lasta, joten en juurikaan päästänyt heitä näkyvistäni. Lastentarhanopettaja antoi lapiot etc ämpärit leikkiin ja sitten alkoi tapahtumaan. Pieni nuori mies , jolla oli pikkuämpäri täynnä jääkylmää vettä, päätti kaataa ämpärin vieressä olevan tytön päähän. Ehdiin huutamaan että Eeih... myöhäistä. Se itku ja parku kuului varmaan toiselle puolelle kaupunkia. Lastentarhanopettaja hyökkäsi haukkana tilanteeseen  sanoen rumasti minulle:" mene sinä pois, minä hoidan tämän"    Pikkutyttö joka oli ehtinyt kastelemaan hanskassa, tuli luokseni ja ajattelin, että jospa menisimme vaihtamaan kuivat hanskat. Lastentarhanopettajan mielestä tämä oli tarpeetonta, sillä menisimme kohta sisälle.  Hän totesi ;"olisi pitänyt laittaa kurshanskst" johon vastasin:"niinpä olisi". Hän kysyi, "sinäkö puuit hänet ?" Vastasin että en, olinhan ensimmäisenä ulkona ".  No, mutta kuinka ollakaan, tänään sisälle meno oli poikkeus. Sijainen pääsi sisälle myt aikaisemmin, sillä hän menee auttamaan lapsia riisumisessa.   Tässäkään siis ei mitään uutta. Kuraset  ja märät  vaatteet kyllä löytävät paikkansa.  Jos lapsi osaa sanoa edes nimensä, on kuivuriin vaatteiden laittaminen helppoa. Ruokalassa lastentarhanopettaja käy jakamaan ruoan lapsille moittien samalla kuuluvalla äänellä ikävään sävyyn kastiketta. "Tämä on aika luirua'.  Kävelen keittäjän viereen ja sanon hänelle hiljaa:että "akat narisee nykyään ihan kummallista asioista. Tälläisenä aikana kitistään ruoasta. se on oikein hyvää . Kyllä se syötyä tulee." Lisäksi  lastentarhanopettaja selostaa ohjeet:  Jokaiselle lapselle puolikas näkkäri ruoan yhteydessä ja sitten ruoan jälkeen toinen. No niin, näin toimittiin.  Kahvitauolle päästyäni olen juuri lopettelemassa kahvihetkeäni, kun johtaja kävelee kahvihuoneeseen. Hän kysyy minulta :"Oletko paljon tehnyt keikkaa ?  Käännähdän ja ajattelen, äh, näkee hän tuon jo varpaterän asennostakin, jotta jokunen vuosi on tuttua tämän työn parissa. ja vastaan hänelle :"Paljon ja ympäri Suomea."  "Sinä et kunnioita täällä ryhmän sääntöjä " ,hän jatkaa." Sinä jaat näkkileipiä ihan miten sattuu "   Seuraava hetki , kun kiitän maskin käyttöä, sillä tunnen kun huuleni liikkuvat ääneti. "Mitä helvettiä ?" Ääneen kuitenkin kysyn , "Anteeksi ?" Hän jatkaa toistaen lausettaan nyt eri muodossa. Mieleni tekee keskeyttää hänet, mutta pyöräyttelen vain päästäni. Kunnes saan suunvuoron. Selitän hänelle, että päiväkodeissa on erillaisia käytäntöjä. Toisilla se on kokonainen näkkäri, toisilla se se puolikas ruokailun yhteydessä , toinen puolikas ruokailun jälkeen, ja toisilla on kokonainen näkkäri vasta ruokailun jälkeen. Ei tuollaisesta nyt kannata messua nostaa." Hän jatkaa aiheittaa, en enää oikeastaan kuuntele häntä. Kävelen ovea kohti. Ovea aukastessani, totean hänelle "Nyt vaikuttaa siltä, että teidän henkilökuntanne  on pikkusen väsynyttä". Nyökkään tervehdykseni ja lähden jatkamaan töitäni.  

