Kravatti

Saan soiton palvelutalosta. Minulta tiedustellaan, olenko tulossa omaisten päivään. Valitettavasti joudun vastaamaan, jottei se taida onnistua. Purskahdan nauramaan, kun keskustelussa käy ilmi, ettei kukaan rakennuksessa oleva osaa tehdä kravattisolmua.  Kuulostan varmasti omituiselta, mutta kyllä, nauroin.  En mahtanut mitään siile, sillä kertoja itsekkin oli yhtäaikaa huvittunut sekä ihmeissään. Kerroin, ettei henkilökunnan koulutukseekaan sisälly taito, mikä sinänsä on kyllä sääli.  Niinpä aikamme siinä jutusteltuamme ja naurettuamme, tuumasimme jotta asia tulee hoidetuksi muulla keinoin.  (Mainittakoon, jottei miespuolinen hoitajakaan ollut vielä käynyt armeijaa. Hän näet olisi tuolloin.osannut kravatti solmun. )  Lähetin.siis paketin, jossa oli mm. kravatti , johon.tehtiin kravattisolmu valmiiksi.  Tuo paketti oli ollut mieluinen ja käydessäni häntä katsomassa, oli kravatti solmuineen tallessa.  

Vaikka aina ei löydy sanoja, voi silti keskustella sanomatta mitään.  Hörpätä kupposen kahvia ja haukata herkkupullasta.  Pieniä tähtihetkiä palvelutalon arjessa. 

Uusi Joulu

Eletään kohta vuotta 2021. ,Näin vain vuosi vilahti, monenlaisineen kujeineen. Aikamoinen, etten sanoisi.  Päättyy pikkuusen toisenlailla kun viime joulun aika tai koko vuosi.  Pesueemme on kasvanut yhdellä pienokaisella lisää ja on enempi kuin hienoa saada koko pesue koolle.  Elän elämäni kovimpia aikoja, sillä pikkuisemme asustaa paikassa, jossa ei oikeasti pitäisi asua. Olosuhteet,  karma ja elämän suunnitelma on nyt vain päättänyt tehdä näin.  Paikan esimies , vaikkakin vanha ihminen on alkanut väittelemään asiakkaan kanssa ja mitäpä muutakaan siitä voi syntyä kun  kilo sontaa. Muotti kun on liian pieni mahduttavaksi ja paikallinen  johto on.tästä syystä vetäneet herneen nenäänsä. Kukaan siis ei sitä sieraimeen työntänyt,  se oli vain tarjoiltuna.  Lopun viimein, tosi moni silmää tekevä vetäisi  tuolta tarjottimelta herneen noikkaansa , mutta paskanko väliä. Ei ole.  Asioita tulee ja asioita menee.  Ja me vyörytään tuon menemisen mukana., huvitti meitä tai ei.  Joku käy nyt elämänsä yläluokkaa, sillä haasteet yleensä kasvavat niillä, jotka eniten uhmaavat ja haastavat elämään.  Mutta, heistä kuullaan kauan aikaa jälkeenpäin niissäkun paikoissa, missä korvat menevät luimuun.   Ei sittenkään ihan turhaan taisteltu ja uhmattu.   Jokaisella hetkellä ja tapahtumalla on siis tarkoituksensa. Ei täällä  kohdata sattumalta ketään, samaten kun ei sattumalta   ketään tai mitään asiaa  jätetä taakseen. ja keskeneiset asiat palaavat yleensä luoksesi, kunnes olet ne ovat selvitetty.  Tätä ajatusta voisi vielä jatkaa, ehkä ensi kerralla. 

Katoava perinne

Ai jumalialauta..

Seurakunnan työntekijä oli tulossa pitämään jouluevankeliumia. Asia esitettiin hienolla ninikkeellä: Seurakunnasta on tulossa pitämään kasvatuksellista näkökulmaa ... Höristin korrviani.  Lapsiryhmä kuunteli hiljaa joulun tarinaa ja saivat osallistua siihen kukin vuorollaan.  Seurakuntatyöntekijä  piti aivan ihanasti tuokion. Hänellä oli laatikko joka näytti vanhalta isolta raamatulta. Lapset vuorollaan saivat nostaa tarinaan liittyvän nuken, sitä mukaan kun  tarina eteni aina Beetlehemiin ja Jeesuksen syntymään asti. Välillä oli laulua ja taas tarina jatkui.

Tuokion jälkeen, oli ulkoilua. Ulko~oven ollessa auki, kolme naista kokoontui oviaukkoon. Yksi naisista aloitti: Mitäs mieltä te olitte tuosta tuokiosta? Toinen vastasi: No, se oli kyllä nyt sillä rajalla että ei vanhemmat oikein tykkäis. Kun sillä oli mukana oikein raamattu.  Keskustelu jatkui ja kuuntelin oikeasti suu auki keskustelua.  Lopuksi, heidän täytyisi pitää oikein palaveri asian tiimoilta.

Ryhmässähän ei ollut lapsia joiden ei ollut lupa olla kuuntelemassa jouluevankeliumia. Ainoastaan lapset joilla oli lupa olla kuuntelemassa.

Aukasin.jo suuni kysyäkseni naisilta, Miksi sitten joulua vietetään? Mutta suljin suuni ja kävelin heidän keskeltä ulos. 

Jaksan miettiä asiaa vieläkin. Oikeasti pisti vihaksi.  Pitääkö kaikkien elää samalla lailla jos yksi elää? Pitäiskös sitten joululomakin poistaa? Entä pääsiäisloma? 

Jos seurakunnan työntekijä ei saa tehdä työtänsä siten kun se kuuluu tehdä, pitäiskö  tuo koko systeemi sitten poistaa? Seurakunnasta ei vaan sitten enää vierailla "juttelemassa Jeesuksesa ja muusta roinasta" Vietetään vain Joulua,  ja lopuksi ei enää tiedetä miksi mitäkin juhlan aikaa vietetään.  Entäpä sitten joulu- ja pääsiäislomat ? 

Tälläinen systeemi on romuttamista, Pitäiskö kuuluisasta motosta pudottaa pois meidän oma uskonto. Hoetaan vaan jatkossa" koti ja Isänmaa?  Koulun joulujuhlissa paras oli seimikuvaelma. Siitä joulu itse kullekkin.alkoi. Niin se on vieläkin.ja tulee aina olemaan.

Syvyys

Stressi alkaa helpottaa, tai sitten tähän alkaa vain tottua. Ehkä stressi on sittenkin vähän niin kuin syylä, joka ensin häiritsee, mutta sitten sitä ei antaisi pois. Olen siis alkanut pitämään näistä aikaisista aamuyön tunneista kynttilän valossa seurana vain omat ajatukset. Ehkä toisin sanoen, olen mittailemassa asioiden kulkua." Olisi pitänyt "tai ei olisi pitänyt" ajatukset välähtelevät mielessäni.  Mutta, yhtä kaikki. Ihminen on mikä on ja välillä huijaat itseäsi ja joku muu huijaa sinua. Ja jokaisessa tilanteessa ja hetkessä on kuitenkin rehellisyytensä. Määrätietoisuuden voima kuitenkin ajaa nyt  liikkeelle ja jättää sanattomaksi sivussa olijat,  myös tilanteeseen liittyvät mielellään jäisivät taka-alalle.  Vaikeus ehkä on siinä, että ego nostaa päätään ja niin koivasti haluaisin kuunnella sitä. Epäitsekäs  suhtautuminen olisi  palkitsevampaa,, periksi antaminen taas pienentäisi minua tuumaan , ja jään tuijottamaan kynttilänvaloon.  Hassu ja typertynyt olo valtaa yhtäaikaa mieleni. Viileä harkitsevaisuus olisi nyt valttia. Olla lempeä mutta ei hauras.  Kokonaisuuden näkeminen, intuition kuunteleminen eri  tilanteissa antaa selkeän  linjan. Sanan säilää ei silti voi välttää, se joskus jopa kirkastaa  näkemään uudelleen tilanteen. 

Chilikahvi

Pitkä päivä. Nukuin huonosti myös viimeyön. Tulen kotiin, heitän avaimet pöydälle. Lataan kahviknkeittimen ja kahvin valmistuttua nakkaan kahvin sekaan chilisuklaapalan. Jo inkaintiaanit tiesivät kapsaisiinin puuduttavan vaikutuksen, sillä he hieroivat chiliä ikeniin hammassäryn parantamiseksi. Chilin kipua lievittävä voima on todettu myös lääketieteessä, sillä kivunlievityksessä käytetään chililaastareita. Kapsaisiini lievittää pinnallisten hermovaurioiden aiheuttamaa kipua esimerkiksi vyöruusun jälkeen. Ehkä se veisi tällä kertaa myös henkisen kivun hetkeksi pois.  Olen puhki. Tyhjentävä olo.  Tänä iltana en jaksa lähteä edes lenkille. Mieleeni pureutuu muutamat sanat, jotka heitin ystävälleni.  " Tämän vuoden mennyt sää. Välillä tuli paskaa taivaalta,  #😈 kun.sitä olisi tullutkin välillä, mutta kun.sitä satoi koko ajan, eikä vähän väliä. Vähäluminen talvi siis.  Totean.  Nyt ei muuta kuin uutta helvetiaa kohti vaikka  väkisin virtuaalisesti, ennenkuin vuosi loppuu. 😜Pysy mielenkiinto loppuun asti. " Johon ystäväni toteaa ykskantaan "Älä murehdi.... sitä tulee lisää"

Ja eipä tarvinnut aikaa kauan odottaa, kun se jo  livautti mausteensa keittoon.  Näppärä veikko, sanoisin.  Mutta asiolla on aina puolensa. Aina.  Nyt jos joku kaivoi toiselle kuoppaa ja itse siihen lankesi ja paras kosto on lounas joka nautitaan kylmänä, tapahtui tuo kaikki samassa paketissa.  Jokaiselle siis jotakin tarjoiltuna.  Villi vyyhti. Minä puolestani jäin.seuraamaan loppu viimein tilannetta.  Asia kerrallaan kyllä selviäisi, mutta siihen menee aikaa. Ammuksia on tuhlattu nyt liikaa, nyt hiljaisuus ennen lopullista räjäytystä.  Jokaisella asialla tosiaan on puolensa ja tässä kohtaa se toisi enempi kuin tulosta , mikäli palaset napsahtaisivat kohdilleen. Nuori mies löytäisi uuden tien pään, koulutuksen ja sitä kautta  työpakan. Toinen nuorista oppisi elämään uudelleen elämäänsä, pelotta ja ressaamatta. Ja minä sekä ystäväni saisi uudenlaista ajattelemista. Ystävän selkäänpuukotus kun on oikeasti niin alentavaa. Karma siis voitti tämänkin kisan.   Tarkoitan tällä sitä, että tämä neljän suora sai toisenlaisen lopun kun kukaan.edes osasi odottaa tai että edes oli suunnitellut.  Ystävälle tehty "vedä matto jalkojen alta" temppu johtikin ihan uudenlaiseen kohtaan kun käsikirjpitus alunperin oli. Sellaista se on, kun sekottaa chilisuklaata pikkusen kahviin. Varovaisemmin ensi kerralla. 

2013 Joululaulelot

Muistan erään lauluhetken, taisi olla juuri näin joulun alla olevia tuokioita. istuin hieman sivussa, laulunsanat olivat polvillani ja  katselin erästä vanhusta joka eksyneen näköisenä pyöritteli lauluvihkoa. Hänen vieressään oli nuorempi nainen, joka ystävällisesti otti vanhuksen lauluvihkon ja etsi sieltä oikean kohdan laulettavaksi. Kun hetki oli laulettu, tuli hieman myöhässä tilaisuuteen   keski-iän ylittänyt   mies vanhan miehen kanssa. Heille ojennettiin lauluvihko ja   niin he alkoivat laulaa juuri laulettavaa laulua. Saattajana ollut mies silmäili samalla ympärilleen, tervehti tuttuja. Tauon tullessa, saattajana ollut mies meni juuri tuon vanhan naisen luokse, laittoi käden hänen olkapäälleen kysyäksen kuulumisia. Muutaman sanan vaihdettuaan, hän palasi paikalleen ja sanoi minulle ohikulkiessaan, : " Ei hän tuntenut.." .." hän on äitini ja tämä vanha mies on isäni.." Nyökkäsin hänelle. Ymmärsin mitä hän sanoi, vaikka hän ei sanonut tuon enempää.   Laulelot jatkuivat.. jäin mietteisiini tuosta äskeisestä lyhyestä "keskustelusta". Jälleen kerran olin törmännyt tilanteeseen..   Voiko enään selvemmin ymmärtää elää tätä elämää.. elämä on loppupelissä aika lyhyt.. voi kunpa osaisin elää sen niin, että yksikään päivä ei menisi hukkaan, että muistaisin ja osaisin iloita ja nauttia jokaisesta päivästä, huonoistakin. Osata nauraa ainakin edes jälkeenpäin niille tyhmillekkin päiville ja hetkille.. .. että sitten, kun minä istun  noin vanhana jossakin tuolissa lähes sanattomana, voisin istua siinä levollisin mielin, vaikka en enään tuntisikaan lähisukulaisiani....

Mitään kaunista et voi vangita.

Mitään kaunista ei pysty vangitsemaan(nii.kuin  ei tätä sydäntäkään. ) , ei edes kaneralla  , tuumaan.  Tänään heräsin mukavaan tunteeseen. Oli satanut ensilumi.  Ihastelin ikkunasta takapihalle ja sitten tassuttelin keittämään aamusumpit.   Päätinkin pukeutua keltaisiin mieltä piristäviin  "bikineihini " ja pohdittavaksi jäi, laitanko hameen vai housut.  Tuumiin hetken päivän menuuta ja päädyin jälkimmäiseen.   Hyppäsin autoon ja lähdin kohti päivän askareita. Kaunista, ajattelin. Puut valkoisena, ihan mieletön.  Kaivon kameran kalupakista ja juuri auringon hivellessä lumisia puita, akku loppui.  No, se siitä, no oli se kyllä kaunis ja olisin halunnut sen.ikuistaa ja julkasta päivityksesäni.   Matka jatkuu. Päivän mittaan, ennen toista palaveriani, pistäydyn sushipaikkaan. Maksan ja kävelen puffet pöydän ääreen ottamaan salaattia. Vierstäni hiippailee pöydän päähän joku tyyppi ja alkaa narista (lautasella jo päädystä otetut lämpöset ruoat.  samalla odottaen salaattivuoroansa).  "Sinun pitäisi olla minun takanani, ja jatkaa, kulkusuunta on näin, se oli hallituksen suositus " Minulla taitaa katketa sillä hetkellä moinen naukuminen ja tuumaan "aletaanko me natista  jostain turhasta ? Tyyppi odottaa malttamattomana käsi melkein salaattiottimessa kiinni ja jatkaa vinkunaa. Totesin yks kantaan, olkaapa nyt vain hiljaa, juupa juu.  Tyyppi ei anna periksi vaan vinkuu vielä coronasta jotain. Tuumasin, etten nyt oikein jaksa ottaa kenenkään kitinää vastaan. Paikka on täynnä ruokailijoita ja jmitä te teette täällä ylipäätään, jos teidän elämänne on. noin vaikeata ? Vien lautaseni pöytään ja huikkaan ohimennen tyypille"missäs teidän maskinne on ?    Laitoin merkille että tyyppi ja sen kaveri yritti zombailla hengittämättä ihmisten ohitse. Huoh.jopa kääntyivät lähteäkseen eri suuntiin kun joku käveli heitä vastaan. Mieleeni tuli  muksujen aikanaan pelaama Happohotelli. Sen verran huvittavan näköistä tuo heidän singahtelu oli pienessä ruokatilassa.  Jatkoin seuraavaan palaveriin. Illan agendan lopuksi totesimme ettei  tulen liekkiäkään voi pakottaa palamaan mieleisellään tavalla, mutta sen voi sytyttää aina uudelleen.  Ja fiilis, se oli hyvä.   <3 ja se on yhä.

Hyvää ja rauhallista yötä  . ;) Unijukka tänään ei tosin pääse ja Nukkumasa on , tais mennä baariin. Joten keksikää jotain muuta unettavaa <3

Tajunta

Kun tyttäreni tuli äidiksi, muutti se paljon elämässämne. Alkoi ikäänkuin laskuhumala joka hyvällä tapaa sivalsi yhtäaikaa kaiken tieltään samalla kun se toi tilalle jotain niin uutta ja palkitsevaa. Itse löysin tien, jossa halusin tuoda ulos  sielussani asuvat peikot ja sen mitä olin matkallani oppinut.  Matka oli ollut pitkä. Sitkeys ja vahvuus oli kuitenkin se mikä oli vähän kerrallaan tuonut tulosta.  En enää toivonut, silä sana toivo sisälsi myös pelkoa.    En ehkä tällä kertaa osaa sanoittaa kaikkea sitä mitä  tuo retki on opettanut tai miltä se tällä hetkellä näyttää, mutta  kuvat puhukoon puolestaan ja linkki jonka sain lapseltani.  Olen ylpeä hänestä, ylpeämpi kuin ikinä osaatte kuvitellakkaan.  Näin hänet eilen, Hän on.kaunis, hyvinvoivan näköinen ja pitää sylissään  pientä suloista tytärtään. Meidän kolmas lapsenlapsemme.  Linkki joka nostatti kyyneleeni , saan kopin hänen vielä olevasta matkastaan. Tässä tarinassa, tai tämä ei ole vain tarina, on jotakin.erityistä. Halu selvitä, tullla kuulluksi ja opettaa muita on vielä edessä. Hiomaton timantti.  Matkaa on vielä jäljellä, mikään.ei tapahdu hetkessä. Löytää itsensä ja tajuta etttei ollutkaan  vain joku, mitätön ei mitään. 

https://youtu.be/9MHGtlEYZBA

Äiti

Kun olin saanut kuulla olevani äiti, joka on syyllinen toisen pahaan.oloon, sainkin eräänä päivänä viestin, tunnustuksen. Ehkä jotakin oli tapahtunut, joku oli kasvanut, joku osa oli liikahtanut hyvällä tapaa eteenpäin.. Viestin lukieessani, olin sanaton. Kasvun paikka tässä kohtaa itsellänikin. Itse en koskaan päässyt sanomaan äidilleni, kuinka hyvä ihminen tämä oli. Ja, sitäpaitsi, eihän ollut niin hyvä, mutta se siitä. Kumpa olisinkin voinut  niin sydänmestäni sanoa , niinkuin tämä viesti nyt tuli.  

Äiti, haluun tulla samallaiseks äitiks ku sä oot mulle ollu ja haluaisin vaa sanoo sen sulle. Oot oikeesti ollu yks maailman parhaista äiteistä ja oot vieläki. Se kuin oot aina pitäny mun puolia ja huolehtinu, ansaitsisit siit mitalin 🏆

Pienen tytön syntymä oli saanut aikaseksi jotakin niin suurta, aivan kuin lämmin aalto pyyhkäisi minut mukaansa ja jouduin miettimään hetken. Enkä oikeasti tiedä, minkälainen on maailman parhain äiti, mutta parhaani olen koettanut tehdä. Niinpä vastasin hänelle.

♥️ Huomenta. Olen sanaton. Ihan sanaton.  Hurja matkahan tässä on tehty ja kohdattu vaikka mitä. Kun itse tulin äidiksi, vaistot  ohjasivat minua. Toimiin niiden mukaan, maslaisjärki , usko itseensä, rohkeus ja rakkaus kaverina. Intuitio seurasi myöhemmin perässä.  Äidiksi kasvoin teidän lasten kautta, ei yksin  kukaan siihen pysty. Ei ole sellaista työkalupakkia kenellekkään valmiina.  Äiti on varustettu sitä mukaan ,kun haasteet kasvaa lasten kasvun myötä.  Tämä on toinen kerta kun saan sinulta viestin, joka laittaa hiljaiseksi ja rakkaus ja lämpö valtaa lähimmän tienoonkin. Kiitos ♥️ Olen sittenkin tehnyt jotakin oikein. Kaikki lapsen ilot ja surut kulkevat äidin sydänmen kautta. Sinne jää arvet matkalta ja sinne jää myös ruusut kukkimaan matkalta.  Sinä lapseni istutit juuri kauneimman ruusun sinne, sillä tuo viesti veti todella sanattomaksi.  Muista aina lapseni, että olet juuri äideistä parhain lapsellesi. Älä ikinä epäile sitä. ♥️ 

Johon lapseni kuittasi,  ❤️🤗 Noku sä vaa oot.

Kaunista.

Mitään kaunista ei pysty vangitsemaan(nii.kuin  ei tätä sydäntäkään. ) , ei edes kaneralla  , tuumaan.  Tänään heräsin mukavaan tunteeseen. Oli satanut ensilumi.  Ihastelin ikkunasta takapihalle ja sitten tassuttelin keittämään aamusumpit.   Päätinkin pukeutua keltaisiin mieltä piristäviin  "bikineihini " ja pohdittavaksi jäi, laitanko hameen vai housut.  Tuumiin hetken päivän menuuta ja päädyin jälkimmäiseen.   Hyppäsin autoon ja lähdin kohti päivän askareita. Kaunista, ajattelin. Puut valkoisena, ihan mieletön.  Kaivon kameran kalupakista ja juuri auringon hivellessä lumisia puita, akku loppui.  No, se siitä, no oli se kyllä kaunis ja olisin halunnut sen.ikuistaa ja julkasta päivityksesäni.   Matka jatkuu. Päivän mittaan, ennen toista palaveriani, pistäydyn sushipaikkaan. Maksan ja kävelen puffet pöydän ääreen ottamaan salaattia. Vierestäni hiippailee pöydän päähän joku tyyppi ja alkaa narista (lautasella jo päädystä otetut lämpöset ruoat.  samalla odottaen salaattivuoroansa).  "Sinun pitäisi olla minun takanani, ja jatkaa, kulkusuunta on näin, se oli hallituksen suositus " Minulla taitaa katketa sillä hetkellä moinen naukuminen ja tuumaan "aletaanko me natista  jostain turhasta ? Tyyppi odottaa malttamattomana käsi melkein salaattiottimessa kiinni ja jatkaa vinkunaa. Totesin yks kantaan, olkaapa nyt vain hiljaa, juupa juu.  Tyyppi ei anna periksi vaan vinkuu vielä coronasta jotain. Tuumasin, etten nyt oikein jaksa ottaa kenenkään kitinää vastaan. Paikka on täynnä ruokailijoita ja jmitä te teette täällä ylipäätään, jos teidän elämänne on. noin vaikeata? Vien lautaseni pöytään ja huikkaan ohimennen tyypille"missäs teidän maskinne on ?    Laitoin merkille että tyyppi ja sen kaveri yritti zombailla hengittämättä ihmisten ohitse. Huoh.jopa kääntyivät lähteäkseen eri suuntiin kun joku käveli heitä vastaan. Mieleeni tuli  muksujen aikanaan pelaama Happohotelli. Sen verran huvittavan näköistä tuo heidän singahtelu oli pienessä ruokatilassa.  Jatkoin seuraavaan palaveriin. Illan agendan lopuksi totesimme ettei  tulen liekkiäkään voi pakottaa palamaan mieleisellään tavalla, mutta sen voi sytyttää aina uudelleen.  Ja fiilis, se oli hyvä.   <3 ja se on yhä.