 Nyt jos sitten mentäisiin niihin epäkohtiin tosissaan tuon päivän aikana. Tokikaan,  tämän ryhmän tai yksikön toiminta ei ollut tavatonta siinä kohdassa kun alkaa päivän ensimmäinen ulkoilu.  Sijainen  tavan mukaan lähtee ulos tuntemattomien lasten kanssa, joita kohta on 17 kappaletta.  Näinhän ei oikeasti saisi yksikkö toimia. Teoriassa näin on säännöt, käytäntö on sitten jotakin muuta.  No , jatketaan. Ulkona lastentarhan opettaja tokaisee ikävään sävyyn, "Miksi et hakenut avaimia?". Miksi , niin miksi ?  Ulkona ryhmässä oli muutama lapsi, jotka selvästi vaativat aikuisen huomion. Lisäksi piha oli osittain kuralätäköissä. Kääntäisinkö selkäni tuolle lapsiryhmälle hakeakseni avaimen sisältä?   No, jatketaan, epäasiallinen huomautus kuuluvalla äänellä ruokalassa, ei ainakaan vieraan korvaan saatikka lasten korville tehnyt hyvää.  Hehän oppivat , että ruoasta voi kitistä pienemmässäkin määrin. Tämäkö kuuluu varhaiskasvatuksen malleihin ? Entä sitten poika, joka oli ulkomaalaistaustainen, istui ruokailujen ajan yksin isossa pöydässä, Aikuinen oli hänen kanssaan , mutta olisiko kuitenkin voinut ajatella sijoittaa hänet muiden lasten kanssa pöytään, oppiakseen suomen kieltä, saadakseen kontaktia paremmin muihin ikätovereihnsa ? Ja kaiken lisäksi, välipalan aikana häneltä viedään tarjotin pois, koska keittäjä seisoo odottamassa sitä yhtä tarjotinta  ja koska kello on jo 14.20 , juuri kun hän on väsymykseltään alkanut syömään.  Eikö tässä olisi epäkohtia johtajalla mihin tarttua ?  Kannattaisiko ensi kerralla miettiä, ketä ampuu ja miten, ennenkuin lähtee ampumaan ?  Näkkileipä ei varmastikaan ollut se päivän tärkein asia käydä sijaiselle puhumassa, varsinkaan, kun kauempaa asiaa katsoo, siinä ei ole mitään järkeä.  Huvittava, loppujen lopuksi. Ehkä joku nuori sijainen olisi vain kuunnellut nuo oudot moitteet, tuntenut ne omakseen ja ajatellut että johtaja ilman muuta on oikeassa ja että muutenkin koko päivän käytäntö meni niinkuin kuuluukin mennä.  Minä puolestani,olen jo sen verran varhaiskasvatustakin nähnyt,  etten ihan kaikkea jaksa niellä ja kumarrella.   

 Tämän päivän työkenttä on laaja ja vastuu painaa. Keskittykäämme siihen, että saamme lapset ehjänä ja puhtaana sekä tyytyväisenä takaisin vanhemmillemme päivän päätteeksi. Jos jokin mieltä painaa, kerrotaan se suoraan asianomaiselle. Johtajalla on varmasti tärkeämpääkin  pohtimista kuin sijaisen näkläreiden jako. Hänellä on vielä isompi tehtäväkentä kuin meillä lasten parissa työskentelevillä. Ja kun väsymys painaa, täytyy uskaltaa se myöntää viimeistään silloin , kun työkaveri sen sanoo. Huonosti voivan työntekijän olotila vaikuttaa koko työyhteisöön. Tässä tapauksessa se voi vaikuttaa sijaisten saantiin. Ei ole ihme, että  joihinkin yksikköihin ei sijaisia helposti  saada.  

Korona aikaista kulttuuria.