Hyvää ja rauhallista yötä  . ;) Unijukka tänään ei tosin pääse ja Nukkumasa on , tais mennä baariin. Joten keksikää jotain muuta unettavaa <3

Simputus

Tässä taanoin keikkasin päiväkotipäivän, tällä kertaa hyvinnii erillaisen. Sama paikka jonne lähetin.kehitysehdotuksen puhelimen käytöstä. 

Minut oli toivottu keikalle. Aamupäivän vietin itse päällikön kanssa ryhmässä ja lasten nukahdettua päällikkö tulee luokseni sanoen että hänellä olisi pari tehtävää minulle.

Arvatenkin hänen.olemuksestaan jotta jotain hauskaa on.tulossa, kysyin viattomana jotta mitä tämä haluaisi minun.tekevän. 

Menimme kahvihuoneeseen ja hän oli leikannut lehdistä kuvia jotka täytyisi laminoida.  Ja kun olisin.sen tehnyt, voisin seuraavaksi teroitella helvetinmoisen saavillisen värikyniä.. Aloitin laminoimisen ja hetken päästä kysyin, mihin kuvat tulee. Sain vastaukseksi että hänellä on lasten kanssa projekti. 

Jatkoin.siinä laminointia ja kelasin. Söin evääni ryhmässä, ei siis ruokatuntia, aamulla ei kahvitaukoa, ( 8h.n työpäivä..) 

Odottelin siinä sitten.kahvihuoneen.täyttymistä ja päällikkö itse istui jo hyvän tovin pöydän päässä.

Kahvipöydässä istui JHL.n edustaja tiedustellen kuuluusinko mihinkään liittoon.  Kahveepöytä täyttyi täyteen ja  siinä sitten oltiin nekun näkösinä. 

Keskytin puheensorinan selkeällä äänellä : (xxxx) , miksi minä joudun laminoimaan sun juttujas jos kerta tää on sun projekti ?

Hiljaisuus.

Hän vastaa, että on muutakin tekemistä. Totean jotta niinpä näkyy.  Siinä kun kaffittelette, niin ottakaa tuo kynäsaavi ja terotelkaa niitä siinä rupatellessanne. Ne on vähäkalorisiakin. 

Hiljaisuus.

Hän vastaa, kahvitauko on 10 minuutin pituinen. Käännyin , kävelin kohti JHL.n edustajaa ja kysyäkseni häneltä jotta mites se on..

Päällikkö kiirehtii nousemaan kuppinsa kanssa, jatkan selkeästi että mulla on nyt tauko. En aio terotella kyniä, terottelette ne itte. 

Hiljaisuus.

Laikkari alkaa nauramaan ja toteaa naurettuaan jotta hyvä, hyvä kun joku sanoo totuuksia julki. Päällikkö on tehnyt tuon aika monelle sijaiselle  ja nauraa .. 

Semmosia ne on päälliköt, ihmisiähän vain nekin, joilta käsi lyhenee joskus.  He vain unohtavat sen joskus. 

Coronavilkku

Olin matkalla kotiväkeäni tapaamaan. Aikataulu oli pikkuisen tiukka ja olin lähtenyt hiukka myöhässä matkaan.  Jouduin kieppaamaan vielä muutaman asian kautta, ennen kuin pääsin tien päälle. Tykkään ajaa pitkiä matkoja, varsinkin, kun voin lähteä matkaan aamuhämärässä , rauhassa ja yksin.  Tällä kertaa matka alku ei niin toteutunut. Siitä saan.kiittää itseäni.  Nälkäkin alkoi vaivaamaan ja pysähdyin matkan varrella olevaa thai ruokapaikkaan.  Hoidan puhelinen kautta erästä asiaa ja samalla yritin kammeta itseäni autosta ulos. Turhaan. Oven kahva oli venkurallaan. En päässyt eteen enkä taakse.  Selkee, ujutin itseni ulos apukuskin paikalta. Kävelen ovesta sisään ja paikka yllätykseni on aivan.täynnä ihmisiä, lukuunottamatta yhtä pöytää.  Pöytä, joka on iikäänkuin hajurakona kahteen vierkkäiseen olevaan pöytään, jossa istuu ryhmä  vihreisiin sonnustautuneita tyyppejä.  Jatkan puhelua ,  yritämme päästä  puhelun loppuun sillä takaraivossani keittää se hemmetin autonovenkahva.  Potkaisen jalallani tuolin sivuun, asetun taloksi tuohon pöytään . Havannoin, kuinka viereisessä juuri kuvaamassani pöydässä  on hiljaista, minua tuijotetaan kuin olisin.juuri peitellyt väliinnme miinoja. Riisun päällimmäistä paitaani ja keskityn  tekemään omia juttujani, ennenkuin hakisin ruokaa. Yritän samalla kuumeisesti saada  auton omistajaa kiinni, sillä tuntuu siististi sanottuna ilkeältä jatkaa matkaa autolla, jossa kuskin ovi ei toimi. Uskoisin sen näkyvän minusta.  Tuijotus jatkuu. Näen, mutta en katso. Tuntuu kuin olisi seurattu jokaista suupalaani.  Mieleeni juolahti ajatus. Entä jos nousen pystyyn,  kysäsen heilt, ä onko lksyttävää ja mikäli ei, niinpyydän  jatkamaan. En kuitenkaan tehnyt niin.  Sillä takaraivossani takoi  se hemmetin ovi.  Hiljaisuus tuijotus ja ilkikurinen huikkasu ," tuolla ainakaan (painotettu) ei ole koronaa". Pokkani pit, sillä ajattelin  heidän  pian kuulevan painavan mielipiteeni luuriin siitä hemmetin  kahvasta. Heidän onnekseen., he ehtivät poistua, ennen kun näin tapahtui.  Mitä siis tein? Mitä oikeasti tein ? Touhutin vain omiaani, hain noutopöydästä ruokaa, ja mietiin jo seuraavaa vaihtoehtoa  seuraavaan hetkeen. Kerroin ystävälleni tapahtumasta ja hän totesi nauraen, että minun olisi pitänyt  kaivaa pieni muistilappu, kirjoittaa siihen että VARATTU  ja liimata se otsaani.  Vastaan nauruun ja lupaan seuraavalle varata mienen  muistilapputarravihon käsilaukkuuni. Ehkä ensi kerralla, tuumaan. 

Orpo

Tiesitkö muuten, että Muumipappakin oli orpo ?  Tänään luin yhtä alkuperäistä muumikirjaa ja siinä kerrottiin, että Muumipappa oli jätetty sanomalehteen kiedottuna Hemuleitten orpokotiin. Sattuu ja koskettaa yhtä aikaa tuo tieto. Kuinka hienosti Tove Janson kirjoittaakaan tuon koko Muumien elämäntarinan. Elämääni peilaten joitakin kohtia näistä, osuu ja uppoaa.. Vaikkakin välillä kaikki muumit ovat olleet levällään, ne ovat olleet kuitenkin laskettavissa.  Noh, eksyin ehkä hieman aiheesta.  Orpona kasvaminen ei liene helppoa, kuin.ei puoliorponakaan.  Joudut vain pikkusen enempi tekemään.töitä pysyäksesi "hengissä".  Varsinkin jos olet saanut osaksesi elämässä jpaikan, ettei ole kultalusikkaa piirongin laatikossa.  Muumipapan tarinat eivät ihan vallan avautuneet, sillä en saanut tilaisuutta  kuulla koko tarinaa, mutta sellainen intuitio jäi, jotta nuoruus on ollut hällä villiä aikaa. Hän on yhä seikkailija tarinasta toiseen. Tein mielessäni yhteenvedon. Seikkailija, levoton sielu, joka yhä etsii paikkaansa kuitenkin valittu, (samansieluinen ) parempi puolisko mukanaan. Parempi puolisko ei aina niin syty Muumipapan jännittäviin seikkailuihin, mutta on juonessa mukana kyllä ja antaa Muumipapan seikkkailla.  Tietäen että.tämä palaa kyllä aina hänen luokseen kotiin.  Kun on kasvanut ilman varmoja juuria tai vain puolikkaalla, on toden näköistä, ettet ikinä tule luottamaan  täysin keneenkään.  Tai ne ihmiset ovat hyvin harvassa,   Oma jännittävä seikkailunsa siis kullakin, mutta törmättyäni tänään tuohon "tärkeään" tietoon, ymmärrän paremmin Muumupapan viisauksia tai paremminkin Tove Janssonin  katsomusta kirjoittaa Muumilaakson tarinoita. Sillä yksi hänen kirjoittamistaan tarinoista on  erityinen suosikini, Lohikäärme. 

Lainarakkaus

Lainarakkaus käveli vain ovesta sisään. Ihan vähän vaan kyseli tai ylipäätänsä esitteli itseään. Asettui taloksi.  Ei kysynyt lupaa, jäi vain. Antoi ymmärtää, että on tullut jäädäkseen. Lainarakkautta ei aina tunnista. Se antaa jopa rakastua itseensä. Se kertoo sinulle kaiken itsestään, ottaa kaiken myös vastaan sinusta , pitää kuin omaansa ja sopivan hetken tullen se katoaa vähin äänin. Yhtä rajusti kuin on tullutkin, se jättää jälkensä  lainaamoon. Lainarakkaus kulkee valheen puvussa, toisin kun rakkaus. Lainarakkaus pitää hauskaa, kuluttaa aikaansa, uskotellen myös itselleen olevan rakastunut, toisin kun rakkaus. Rakkaus on rehellinen kaikessa julmuudessaan ja kauneudessaan.  Mutta lainarakkaus lähtee käpsyttelemään, kun kaikki kiva on käytetty. Ja sitten  se selittelee, poislähtiessään, testaavansa, miten yhdessäolo kestää, kun hänellä on uudet tuulet. Tai sitten sillä on niin muka vaikeata, ettei se tiedä kuinka tekisi lainaamon kanssa. Kun kaikkea ei voi saada tai ei haluakkaan lainaamon olevan hänelle ikuinen kumppani, joksi hän sen niin uskotteli syvillä ajatuksillaan. Lainarakkaudelta puuttuu suoraselkäisyys. Se luottaa siihen, että lainaamosta saa kaikkea silloin kun se tarvitsee. Se venkoilee erillaisilla meriselityksillään, ettei lainaamoa tarvitse, koska asiathan ovat sillä hetkellä hyvin.  Niinpä lainarakkauden on helppo unohtaa sovitut  asiat, yhteiset kivat jutut, hassutukset ja diilit. Lainarakkauden ei omasta mielestä tarvitse kantaa vastuuta. Se vain odottaa, että lainaamo tekee sen. Tosin, kun rakkaus,  se ei jätä epätietoisuuteen tai hiljaisuuteen, vaan kertoo kaikessa rehellisyydessään, kuinka asiat ovat. Se ei roikota, juuri siksi, että jokin.hyöty tai korvike olisi vielä olemassa. Mutta, lainarakkaus toimii juuri noin. Se ojentaa ikäänkuin koiralle luun, jottei menettäisi itse kasvojaan. 

Elämän karuselli

Päätin siivota hieman ystäväpiiriäni, sillä joukkoon mahtuu paljon niitä, jotka haketuvat seuraasi    aina silloin , kun tarvitsevat jotakin tai ovat vain tiedonhaluisia . Heidän omassa elämässään tapahtuu liian vähän ja tuolloin  on oikeus kysellä oletetulta ystävältä mitä huvittaa. Pitäävät itseään ystiävinä  mutta eivät todellisuudessa ole ystävä.  Mielestäni hyvän ystäväln  ominaisuuksiin kuuluu, ettei hän arvostele,  kysele ja osoita syyttävin sormin kun ja jos et pystykkään auttamaan juuri sillä hetkellä häntä tai ollenkaan.  Hyvän ystävän piirteisiin ei kuulu tunkeutua ihon alle vaan antaa toiselle tilaa tulla tykö tai kuulluksi.  Kun sitten hiljan törmäsin.tämänkaltaiseen ihmiseen, joka todella harvoin edes ottaa yhteyttä, hän ensinmäinen kysymys oli tungetteleva. Harvoin kiskaisen vastauksen suoraan pöytään, mutta nyt sen tein. Halusin että hän ymmärtää, ettei noin vain voi  lampsia henkilökohtaiselle reviirilleni.  Kysyin häneltä, jotta tosissaanko haluaa tietää tuon ensinmäisenä ?  Hyvät ystävät eivät tee niin.  No, siitähän seurasi , ettei hän kestänyt pointtiani vaan pyörähti kannoillaan tiehensä. Hyvä niin.   Hän koki, ettei ole hyvä ystäväni, no oliko?  Erityisen hyvä ystävä on se, joka tulee kanssasi seisomaan suohon miettimään, miten sieltä pääsee parhaiten pois. Hän voi soittaa sinulle  ihan koska vain, varsinkin silloin kun tarvitsee apua. Hänen ei tarvitse  puhua ääneen kuin puoli lausetta ja toinen ymmärtää heti, mistä on kysymys. Nämä ystävät pysyvät luonasi koko elämän ajan, kunnes lauletaan viimeinen virsi ja senkin jälkeen.   Ja, sitten on niitä, jotka liftaa  ystävyytesi hinnalla.  Hyppää kyytiisi ja ajaa pitkän matkan, nauttien kyydistä.  Vähän niinkuin Juice laulaa Jyrkiboysta. " ..mutta sinä pääsit parempaan kyytiin .. älä sanojasi syö.."  Liftariystäväsi löytääkin paremman elämäntyylin,  tie osottautuukin leveämmäksi. Eihän enää silloin tarvitse liftikyytiä. Lähtiessään kyydistä, ikäänkuin kyydistä  päästäkseen hän voi haistattaa vitut ja  käyttäytyä muutenkin sopimattomasti ja toinen kyytiläinen on ihmeissään, huuli pyöreänä, ihmetellen jotta mihin helvettiin se lähti. Ystävä joka on luvannut olla aina joka ikisessä seikkailussa mukana. Ja juuri vanhassa hyvässä ystävässä on juuri parasta se, että jokainen seikkailu hänen kanssaan  on aina uusi.  Myös sekin, kun ja jos tulee erimielisyyksiä,  ne pystytään selvittämään ja ystävyys lujittuu entisestään lujemmaksi.   Liftarin tapauksessa ei kyytiläinen pääse helpolla, mikäli hän kuvittelee toimivansa siten että hän  törkeyksiä ja ilkeyksiä heitellen poistuu vain hiljakseen takavasemmalle, kertomatta, sanomatta syytä kyydistä poistuakseen.  Totta helvetissä hänen pitää vastata sanoistaan, teoistaan ja lupauksistaan. Kun pöytä on pyyhitty, katsotaan sitten, miten jatketaan. Tunteet ja järki tässä kohtaa eriytyvät ja jos liftari ei näe omia taskujaan pidemmälle, on hän se yleensä joka häviää.  No, nämä lienee makuasioita.

Kotileijonalle

Muisto..

 Eläimet eivät petä, vaikka olisi mikä. Ne on aina vilpittömiä ystäviä toisin kun me ihmiset.  Tämä kotileijonamme  kerran tassutteli kammarin kynnykselle. Naukui kovaäänisesti  ja kääntyi keittiötä kohden.  Levylle jäänyt paistinpannu kärysi  ja keittiö oli täynnä paksua savua. Avasin ulko~oven ja kotileijonamme vilahti ulos. 😺

Avasin ulko-oven hain hiusharjan ja aloin harjaamaan hiuspehkoani. Harjasin kunnes kuulin aluksi pientä surinaa joka sittemmin vahvistui pörinäksi ja lopuksi  silmieni eteen ilmaantui epämääräisen näköinen  ISO   Öttiäinen!  Niinpä keskeytin pehkoni harjaamisen, otin tukevan otteen hiusharjasta ja lyödä läjäytin Öttiäistä kaikin voimin. Kuului vain KOPS ! ja seuraavassa hetkessä näin kotileijonamme Remun leikkivän jollakin kummallisella olennolla...  Ahaa!  se olikin se juuri   tainnuttamani Öittiäinen!  Remu käpitti  mielestäni hieman hymyilevän näköisenä Suurta Öttiäsitä kunnes    nappasi sen pikku tassullaan ja alkoi rouskutella sitä tyytyväisenä......  Onnistuneen rouskuttamisen jälkeen , katsoimme toisiamme ja tuumasimme:  "Tästä tulee hyvä päivä!"   Kotileijona kierähti kuistilla  kivaan kierremakarooni asentoon ja  tuntui siltä että nauroimme hetken  tuolle koko tapahtumalle ....

Riutunut

Useampi vuosi sitten alkanut kriisi ja tapahtumaketju sai minutkin polvilleen joksikin.aikaa. Yksinkertaisesti, olin niin kaivon pohjalla syytettynä kaikesta.  En suostunut kuitenkaan.jäämään sinne, vaan jopa tosi rumia konsteja käyttäen nousin pintaan.  Tapasin ihimisiä matkalla jotka hetken pystyivät kulkemaan rinnallani. Osa tuli kesken matkan kantamaan minun alkutaipaleella tulleet  oksat polultani.  Olin ruma ja ilkeä ihmisille. En suorastaan välittänyt paskaakaan mitä muut ihmiset , kaverit jopa ystävät ajattelivat minusta. Aivan sama. Olin päättänyt voittaa tuon.kisan.  Loppumetreillä tapasin.ihmisiä, jotka lupasivat olla aina kanssani,  sillä olimmmehan kantaneet toisiamme melkoisen paljon.  Selvisin useamman vuoden ryöpytyksestä. Minusta  samalla kasvoi tahtonainen joka ei enää  alistuisi kenenkään talutettavaksi. Ei ikinä enään.  Mutta, joku nakkas noppaa, ja ihmiset joita olin tavannut taisteluni viimemetreillä joutuivat itse  ihan helvetinmoiseen kriisiin ja tuon.kaiken melskeessä oman.egoni vuoksi sain osumia. Juuri, kun olisi pitänyt kantaa, en pystynyt omilta pettymyksiltäni ja surultani sitä tekemään. Raadollista. Tässä pelissä voit menettää omat ja varastetut.  Pyysin anteeksi, sillä olemme vain kaikki ihmisiä ja kiukuksissaan tulee sanottua kaikenmoista.  Nyt vain tarvitaan vastapuolelta myrskyn keskeltä ymmärrystä.  Syvä luottamus ja rakkaus  ei kuitenkaan horju. Tieto siitä, että toinen ajattelee toista ja pitää lähellään näkemättä riitttää.   Vaikka itse uin nyt seesteisillä vesillä odottaen seuraavaa koskea en usko, että ystäväni torpeedo kadottaa minua. Hän.tarvitsee nyt aikaa ja lepoa. Ihan niin kuin itsekkin tarvitsin.  Odotan häntä palaavaksi, riekaleisena mutta pintaan päässeenä.  Niin kauan kunnes hän sanoo minulle ettei hän rakastaisikaan ja ikävöinytkään minua.   

Husky

Katsoin elokuvan jossa Alaskassa asuva perhe asui koiraavaljakkoineen. Pentueeseen syntyi pentu, joka oli pienin ja heikoin. Perheen isäntä oli sitä mieltä, että pentu täytyisi hukuttaa, mutta emäntä oli eri mieltä. Hän elvytti pennun. Isäntä puolestaan oli sitä mieltä, että se oli häpeäksi jälkeläisilleen ja ettei huonoja ominaisuuksia tulisi jakaa. Emäntä kuitenkaan ei antanut periksi. Pentu kasvoi ja mitä enempi isäntä moitti pentua sitä riiviöpäisemmäksi tämä muuttui.  Emäntä piti edelleen pennun puolta.  Tuli aika, jolloin isäntä valjakkoineen lähti harjottelemaan reellään junnujen kanssa. Pentu joka jäi kotiin, karkasi koirakon perään ja heidät kiinni saatuaan, asettui aina etumaiseksi koiraksi.  Isäntä ei tästä tykännyt. Tämä toistui monta kertaa kunnes  sattui tilanne jossa ilman pennun asettautumista ykköskoiraksi, koko koiravaljakon ja isännän olisi käynyt huonosti.  Kerättyään koirakkonsa kokoon isäntä tajusi että tuo pentu on helmi. Tämä pentu ei jättäisi isääntäänsä ikinä pulaan. Johtajakoira, vaikka olikin vasta pentu. Isäntä joutui kasvamaan tuon pennun rinnalla ja vasta vanhana ollessaan ymmärsi tuon pennun merkityksen.  Elokuva päättyy onnellisesti. Mutta, niin se on meillä ihmisilläkin. Olemme etunenässä arvostelemassa heikointa ja erillaista käyttäytyvää. Olipa se eläinlapsi tai ihminen. Tämä on karua, mutta totta. Ajatellaan, ettei tuo tulisi pärjäämään.   Tästä voisin kertoa tarinan , jossa elvytin kaksoisvasikan. mutta jääköön se tarina toiseen kertaan. Tullaan takaisin meidän ihmisten pariin. Suhtaudumme  tai osa meistä ihmisistä suhtautuu  juuri niin, jotta "mitäköhän tuostakin tulee "  Elokuvan juonta miettiessäni,  oli jäätävää huomata miten  pennun  persoonallisuus tuli  hienosti esiin kasvattaen ja samalla  opettaen muita ympärillään olijoita.  

Aamukahvi

Sataa, sade on aina hyvästä. Se on uuden.alku , puhdistava.  Sateen jälkeen luonnossa kaikki värit tulevat hyvin esiin. Kaunistaa. Lintujen jutustelu kuuluu silti ikkunan läpi. Avaisin ikkunan, muttsa en halua vanhan ikkunankarmin enää kastuvan. Se tarvitsisi jo muutenkin jo vähän paikkausta.  Sovin tärskyt  ystäväni kanssa tulevaisuuteen uimakoppiin ja  tassuttelin keittiöön puolialasti. Kukaan.ei ollut tehnyt tänäkään aamuna valmiiksi aamupalaa, joten aloin itse rakentelemaan sitä. Heittelin munat pannulle, jämävalmiiksipaistettua jauhelihaa ja pari valkosipulin kynttä sekaan.  Pikakahvi aamukahviksi, tomaaatteihin.merisuolaa ja a'vot hyvä tuli.  Selaan.puhelimeen tulleet viestit, huomionosoitukset ja muut höpinät. Kuittaan silmäniskulla , hörppään.aamukahvini,  haukkaan mansikkaviineriä ja lähden.järjestelemään vinttiä. 