Suuri kulttuurien keskus. Suuria esiintyjiä ja taidetta. Näillä sanoilla voisi kuvata erästä keikkapaikkaa. Koronan tultua, työnkuva muutti mieltään. Se halusi osan työntekijöistään ulos, toisten jäädessä sisälle.  Tekijät jotka halusivat ulos tai oikeastaan oli ihan sama, ollako ulkona vai sisällä, päätyi homma lopuksi siihen , ettei ulkona työskentelijöiden tarvinnut edes miettiä, missä kymmenen tunnin rasti olisi. Siinä  sitten ei muita ollut kun "ulkoilmaihmiset" ja sisäporukka.   Keli kun keli, ulkona oltiin, sillä sisällä olevilla neideillä ei ulkona olo maistunut. Tästä toki tiesi työnjohtokin,  saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi asian eteen. Tai, sai ne, lievän vitutuksen. Pidettiin näet itsestään selvänä, ettei ulos tarvitse mennä, kun "nuo tulee vuoroon". Reilua, eikö totta. Noh, olihan se joillekin ulkoihmisille selvää olla ulkona, mutta entä ne hiljasimmat jotka eivät kehdanneet sanoa vastaan. Tästä pidettiin kahvihuoneessa eräänä aamuna puhetta. Aiheena  näet oli ulkoihmisten tauotus. Jopa väläytettiin , "että nyt on mahdollisuus kusta muroihinsa ja että työporukka vähennetään kolmeen. "Joidenkin mielestä,lähinnä sisäihmisten mielestä taukomme oli liian pitkiä. Kyllä, säästä riippuen, tauot vaihtelivat sen mukaan.  Tuulinen, sateinen, kylmä, (tarkoittaa pakkasta)myrskyinen keli mielestämme  tarpeeksi pitämään tarpeeksi pitkä tauko. Kun yritys ei tarjonnut työvaatetusta keleihin, oli omat vaatteet hetkessä märkiä ja  kylmyys oli taattu.  Työt  pyöri, toisen ollessa tauolla. Tämä kuitenkaan ei sopinut pikkupomon pirtaan  eikä sisätyöntekijöiden. Asia otettiin puheeksi yksi ulkotyöntekijä kerrallaan, siten että hän oli yksin sisäporukan  keskellä. Näin tapahtui aamutuimaan. Pikkupomo ei pitänyt selkeästikkään  ulkohommaa niin merkittävänä kun sisätyötekijöiden työtä. Mehän seisomme vain  paikoillamne  ulkona ja heiluttelemme käsiämme autoille. Jos hän olisi pitänyt merkittävänä työtämme, seisoipa ulkona nyt mikä tahansa mitenpäin tahansa,  hän olisi selittänyt ulkopuolisillekkin viestintuojalle tehtävämme kuvan ja sekä tuntimäärän. Ennen ulos poistuessani tilaisuuden jälkeen, pudotin lapaseni ja lisäksi olin unohtaa yrityksen keltaisen liivin . Pikkupomo tuumaa, "kato ettei kikkeli, eiku titteli putoa." Reksteröin tuon ja ajattelin "on kurjaa kun joku tosiaan kusasee nyt muroihinsa. " Ja että "palataan myöhemmin asiaan."    Vesikelien  kevväämmällä tullessa, ajattelin varoittaa häntä tupakalle mennessään, en  liukkaudesta vaan että  hänen  hameensahan voisi vaikka kastua. 

Valon rajat

Nainen seisoo rannalla ylväänä. Hänen vaatetuksensa, asentonsa sekä katse kertoo johtajuudesta, kykyä hallita. Kykyä hallita tulta. Hän on juuri päättänyt esityksensä ja kuva joka jäi tuosta hetkestä muistoksi päihittää kaiken.  Kuva ei anna oikeutta kuvaajalleen myydä kuvaa, ei käyttää kuvan miljöötä eikä naista kaupalliseen käyttöön.  Erään kaupungin käyttöön se kuitenkin meni.  Kameran välähdellessä, kuvaaja ei kerro enempää, sillä hän ei itsekkään tiedä, mihin hänen tuloksensa on lähtemässä.  Ehkä hän on innoissaan myös kuvan käytöstä, sillä hän on tekemisessään taitava. Hänellä on pohjimmiltaan hyvä sydän, mutta hän astui harhaan matkustaessaan  kuvan kanssa eteenpäin. Kuva on syntynyt vahingossa.  Ärsyttäessään viikinkinaista hän sai tämän parhaimmat puolet esiin. Tämä hetki tulisi pyyhkimään muut mallit unolaan. Sitä me emme sillä hetkellä kuitenkaan kumpikaan tienneet. Ja, todellakin sen se teki. Kuva pyyhki ammattimallit tieltään.  Ajan kuluessa kuvasta ilmestyi panderolleja, käyntikortteja, roll-appeja  ja karkkiaskeja. Erään kaupungin mielestä ei he olleet tehneet mitään väärin. Minä puolestani en tiennyt näin mittavan kamppanjan edes alkaneen. Heille oli sanottu että kuvassa on luvat ja oikeudet käyttää kuvaa.  Kun isompi valta sai kuvat poistumaan tuli viimein letkautus ettei kuvista ole ollut kaupungille minkäänlaista hyötyä. Niinpä niin, kahden vuoden ajan ovat roikkuneet tuulessa ja markkinointikamppanja on heidän mielestään ollut täysin turha.  Viikinkinainen joka elää tavallista elämää kysyy kuitenkin :Onko asialle näyttöä ? Onko kaupungin kirstussa  vajetta tämän vuoksi ?

Jos näin on, kannattaisiko tälläisten vastaavien kampanjoiden järjestämä seurue vaihtaa tai jopa ulkoistaa jollekkin muulle  organisaatiolle ?

Kaupungin pormestari tunsi huolta kuullessaan asiasta. Hän näki asian läpi sanoessaan: Nyt ymmärrän tämän kokonaisuuden. Tiedän kuvan, mutta en tiennyt pohjaa."  "Selvittelen asiaa". Ja niin hän teki. Haukka toi vastauksensa hyvin pian. Avattuani käärön , tyrmistyin.  Eikö isot ihmiset osaa puhua totta ? Ja totesin, ei, ymmärtäisin jos tämän olisin kirjoittanut papukaija, sillä papukaijathan toistelevat opittuja lauseita ja sanoja. Kysyin siis neuvoa headhuntterilta. Kaikki kuitenkin  kulkee nyt jostakin syystä helvetin hitaasti. Sitä kutsutaan kuulemma protokollaksi.   Paskat protikollasta, kun asia on kuitenkin tärkeä ja kaikki osallistujat tietävät miten asia oikeasti meni.  Kukaan vaan ei halua sanoa sitä kanssani ääneen.  Olisi paljon , paljon helpompaa jos näin kävisi. Erään kaupungin vastaus lähinnä käsitteli että kuvassahan on rantamaisema, ja että nainen joka on kuvassa , ei  ole ulkopuolisen katsojan tunnistetavissa. Mikä on ulkopuolinen? Jos haluaisin vastaavasti tietää, kuka on tuo mies joka upeine miesmallikasvoneen ihastuttaa päiväni tien päällä, haluaisin tietää kuka kuvassa on sen kaupungin kohdalla, jossa mainos on. Uskoisin sen kaupungin tietävän, minkä tien varsilla kuva on varsinkin jos kuvassa vielä lukisi Rakkauden kaupunki. Ja tuumaan omaa kuvaani katsoessani mainoksessa, tästä eräs kaupunki olisi saanut isomman mainoskamppanjan jos olisitte keskustelleet kanssani. Pormestari puolestaan kun tahtoisi kuvaa käytettävän uudelleen. Kuvan josta hänen silmäätekevänsä olivat hetki sitten todennet olevan hyödytön.  Kummallista,, kun viikinkinainen  tulee heitä osoittamaan miekallaan moisesta käyttäytymisestä. Yksi asia kuitenkin on varma. Maailma on pieni ja asiat tulevat aina vastaan. Jatkamme asioiden selvittelyä ja headhunter jatkaa kulkuaan.  Varsin kummallista suunnitellaan jatkosuunnitelmia ja tulevaisuuden näkymiä ja laitetaan sitten  lainoppineet perään ihme perusteluineen ja näkemyksineen kuinka kuvattava on ollut suorastaan hävytön puuttuessaan heidän kaksivuotisen projektiinsa  ja nyt ansaitsee kivityksen  tekemällä tehdyn paperikäärön perusteella ja paetaan siten paikalta.  

Totuus ei pala tulessakaan, sanoi isoäitini aikoinaan ja tämän totuuden aion kaivaa  mitään pelkäämättä  esiin. 