Rankka päivä

Perse mikä päivä. Herään aamulla normi virkeenä, keittelen aamusumpit, heitän lenkin. Silti tappi otsassani ei tipahtanut tai pienentynyt yhtään . Se oli ilmeisemmin päättänyt juurtua siihen.  Ajattelinpa siinä töihin lähtiessäni, jotta hoidanpa nyt yhden työhommelin.  Hoidin ja mitä helvettiä, mettähän se meni koko asia.  En tiedä mitä tapahtui, mutta se meni niin mettähän ettei enää paremmin voi mennä. Enyway, myöhäistä, valokuvaaja oli vainaa. Jatkoin matkaani ja siinä ohessa puhuin avioeron puolesta. Puoliso siis ammuttu. No, matka jatkui töihin.asti, mutta tappi otsassani ei pienentynyt.  Tilanne paheni kaupunkiin päästyäni. Ajoin pienesti vikaan ja huomasin olevani menossa jonnekkin helvetin porttikongiin. Auto takana ja odotin, että hän peruuttaisi. No ei. Peruutin vähän.ja odotin. No ei , hän ei peruuttanut.  En olisi voinut kääntää autoani,  sillä olisin kolhaissut oikealla puolella parkissa olevaa autoa. Kun se tampio ei vieläkään käsittänyt peruuttaa pois takaani vaikka hän oli yksin siinä kadulla.  Sitten leikkas  mulla kiinni. Vedin kiukkusena käsijarrun päälle, avasin oven, astuin kadulle tuumaten jotta johan on perkele. Perskärpäsellä oli ikkuna auki ja tsekkasin ensin, paljonkon olisi varaa peruuttaa. Kuski huikkasi jotta mitä oikein seikkailet, jolle huusin aivan raivoissani jotta Haista paska ! Kuski sulki kiireellä ikkunaa, ikäänkuin.pelastuakseen  siltä artikkelilta, mitä piti haistaa, ja livahti helvetin liukkaasti porttikongista sisään. Kiitti varmasti mielessään, että oli rakonen mihin sujahtaa. Tajusi tulevansa pahemman  kuin koronan käsittelemäksi jollei olisi ehtinyt väistää.  Peruutin, ja tulin risteykseen, missä odottelin suoraan tulijoita. Paikka oli rempas  mutta ajotyyli ei todellakaan ollut vapaa.  Siinä odotellessani joku tanan mersu painaa torvea takanani. Lähdin hitaasti liikkeelle, avasin  ikkunan ja nostin vasemman.käteni  keskisormen ollessa pystyssä korkealle ilmaan.  Vastaan tuleva autoilija, jonka siinä samalla ohitin,  näytti  lähinnä huvittuneelta.Tilanteesta lopuksi päästyäni , huikkasin postinkantaja Sakari Suipolle tervehdyksen, johon sain vastaukseksi jurotuksen.  Portaita kiivetessäni, vitutti yhä ja huikkasin jurottajalle jotta hyvän päivän toivottaminen ei maksa mitään. Olisin voinut vielä huikata perään, jotta jätä se tanan  lehtikasa siihen, minä voin jakaa sen.  

Ja loppuviimein, eihän kukaan voinut tietää, mikä niin vitutti. Parempi siis pysyä kalustetuissa tiloissa, niissä toistaiseksi olen osannut käyttäytyä. Mutta ~ menihän se maailmansotakin  pienellä vituiksi. 

Sinetti

Mitäpä jos olet ollut satavuotta naimisissa ja kaikkien uskomuksien mukaan  , tuli mitä tuli. yhdessä menään kaikki se läpi yhä pitäen kiinni toista kädestä kiinni loppuun.asti.  Entä kun tuo idea ei olekkaan selvillä tuohon seikkailuun.lähtiessään ?  Unohdetasn pitää kiinni kaikessa vihassa ja katkeruudessa. Parjataan.ja työnnetään toista kauemmaksi tuolla unohduksella ja sitten hetken päästä ihmetellään että mihin se toinen oikein meni.  Onko sormukset tosiaan tuon  kaiken sinetti , meinaten sormukset ovat nyt laatikossa , kun ei  ne todellakaan  ole autuaaksi eläämää tekevät. Vaan yhteiselon autuaaksi tekee ihan joku muu kun fyysinen esine. Vihkipuheessaan papin tehtävä on lausua, kaiken se uskoo kaiken se peittää. Vitut. Se ei peitä oikeastaan yhtään mitään.  Ihminen on oleva aina yksin, olipa tällä kaveri tai ei. Tämän kun hiffaa, hiffaa paljon.  

Anteeksianto. Se on ihan.eri asia ja toista luokkaa kokonaan, siis ihan omansa. Mutta onko pyyteentöntä anteeksiantoa oikeasti olemassa ? Käsi pystyyn, joka pystyy sanomasn että anteeksi, vaikka puukko olisi rinnassa ?  Harva. Ja, tässä juuri on pointtini.  Niinpä jatkan matkaani. Tässä kohtaa korostuu juuri ajatus, minulla on vain yksi elämä ja aioin elää sen ylpeästi hymyilen kaikkine virheineni.  vähän niinkuin kannan  ylipainonikin.  Menin siis takaisin telttaan, eikä sitä tällä kertaa tarvitse siirtää, sen taakse  kyllä voi mennä pissalle.  Sillä häkkilinnuksi rakas ystäväni en tälläkään kertaa suostu. 

Pidäppä tunkkis

Pidäppä tunkkis, aika hauska sanonta, nokkelasti keksitty ja oikeasti aika  kaken kattava lausahdus. Enpä tosiaan ole tullut tätä aikasemmin ajatelleeksi, kuinka paljon tuo lause sisältää. Se on kertakaikkiaan hyvin keksitty, sillä se antaa niin tyhjentävän olon vastaan ottajalle sekä  sen lähettäjälle.  Mistä lie tullutkaan, mutta kuvaa hyvin hetkeä, jolloin mitta täyttyy lopullisesti. Tosin tuo lause kuulostaa hauskan lisäksi pelottavalta jopa.  Ja ulkopuolisen korvin miltein naurettavalta. Mutta se, joka tuon lauseen huikkaa on enempi kuin tosissaan ja silloin lauseen vastaanottajan kannattaa kyllä perääntyä.  Ja kun lauseen lähettäjä lisää vielä " pidä vittu tunkkis.. , kuten yleensä nuorisolla on.tapana sanoa.  On tuo ehkä edistyneempi muoto tuosta lauseesta.   Teho kuitenkin  kokolailla on  sama kun pelkistettyssä muodossa. Tunkin pitäminen kuitenkin  tosin taas voi olla melkoisen terapeuttista.  Asia tulee erittäin selkeeksi sillä hetkellä ja sitä voi sitten lähteä läiskimään tunkki kainalossaan seuraavaan  kohteeseen.  Semmoista se on,  tunkinkaan kantaminenkaan  ei aina ole helppoa , tuumin. 

Jo keskiajalla

Jo keskiajalla, ei taisi olla jo aiemmin ~ homo sapiens kohteli toista homosapiensta tavalla joka oli hyvin raaka loppujen lopuksi. Ei toivottu persoona eristettiin.  Häntä ei katsottu, hänelle ei puhuttu, häntä ei kosketettu. 

Vanha sanonta, ihminen on  ihmiselle susi, pitää hyvin paikkansa.  Eristetystä ihmisestä tulee yksinäinen susi, joka ei luota enää kenenkään. Hänestä alkaa tulla vahva  ja periksi antamaton. Hän ei todellakaan kaipaa enää lauman seuraa.

Näin kävi sudelle joka luuli kuuluvanss laumaan, kunnes  hänelle osoitettiin paikka hieman syrjemmässä.  

Hän hyväksyi paikan sillä hetkellä, tavallaan vaistoten että jonain päivänä osat vielä  kääntyisi.

Suden kesytti syrjässä asuva nunna, olemalla sudelle vain läsnä. Ei muuta.  Kumpikaan heistä ei tarvinnut perusteluja tekemisiinsä tai olemisiinsa. Se yhdisti heitä. Heillä ei ollut paljon ruokaa, joten jakoivat ainoan omenansa.  

Kuljeskellessaan, he osuvat aukealle jossa pyöriteltiin tulta, riisui susi turkkinsa, otti tuliköytensä  ja tanssi tulitanssin. Tanssin päätyttyä, hän katseli hetken ympärilleen,  pujahti  hämärärtyvälle kujalle ja he hävisivät yön pimeyteen...

Krapula

Olo on, niinkuin olisin hurjassa krapulassa. Olet antanut kaikkesi ja nyt sinusta on.jäljellä vain pelkkä tyhjä kuori. Energiat ovat vähissä.  Pikkuihmiset jotka käyvät jo aikuisikää ja etsiivät vielä paikkaansa.  Ystävällä ovat  asiat solmussa ja olet näiden.kaikkien yhteinen kaivo. Sinne saa huutaa ja sinne saa melskata, mutta onko kaivolla sittenkää pohjaa ?  Mitä, jos tämä kaivo ehtyy kun.siitä koko ajan ammennetaan ?  Laittaisi vain kannen kiinni ja lopettaisi pumppaamasta.    Kannan , niin kauan kuin.jaksan, en laske maahan, ennen kuin tiedän että omat jalkasi kantaa. Muuhun en suostu.  On vain niin hurjaa, kun.ymmärtää rajansa tulleen, ja enää voit vain vierestä opastaa.  Tähän ikäänkuin lakkaa tuttu polku ja loppumatka kuljetaan molemmat tunnustellen.  Voimani kyllä riittävät siihen kun kuljemme yhdessä.  En vain tiedä luottaa. Törmänneenä autettavaan joka tuli autetuksi lopuksi iski puukon rintaan Opiin luottamaan intuitiooni ja väistämään silloin kun tunnen voimani ehtyvän.  Kuljen silloin lähettyvilläsi mutta kauempana.  "Etten olisi vain tyhjä kuori"

Pilvi

Ja niin Mörkö hakeutui lämmittelemään tulen äärelle. Samalle nuotiolle pompotteli Pikku Myy huutaen:  "Minäpä olen alkanut käyttämään kannabista !"   Mörkö kysyi :  "Miksi ?"  

Johon  Pikku Myy vastasi :  "Siksi,  koska kaikki muutkin käytävät sitä."

(Muumilaakson uusia sanontoja,  ~90 luvun , ja 2000 luvun nuoret )

Alkaisiko näin seuravvat uuden ajan muumilaakson tarinat ? Nythän on sentään 2000 luku.  Jos vanhasta lelulaatikosta löytyy ihan jotain muuta kuin leluja, on löytäjällä dejavu tunne. Toisaalta tunne on tuttu, vähän niinkuin toisen lapsen syntymä.  Aihe synnyttää keskustelua ja vastaukseksi tulee lopuksi, "koska kaikki muutkin tekevät niin "". Koska eihän kannabis ole vaarallista, tupakka ja viina on vaarallisempaa. Kannibis tekee aivoissa tuhoa, tupakka keuhkoissa ja muissa elimissä. Riippuu siis miltä kantilta asiaa tarkastellaan. " Näitä perusteluita riittää ja kuulostavat tutuilta. Ensimiset askeleet otettu.  "Koska siitä tulee hyvä olo ". No, pääasia että pää on sekaisin ja olo kevyt, tuumaan. Tälle asialle täytyy tehdä jotakin. Päästää vanhemmat, isovanhemmat, asianosaiset ja viranomaiset irti. Kertomaan mitä kannabiksen käyttäjän elämä kulkee noin vierestä katseltuna.  Niin se silloin ennen muinoin meidänkin sukuolveen aika hyvin tehosi. Sama kannabis, eilen tänään ja huomenna. Tosin  puhujaksi oppilaitoksiin et pääse ilman että olet kouluttautunut. Parhaimmat kouluttautuneet taitavat kuitenkin olla ne, jotka ovat käyneet läpi tämän helvetin. Miten kun ei meidän nuoruudessa ollut tuollaasta tarvetta, mikä ihme siinä on niin hienua ja siistiä ?  "Ei oikeastaan maksa mitään, kun on niin hyviä kavereita.." Tutun kuuloinen lause tuokin. Kunnes tajutaan, etteivät he olletkaan oikeita  kavereita.  Eipähän se vielä maksa, mutta jossain kohdassa alkaa maksamaan, mutta eihän juuri uusi harrastaja tätä välttämättä tajua uudesta ihastuksestaan. Ollaan kuolemattomia ja voittamattomia. "No, kaverilla karkasi mopo käsistä, ei minulta .." Näin helposti kuvitellaan hallitsevan tilanteen.  On kuitenkin fakta, että kouluja käymättömyydellä, tyttömällä  nuorella on suuri toidennäköisyys viihtyä harrasteensa parissa ja upota syvemmälle kokeilemaan muitakin oloa sekottavia aineita. Ne jotka " hallitsevat" kannabiksen.käytön," heillä taitaa olla rahaa, ikää ja asiat kunnossa, tuumaan. Ja heivät välttämättä ole minulle merkityksellisiä ihmisiä.   Kaikki ikään kuin alkoi alusta. Historia toisti itseään.  Paska on.ropellissa, ei muuta kun paina nappia.  Mutta, tähän maailmantilanteeseen se taitaa sopiakkin. Ei muutakun Juicen laulun sanoin : "pilvee, pilvee, pilvee.." Tämä aika tuo ja mahdollistaa uuden seitkytluvun. Pikavippifirmat voivat hyvin ja hälläväliä elämä lisääntyy. Meidän nuoret on himppasen kermaperseitä. Ovat tottuneet kaiken saamaan, oikeasti köyhyydessä ei ole tarvinnut elää ja site.ei osata nyt  luopua saavutetusta eduista, kuten esimerkikisi  pikaruokalapaikoista.  Ilmiö,  ollaan sodassa, mutta ei ole varsinaista sotaa, ollaan turhautuneita.  Kasvatuksesta ei voi syyttää. Tuota kun tapahtuu paremmissakin perheissä. Jos joku nyt niin väittää, voii saada hampaansa sisään ja joku toinen voi kertoa, että ne ovat olleet aina vähän sisässä.

Tänään päiväkodissa.

Tänään päiväkodissa.

Lapset pyysivät aamulla lisää puuroa.  Kysyin lapselta, "paljon vai vähän ? " lapsi vastasi: paljon...jolloin.pöydästä  eilisiä tätsyjä huikkas"eiku vähän "  Totesin siihen jotta loppupuuro menee roskiin. Ja tätsy huikkas : juu, ja siitä huolimatta annetaan lapselle vähän. Tuumasin takasin jotta "olen kirjoittanut asiasta pari kertaa lehteen ja  pidän  myös plokia asiasta  Tätsyn.suu napsahti kiinni ja mä jatkoin .. "paljon vai vähän.." (rakkaat suupielet pysyivät paikoillaan)

Toinen tätsy totesikin jotta nyt tehdään niin, että lähdetäänkin suoraan aamupalalta ulos.  

Hmm.. 

Siinä eukkojen seistessä pihamaalla sitten,  otinkin lapsiryhmän ja opetin heille tervapadan. Leikistä tuli niin suosittu, jotta muidenkin ryhmän lapset halusivat leikkiin mukaan,  ja niin me leikittiin koko aamupäivän.

Tulkki

Omaiseni soittaa palvelutalosta. Hän kertoo kaiken olevan huonosti.  Ei saa mennä ulos, ei ole talossa mitään toimintaa, hiljaista on kuin huopatossutehtaassa. ja huonekkin on sotkussa. Minun pitäisi  (ikäänkuin rivien välistä) lähtiä heti paikalla laittamaan asioita kuntohon. Kuuntelen ja kerron hänelle, että kyllä ulkoilla saa siinä mukavassa puutarhassa missä juotiin kahvit. Selitän hänelle, että ehkä henkilökuntaa on sen verta vähän viikonloppuna töissä jottei ole rahkeita nyt muuhun.  Tyytymättömänä hän lopettaa puhelun. Odotan hetken ja soitan henkilökunnan puhelimeen. Otan asian reilusti puheeksi ja saan vastauksen jotta kyllä vireketoimintaa on ollut joka päivä. Niihin on saanut osallistua ihan oman valinnan mukaan.  Ja että huonekkin kyllä on siisti.  No, tätä en epäilekkään, ja vaikkei cd .t  nyt olisikaan oikeassa kotelossaan, ei sekään haittaa.  Kuuluhan silti levyltä musiikki, tuumaan. Huolenaiheeni sottaessani henkilökunnalle ei todellakaan ollut omaiseni kertoma asia vaan itseasiassa halusin tuoda esille aika tärkeän seikan.  Omaiseni haki huomiota  kertomallaan ja taas  minä puolestani toin esille kertomallani, ettei omaisen pidä uskoa ihan kaikkea mitä omainen kertoo.  Ja tämän  hoitaja hienosti lopulta nappasikin.  Tosin, itsekkin hoitajana, olen nähnyt erillaisia käytäntöjä. Voidaan sanoa, että toimintatuokioon/,viriketuokioon  voi osallistua mieltymyksensä mukaan.  Voidaan siis kysyä kerran. Saat vastauksenkin kerran, Ei.  Ja sitten kyselyt jäävätkin  siihen. Tietenkään ei pakoteta, mutta automatic asukas  sanoo ensin ei. No, uskon kuitenkin että näillä resursseilla tehdään kaikki se, mitä tehtävissä on. Parhaansa varmasti tekeevät.  Niinpä puhelu päätyi siihen. , että ymmärsimme kaikki toisiamme. Pyysin viemään omaiseni puutarhaan (jäähylle) juomaan pullakahveet. Taidan olla loppuviimein "se kamala omainen " Mutta kyllä tämä on välillä kun nuoralla tanssia. Olisi huomattavasti helpompaa, kun.se lojuisi maneesilla.

Jotain näkymätöntä.

Ystäväni uskoutuu kertoessaan ystävästään. He ovat lapsuudenystäviä. Hän hymyilee puhuessaan hänestä. Hänen silmänsä loistaa ja hänen.äänestään kuulee ettei hän puhu kenestä tahansa. Hetken hiljaisuus ja sekin kertoo jo sen, mitä sanoiksi ei voi pukea.  Vuoden mentyä eteenpäin, hän kertoo jälleen.samaisesta ystävästään. Hänen silmänsä eivät enää loista, hän olemuksensa haluaisi paeta johonkin, etsien. turvaa, hänen äänensä värisee. Ystävä on poissa. Jälleen hiljaisuus, joka jälleen kertoo senkin, mitä ei sanoiksi edes pysty pukemaan.  Olen elänyt tuon. Olen nähnyt tuon saman,  ennenkin katsonut silmästä silmään. Tunnen syvää tyhjyyttä, tuntiessani tuon ystäväni  olon.  Sitä ei selitä sanoin. Sitä ei edes piirrä, sillä ei ole voimia piirtää. Olen tässä,  kuulen senkin mitä hän.ei sano, sillä hetki ei tunne sanoja. En tiedä mitä sanoa., eikä aina tarvitsekkaan tietää , riittää kun tunnet.  Nyt on minun vuoroni ottaa koppi. Tiedäthän, että pidän tiukasti kiinni. Mutta uskothan minua kun kerron,  erään viisaan mukaan, suru kestää kaksi vuotta. Sitten se hälvenee. Hälvenee se ja muuttaa pienesti muotoaan. Siinä ajassa osaa antaa anteeksi luojalle ja kaikelle. Suru riisuu ihmisen hetkeksi.  Olen tajunnut myös sen, että suru tekee ihmisen yhtäaikaa nöyräksi ja kauniiksi.  Tuo kaksi vuotta, mistä lie tuleekin, (tuo määritelmä ) on mielestäni asian käsittelemisen aikaa. Sen.jälkeen on aika päästää irti. Hän säilyy sydänmessäsi silti aina ykköstykkinä, jota kukaan ei ohita. Ja niin sen täytyy ollakkin rakas ystäväni. Sytytä kynttilä aina kun haluat hänen tulevan luoksesi. Näin minullekkin kerrottiin. Hän tulee tuoksesi tuulenvireenä tai mieleenpainuvana hetkenä.   Hän on osana sinua aina.  Ehkä josssin kohtaa ymmärrät, että sinulla on ystävien joukossa ystävä, jonka luulet hänen lähettäneen sinulle, kuka tietää. 

Hiljainen sota

Eräässä luokassa todetaan sairaustapaus. Hetken päästä koko perhe on sairastunut ja koulun henkilökunta jää miettimään, mitä tehdä. Tiedotetaanko vanhemmille ?   Mietin, mitä tällä voitetaan? Panikointia kyllä, mutta että mitä muuta ? Tämä  outo virus synnyttää  edetessään kummallisia kiemuroita.   Tuo ei ole varautumista. Tuo on kieroilua ja suurta egoa. Tauti vie mennessään niin monta kun tahtoo, eikä taida olla ihmisen tahdosta  kiinni. Ystäväni kertoo puolestaan,  "jos homma kaatuu ja noutajalle tulee töitä, saa hän "syyt" niskaansa. Tautitilastoja ei oikeasti enää kukaan tiedä, sillä testien tekeminen lopetettiin. Mitä tällä voitettiin ?  Olisiko ollut kuitenkin parempi, että tauti olisi saanut pyyhkäistä pallomme yli kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen edetty tilanteen mukaan, kuin se että nyt kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Mennään nyt hetki kerrallaan. Vielähän meillä on asiat hyvin. On ruokaa, lämmintä, sähköä jne. Tämä on vain hiljaista sotaa ja tyyntä myrskyn edellä. Suomen kansa on kuitenkin aika kuuliasta väkeä. Luottakaamme  siihen.  Lasketaan sitten hiippakuntaa vaihtaneet syiden mukaan kun patologi lopuksi näin toteaa.

Kokoontumiskielto on maassamme, mutta kuinka moni meidän kahvilanpitäjämme, kirppareiden myyjät, subwayt etc tämän ymmärtävät ? Tässä kohtaa ei taida toimia ajatus, jotta pidetään elämää yllä viimeiseen asti. Jos oltaisiin pelattu avoimilla korteilla alusta alkaen, olisi meillä nyt paljon enempi aseita käytettävänä, tuumaan.

Outo ilmiö

Menkäämme 1900 luvun alkuun, jossa  Espanjantauti riehui  yli pallomme, siivoten, karsien  kaiken  tieltään. Erityisesti työikäisiä ihmisiä kuoli kymmeniä miljoonia parissa vuodessa. Sata vuotta myöhemmin ottaa uusi virus vallan,  joka samalla lailla pyyhkäisee ympäri pallomme, vieden heikot mennessään.  Näin luonto ja maailmankaikkeus vain toimii. Ei meidän tarvitse ymmärtää syytä tai seurausta. Eihän meidän pallommekaan jaksa määräänsä enempää. Tämä on verrattavissa jänisruttoon, kapisiin kettuihin tai muihin metsän eläimiin kohdistuviin tauteihin.  Karua, mutta tämä on luonnonlaki. Joillakin vain meistä kädellisistä kestää hetki ymmärtää ja hyväksyä se. On ollut ovelaa seurata ja todeta miten ihminen toimii tämän kaltaisen uhan edessä. Varsinkin massana, se näyttää toimivan kuin lammaslauma tai kuin sopuliyhdyskunta. Noh, ehkä pakon sanelemanakin toki, mutta silti.  Olen aina ihmetellyt, miksi reagoida vasta sitten kun paskaa on jo housuissa. Sitten vasta eristykset kun on tiettynlainen  lukumäärä todettu sihteessa johonkin. Ei niin, että todella nähtäisiin jotta tillanteen.aiheuttaja on kaiken vievä eikä anteeksi pyytele ohi kulkiessaan.  Raha tekee ihmistä tyhmän. Jos istuu kaiken miljooniensa keskellä ja oksentaa verta, voisi kysyä itseltään siinä vaiheessa : kannatiko ? Tauti kun ei katso, kuka on kaikista rikkain tai kaunein.  Nyt on pysähtymisen aika, jopa taantumisen. Ehkä tämä herättää joitakin miettimään arvoja ja asenteita.  Palaamaan johonkin vanhaan.  Tauti vain toimii niin kuin sen on määrä toimia. Tauti ehkä syntyi ihmisten ahneudesta ja lopuksi kääntyi ihmistä vastaan, tuumin.  