Kirjoitus vuodelta 2015

Teinpä keikan erääseen päiväkotiin. Integroidussa ryhmässä oli aivan sydänmen valtaavia lapsia,  ne totuudet mitkä päivän aikana lasten suusta vilahtivat olivat hämmästyttäviä. Se huumori mikä heillä kukki aiheutti meikäläisessä vapauttavan naurun ilmoille. nauroin pihamalla heidän hauskalle leikille niin , että tuntui oikein hyvälle. Lapsi kiipesi syliini ja toinen lapsi tuli kainalooni ja nauroimme....ehkä meitä vähän tuijotettiin,  (ilmeisesti nauru oli heille uusi asia...) Tilanne joka aiheutti kyseisen tilanteen, syntyi siitä, että kaksi lasta jatkoi sisäleikkejään pihamaalla. Heistä toinen oli poliisisusikoira  Vainu, joka vainusi kaikenlaista. Toinen lapsista heitti pallon Vainulle ja pyysi vainuamaan, Vainu lähti pallon perään nelilaukkaa villi katse silmissään, huutaen: "Mä nappaan, sen, mä nappaan sen.."   ja samalla roikottaen kieltään suustaan.. Vision samantien mieleeni sarjakuvasankarin Rantanplanin ja ratkesin nauruun.  tyttö sylissäni nauroi ja sanoi : " Mä matkiin vaan meidän koiraa..."..

Saattohoitokodin haastattelu

Näin haastattelun saattohoitokodista jossa haastateltava antoi kauniin kuvan heidän  tavastaan työskennellä asukkaidensa sekä heidän läheistensä kanssa.  Oh, olin ihmeissäni, hommahan on mennyt reilusti eteenpäin😳,  yöpyjille on kahveet ja puurot, kahvetta voi hörtpätä välillä talon tarjoamana  vieraillessaan omaisensa luona.  Minä kun keitin kahvit omaiselle, varsinkin heille, jotka tulivat kauempaa, sain kovat huudot asiasta. 

 Kerran, se oli joulun aikaan , ihan pari vuotta sitten, istuin  linja-autossa. Olin juuri istahtanut paikalleni kun huomasin tutut kasvot käytävän toisella puolella olevalla penkillä.  Soitin ystävättärelleni ja kysyin häneltä, oletko nähnyt elokuvaa nimeltä : Vihollinen vuoteessani . Hän otti selkeästi kopin  ajatuksesta  ja vastasi: En, mutta haluaisin nähdä sen. Vastasin hänelle, en minäkään, mutta oletko koskaan kuullut  elokuvasta : Vihollinen istuu vieressäni ? Ystävättäreni nauru ( En ole kiittänyt häntä, mutta nyt kiitän, hän on yksi todellisista ystävistäni. Kiitos ❤️)! Ja niin aloin kertomaan eräästä saattohoitokodista jossa  työskenteli eräs hoitaja, jonka muistan hyvinkin. Kerroin, mitä kaikkea tuo ajanjakso sisälsikään ollessani siellä töissä, (Kunnes työpaikkakiusattuna sanouduin irti  tuosta työpaikasta)  sekä siitä kuinka ovi oli tavannut tuossa rakennuksessa  käydä, sillä  "historia oli ikäänkuin toistanut itseään" En ole ainut joka tuon historian tuntee.  En kaipaa tuohon työpaikkaan, se olisi vanhentanut minut kuoliaaksi.  Tunne siitä, mitä kulissien takana tapahtui on kaivertunut sieluuni.  Potilaat hoidettiin hyvin.  

Puhelun lopuksi katsoin käytävän toisella puolella istuvaa, ja kysyin häneltä : Eikö ollutkin näin ? 

Näin, kuinka hän olisi halunnut vajota penkin ja ikkunan väliin. Ikävä kyllä, se ei ollut mahdollista. Koko linja-auto oli hiljaa. Asemalle päästyämme, käytävän toisella puolella oleva matkustaja oli jo ulkona, ennenkuin bussi ehti edes kunnolla pysähtyä. Joten, on hienoa kuulla, että jotakin  ehkä olen jättänyt jälkeeni, muutakin kuin ne kahvit.