"Mie romahan .."

Ihminen on siitä jännä, että hän tuntee olevansa  vahva, koska toiset sanovat niin.  Raja kuitenkin on jossain.  Jostain kohtaa tynnyri täyttyy ja vaikka kuinka vielä haluaisit olla tuo vahva, et enää pysty. Näet itsesi kohta kaiken ulkopuolella ja tahtosi lähteä pois , erakoitua on vahva.  Olet kyllästynyt siihen, ettei sinulla ole tilaa enää hengittää.  Olet jonkun mielestä jopa syyllinen heidän tilanteeseensa. Koska ihminen herää siihen, ettei toinen voi olla syyllinen heidän huonoon tilanteeseensa tai muuhun paskaan oloon. Vaan "syyllinen" löytyy ihmisestä itsestään. Myös tilanteen korjaaja löytyy samasta osoitteesta.  Toissa aamuna  tuli tunne, että en jaksa enää," nyt mie romahan.". Sain pidettyä kuitenkin tuon itkun  salassa ja pystyin normaalilla  äänellä puhumaan   vaikka jouduin ankarasti taistelemaan  taustalta nousevaa itkuromahdusta vastaan.  Otti oikeasti pumpusta. Kerroin viimeisintä kuulemaani vaikka ei ollut enää voimia.  Hyvä ystäväni keskittyi kuuntekemaan tarkkaan kertomaani, aivan kuin odottaen purskahtavani itkuun. Nyt ymmärsin vihdoin erään asian. Ymmärsin miksi meditaatiotilassa olin ontuva susi. Miksi ne porrasaskelmat olivat niin vaivaloiset nousta. Ehdiin ajatella siinä kertoessani, aivan kuin oisin vajonnut hetkeksi tyhjään tilaan. Kertoessani, pidin kiini siitä tarkkaavaisesta katseesta joka seurasi jokaista sanaani. Tiedostin, etten hukkuisi, vaan hän.olisi siinä, ottamassa koppia.  Olet ikäänkuin tilassa jossa et halua olla tai sinun ei kuulu olla ja silti joudut olemaan.  Pikkuhiljaa oloni helpottui. Pystyin ajattelemaan asiaa jo siten kun ystäväni,  "asiahan ei minulle kuulu .." Alan keskittymään ihan muihin asioihin ja itseeni. Sillä romuttaudun ihan täysin jos vielä alan houstaamaan ja huolehtimaan aikuisten ihmisten asioita.  Mutta uskotteko , jo pätkäkin jostakin kuulemastani roinasta, aiheuttaa suorastaan oksennurefleksin. En haluaisi kuulla enää sanaakaan. Monet kerrat ohjattu, neuvottu, mutta ei. Aina vaan samassa läävässä seilataan ja odotetaan sitten ihmettä. Ei ole ymmärretty vieläkään jotta yksi pikku liike ja suurinpiirtein koko sukuhaara on sitten siinä kuuluisassa liemessä. Eikä tämä ole tuumailuja vaan totisinta totta.  Siksikin päätin nilkuttavani nyt hieman etäämmälle ihan tässä elämässä ja  vain yksinkertaisesti  keskittyä omiin askareisiin, niissä on kyllin paljon askarreltavaa.  Ja siinä vaiheessa, kun olen tarpeeksi kaukana, nilkutus katoaa. 

Kun sitten myöhemmin kävelin tulipesien ympäröimässä metsässä, tunsin ylläni jälleen paksun turkin, neljä jalkaa ja mielettömän vahvan voiman. En nilkuttanut enää.  ~

Sokea oikeus voitti.

Palataanpa aikaan, (siis viimekesään, jotenkin tuo kesä jäi pysyvästi mieleeni) jolloin riekuin festareilta toiseen ja suuri konsernin johtaja oli vähältä tipahtaa palliltaan. Ainakin tähtäimessä oli tiukasti.  Jälkeenpäin taas ajatellen, olihan rämpiminen. Heinäkuusta lokakuuhun on pitkä aika, jos olet syyttömänä syytettyjen penkillä.   Jouduin siis vielä kerran muistuttamaan palaveripäivän kokoon saamiseksi. Tuo suuri päivä vihdoin koitti ja  keskustelumme lopuksi päädyin kirjalliseen oikaisuvaatimukseen. Tuo ajatus ei tuntunut heidän mielestään houkuttelevalta, mutta vaihtoehtojakaan siinä vaiheessa heillä ei ollut. Panoksena mahdollisesti olisi menettää vaikuttava asiakas. Tuskin he sitä sillä hetkellä kuitenkaan hokasivat totaalisesti. Tilanne kuitenkin oli heille sen verran kiusallinen jotta pitkin hampain myöntyivät sen hetkiseen tilanteeseen. Töitähän ja nöyryytystä tuo vaatisi mutta tehtävähän se olisi mikäli protogollan mukaan edettäisiin jo pelkästään.  Kiitimme toistemme seurasta, jatkoimme matkaamme viiden viikon päähän.  Tuo viisi viikkoa kului, leijona ei menettänyt yöuniaan. Seuraavaksi joku muu kyllä olisi menettänyt yöunensa sillä luvattua kirjallista asiapaperia ei kuulunut.  Vuorokauden verran kyseltyäni, sähköposti sitten saapui. Kirjelmä oli asiallinen ja juuri niinkuin pitikin anteeksipyyntöä myöden.  Koko tuon seikkailun ajan, tilanteella oli muutama seuraaja, joista vain yksi lopuksi vei kanssani maaliin tuon prosessin. Yksi. Muut jäivät seuraamaan sivusta, eivät uskoneet etten voisi oikaista täysin asiaa. Viimeinen käänne oli tarinassa hermoja kysyvä ja juuri tuo jäljelle jäänyt todellinen ystävä löysi kanssani ratkaisun siihen. Näin asia saatiin tällä kertaa siististi päätökseen.

Mutta, yhtä kaikki. Tämä oli  yksi viime vuoden häijyimmistä seikkailuista. Nyt olen ajatellut, että tarinani tästä eteenpäin saavat uuden muodon.

Sijaisuuksien kirjoa

Olen iloinen siitä mitä teen nyt. Tunnen itseni vapaaksi kun voin olla "vain se sijainen" Syy, miksi pysyä sijaisena.

Kaikki tämä tapahtui suljettujen ovien takana. Vain sijainen näki todellisen tilanteen. Hän oli hämmästynyt kun itsenäisyyspäivänä  tämä tarinan aikuinen palkittiin työpaikan työntekijöiden kesken parhaana työntekijänä.  Vain me kaksi tiesimme todellisen tilanteen. 

Kauan aikaa sitten olin eräässä päiväkodissa enempi kuin päivän sijaisena.  Ryhmä ei ollut mitenkään erityinen, mukavia ja kilttiä lapsia olivat. Ryhmässä oli yksi  erityistä huomiota tavitseva lapsi.  Olen tavannut tuon lapsen vuosia myöhemmin. Hän pärjää hienosti.

Ryhmän ainut aikuinen, ~ miksi sitten häntä kutsuttiinkaan, oli äärettömän väsynyt ja stressaantunut. Hänen päivänsä olivat selviytymistä kun ulkokopuolisin silmin katseli häntä.   Hän myönsikin asian näin olevan. Hän huusi lapsille jokiksena päivänä, jokaisesta asiasta.  Lapset pelkäsivät häntä. Ruokailutilanteet olivat erityisen ressaavia.. "älä tee sitä.. ja älä tee tätä ja etkö sinä ymmärrä.. .."  ilmassa leijui pieni synkkyys, ja hän miltei onnistui tartuttamaan sen muihin aikuisiin.  

 Kävi kuitenkin niin, että toinen aikuisista sairastui ja jäljelle ei jäänyt montaa sijaispäivää.  

 Ilmapiiri oli painostava , tuntui kun sijainen olisi ollut outo olio, joka oli tehnyt asioita väärin ~ olivatpa nämä tehdyt asiat mitä tahansa. Pelkkä olemassa olo tuntui ärsyttävän.   Tilanteen aisti jäätävän hyvin.  Mitätöinti  oli selkeä.   

 Sijainen llupasi itselleen tulla vielä katsomasn, olisiko tilanne kehittynyt mihinkään suuntaan.. Ja niin hän teki. Palasi aika ajoin, kunnes  tuli viimeinen kerta.  

 Ovesta sisälle astuessaan, hän käveli kuin näkymättömään seinään. Häntä tervehdittiin, mutta kasvot olivat eleettömät ja ilottomat.  Oikeastaan, kun tarkemmin ajatteli, jokin haisi, portille asti.  Ryhmään mennessään, hänen olotilansa vahvistui. Hänestä oli ilmeisemmin puhuttu jo pohjaksi asioita ja  sen vain tunsi.  Sijainen päätti, ettei antaisi tunteen nujertaa ja antoi vastauksia sitä mukaann  kun kysymyksiä tuli . Puhumattomuus, vastaamattomuus. halveksiva  katse sai takaisin saman.  Peili. Vain  erittäin harvoin tämä sijainen toimii peilinä,  äänetön viesti kuitenkin näytti nyt toimivan.  Tänään se ainakin toimi tilanteissa jossa kohtasimme tämän aikuisen kanssa. 

Kun kuulin teillä olevan työnohjausta, olin iloinen puolestanne.  Terve yhteisö ei  työnohjausta tarvitse. Maailma on pieni ja asiat tulevat aina vastaan, varsinkin silloin kun kuvittelee ettei tekemänsä valhe tai vääryys tule esille.   

Rumasti jos kuvaisin tapahtunutta, "ryhmässä ei tarvitse olla kuin yksi mulkku  tai voisiko kuvata  lauseella, "sellainen laivue kuin on kapteenikin "

Teillä on nyt uusia työntekijöitä. Pitäkää heistä huolta, etteivät  he pala loppuun.  

 Osastoilla päivät ovat seviymistä joka päivä, vajaan miehityksen vuoksi. Ja, kun päälle heitetään vielä  jonkun työntekijän pahaolo,  ~ onkin tilanne aika paha. Jotkut päiväkodit ovat saaneet diplomin hyvästä työilmapiiristä ~ ottakaa tämä tavoitteeksi. Saavutatte kyllä sen , jos oikeasti sitä tavoittelette.

 Passivoin tänään kutsunne.  Tiedän, että teidän on hankala saada sijaisia ja nyt tiedätte  tekin, miksi  ~ syystä. 

~sijainen ~

Jonkun ajan kuluttua sain vastauksen josta kävi ilmi, ettei palautteeni ollut miellyttänyt. 

  Hei, Kiitos palautteesta.

Kirjoituksesi on  omaa tulkintaasi.

Tilanteet ovat satunnaisesti täällä tiukkoja, kun yhtä aikaa tulee paljon yllättäviä poissaoloja.

Niillehän emme voi mitään, vaan koitamme sellaiset yksittäiset päivät hoitaa niin hyvin kuin pystymme.

Kiitos paljon avustasi.

Mukavaa keväänjatkoa. 

Johon kohteliaasti totesin, 

Kiitos kun vastasit.

 Vaati varmasti sinulta paljon  vastata. Käsitelkäähän asia viestini kera ja laittakaa asiat siellä kuntoon.Tämäkin toki vaatii tekijältään vielä paljon.  Ehkä sijaisiakin on sitten paremmin saatavilla.

" ei pidä lannistua, vaikka tulikin takatalvi "

Näihin sanoihin ja mielikuviin keskustelumme siis päättyi.

Jotkut esimiehet kuvittelevat olevansa  ainakin jumalasta seuraavia johtaessaan  suurta, pientä tai kunnan palveluksessa.  Vain hyvin  heistä harva ymmärtää, että  samasta paikasta me kaikki tullaan ja samaan paikkaan päädytään ja että kaikkien käsi lyhenee joskus.   Tämän idean kun löytää, pääsee paljon helpommalla. 

  

Viha

Jos joku puhuisi sinulle vihasta, katsoisit ihmeissäsi ympärillesi tajuamatta täysin mitä tuo ihminen tuntee tai tarkoittaa.  Kun eräänä iltana kuulin toisen kertovan, että haluaisi tulla niin vahvaksi, että voisi antaa sille takaisin joka on satuttanut häntä.  Minulle tuli paha olo häntä kuunnellessani ja suljin korvani tuolta kuulemaltani.  Olin silti paikallani ja jostain, ihan varman varovasti nousi kuin käärmeen pää ja tunsin tuon tai pikemminkin muistin tuon saman tunteen kuin mistä hän puhuu.  Sinä kesäiltapäivänä, olisin voinut vetää ihmiseltä kurkun auki. Muistan tuon vihan ja inhon tunteen niin voimakkaasti, että itseänikin jälkeenpäin  puistattaa. Ja, toisaalta ymmärrän kuulemaani, sillä voisin tehdä tuon vieläkin.  Mutta me ihmiset olemme rakennettu niin mielettömällä tavalla.  Anteeksiannolla, empatialla sekä sivistyksellä. Joten voin ymmärtää mitä puhujan mielessä liikkuu. Surullisinta tässä on se, että puhujan sisällä on niin paljon asioita, joihin emme osaa auttaa ja puhuja itse ymmärtäen osittain kuitenkin tilanteena, käsittelee sen itsekseen. 

Avustaja

Henkilökohtainen avustaja on vammaispalvelulain mukainen tukitoimi, joka kuuluu kunnan järjestämisvelvollisuuksiin. Henkilökohtainen avustaja tarkoittaa henkilökohtaista avustamista ottaen huomioon avustettavan toiminnan rajoitteet ja kannustaen häntä mahdollisimman itsenäiseen elämään rajoitteista huolimatta. Ilmoituksessa haettiin iloista, elämänmyönteistä, arjen pelastajaa. Hetken tuumailtuani, menin nettiin uudelleen ja avasin uudestaan  tuon ilmoituksen. Jotenkin ilmoitus "kutsui" minua. (Sana viehättää, olisi tässä kohtaa väärä )Mietiin myöhemmin mahtoikohan hän hakea itselleen edullista siivoajaa tai kotiapua ? Surullista, sillä olihan haastattelija lajissaan ammattilainen. Noh, eihän suutarin lapsellakaan ole useinkaan kenkiä, 

Kiitos viestistäsi.  

Ehidiin pohtimaan keskusteluamme ja loppuviimein tulin tulokseen, että jos valitset minut avustajaksesi, en.kiitos valitettavasti ota tehtävää vastaan.  Tapaamisemme oli mukava mutta korvaani särähti muutama asia.

Mielestäni on.tärkeää, että kerron ne sinulle, sillä ehkä ajatukseni voi valaista ajan kuluessa jotakin.   Keskustelumme oli soljuvaa,  enkä lähtenyt "väittämään vastaan" ajatuksiasi avustajan tehtävistä.  

Mielestäni avustajaa tulee arvostaa tasavertaisena avustettavan rinnalla. He ovat tiimi, joka puhaltaa yhteen hiileen. Asenne "olen työnantaja ja pomo" eivät toimi kovin kauaa.  Sillä tilanne elää ja etenee omaa vauhtiaan, välillä rajumminkin riippuen esim  ympärillä olevista tekijöistä.  Silloin.avustajan osaaminen, tietotaito tulee  vahvasti esille. Osat vaihtavat paikkaa ja avustaja.kertookin miten nyt edetään. Avustaja ei ole vain avustaja vaan hän tietää tasantarkkaan.tehtävänsä ja pikkusen vielä enempikin kun tarve vaatii.  Avustaja ei ole siivooja tai kotiapulainen. Koitiapu/siiivoojapalvelu hankitaan muualta. Avustajan tehtävä on.elää elämää avustajan kanssa.  Kulkea hänen kanssaan arjessa, harrastuksissa, vapaa~ajalla. Avustajaa ei voi  laittaa vain tiettyyn tehtävään ja kertoa että hänen paikkansa on.nyt siinä..Jos näin toimii avustajan kanssa, veikkaan että avustaja turhautuu melko nopeasti.  Kun kohtelee avutajaansa hyvin, saa tästä "ikuisen luottokaveri" joka hoitaa asiasi viimeiseen asti hyvin.  Haastattelussa tuli tärkeitä asioita esiin, myös niitäkin, joita ei sanottu.  Tälläiset ensitapaamiset edelllyttävät ehdotonta rehellisyyttä joka luo   lujan pohjan myös  jatkolle.   Petyin, tiedultuasi esimerkiksi matkani maksajaa. Pointti kertomalleni matkalle ei ollut siinä, vaan.että tuo ko viikko, tulisi olla toinen avustaja tai "tekijä". Työ jota teet, ymmärtäisin, ettet ole tietämätön tämän puolen asioista vaan  olettaakseni tiedät kaiken, kun taas puolestani .tietoni ei ylety ihan samalla tasolle näissä asioissa.  Hoitopuolen asioista sitten tietoni on toista luokkaa, käytännöistä ja muusta.  Haastattelussa ei ehkä kannattaisi sanoa "avustajan ei tarvitse tietää sairaudesta mitään.." sillä juuri tämä on.se helmi koko avustaja ideassa. Mitä enempi tiedät mitä hoidat /avustat ja miks, i on lopputulos molemmille palkiseva.  Varsinkin niissä hetkissä kun avustettava ei itse kykene auttamaan itseään. Tietenkin jos haluaa avustajan itselleen joka liikkuu pyynnöstä, ymmärtämättä miksi liikkuu, on.sekin.toki ihan bueno..Autoasiaa myös mietiin. Auto avustajalla on oltava, mutta ei sen vuoksi, että hän.kuljettaa avustettavaa. Vaan siksi .että hän.pääsee paikalle. Ja jos avustettava haluaa, että hänen autollansa avustaja ajaa, on avustettavalla oltava täysi kasko.  Tämäkin on.asia, josta oletin tietäväsi.  Keskustelumme ei siten lähtenyt avoimelta pohjalta liikkeelle, joten pelisääntöjen luominen jatkossa olisi ollut ehkä vaikeaa.  Avustajan sekä avustettavan  yhteiselo tiivistyy jossakin vaiheessa ja tämän vuoksi on.pohja rakennettava heti alussa lujaksi.  Joten jos et valikoinut minua avustajaksesi, en ole siitä pahoillani. Kohtaamisemme tällä kertaa  kuitenkin.jätti mietittävää ja ehkä se oli juuri tarkoituskin.  Mukavia talvipäiviä sinulle, voi hyvin..♥ 

Ei mikä tahansa duuni.

Työni on oikeasti aika mukavaa. Vaikka sanonta, työssä ei saa viihtyä, niin arvavatkaapa mitä ? Minäpä viihdyn. Isolla V:llä.  Tuo työ saa minut nauramaan, unohtamaan murheeni ja saan hurjasti siitä vielä hyvää energiaakin. Ja mikä parasta;: tunne on molemmin puolista. Tänäänkin, me leivottiin pipareita.  Ihana jouluinen piparin tuoksu valtasi koka paikan. Joimme kahveet vastapaistetun piparin kera. Aika hienoa, vai mitä?Juttelimme lepposia ja tuumailimme tulevia.  Lämmin hyvä fiilis, siinä kaikki koko päiväksi voimaa ja virtaa antamaan.  Seuraavan kerran kun tapaamme tuon työn kanssa, leivomme pullaa. Odotan tuota seuraavaa kertaa innolla. Voi miten mukavaa olisi nähdä myös kolleegani myös vähän hymyilevän.työssään. Heidän työnsä on kuitenkin ehkä vakavemmanluonteinen kuin minulla.  He työskentelevät pitkiä ajanjaksoja odottaen sitä yhtä ainoaa vaapaatansa  ja jos hyvin käy tuo vapaa ei ole piilovapaa , jolla oikeasti ei tee yhtään mitään.  Tai jos ajattelen toista työtoveriani, joka (uskallan sanoa ) raataa päivät pitkät ilman  oikeita taukoja ja odottaa sitä vapaata viikonloppua. 

Mitäs tänne

Eräs nuori kysyy minulta kuulumisia, vastaan hänelle Jaa nii jotta mitäs tänne.. no mitä sitä koristelemahan, aika rankka vuosi viime vuosikin.  Eniten on harmaannuttanut tieto teidän nuorten elämäntavoista. Se on ollut suorastaan helvetin kova isku.  Miettinyt jumalattomat kerrat miten teitä auttaa, mutta eipä sitä voi kun rinnalla kulkea. Jokainen kulkee tiensä ja tekee valintansa. Ja elää sitten sen mukaan.  Aina kuitenkin on poispääsyn mahdollisuus, täytyy vain itse löytää selkäranka, punainen lanka tai mikä nyt sitten ikinä onkaan.  Älä ota tätä saarnana, olen vain  ja tuumailen tähän aamuun.  Tekisi mieleni lisätä,  jotta erittäin rakas ihminen kääntyisi haudassaan jos tietäisi. Vaikka kyllähän hän taitaa tietääkkin, seurailee vain kauempaa. Tässä tullaan taas siihen,  jotta valinnat ja aina vain valinnat kuljettavat sinut eteenpäin ja sinä itse olet täysin ohjaksissa, ei kukaan muu.  Olin kerran eräällä luennolla, jossa nuori nainen kertoi elämäntilanteestaan. Hänellä oli parantumaton sairaus joka oli kuljettanut hänet tähän hetkeen. Hän oli ymmärtänyt että kaikilla täällä pallontallaajilla kaikki on vain täällä lainassa ja kukaan ei siis saa yhtään sen enempää tai vähempää. Joten kannattaa elää sen mukaan, sillä joku aamu voi olla että heräät ja huomaat vain ajattelevasi muttet liikkuvasi. Aika tajunnan räjäyttävällä tavalla sanottu. Tässä kohtaa sanonta, on tultava takaisin jotta voi palata sinne mistä lähtikin,  ei ihan päde, tuumaan.  Tätä ajatusta voisi vielä pikkuisen syventää, mutta taidankin jättää sen nyt tällä kertaa  tähän. Palaan tähän hetkeen ja lämmitän lisää aamuteetä.

Cats

Kävin katsomassa Cats elokuvan. Sitä on parjattu, mutta kyllä oli hyvä. 

Elokuva oli parempi kuin teatteripätkä, se oli tarkempi ts. siitä sai kiinni paremmin juonen. 

Elokuva lähtee siitä liikkeelle että sivukujalla asuu jellykkkissoja..tuolle kujalle heitetään säkissä oleva kissanpentu, elämästä ja lämipöisestä kodista tietämätön kissanpentu..pahuus vallitsee kadulla olevien kissojen välillä ja elämää nähneenä kertoovat kukin vuorollaan tarinansa, kuinka on.joutunut kadulle. 

Kissojen.seassa on vanha aikanaan oleva loistelias kaunotar joka on.tehnyt väärän valinnan ja nyt elää nuhjuisena, hylättynä , yksin. Pohatasta joka aikanaan on elänyt hyvin voivasti ja muutamasta muusta. Mikä viisaus asuu mistään tietämättömästä kissanpennussa kun.hän ratkaisee ongelman . Jellykkikissojen.yönä vain yksi kissa voi lähteä taivaaseen ja siitä päättää jo monta elämää elänyt kissa. Jokaisen.kissan.on laulettava laulu joka osallistuu tuohon kisaan. Voittaessaan kisan, on mahdollisuus aloittaa elämä alusta, Kissanpoika hakee lopussa sen hyljeksityn kaunottaren ja pyytää tämän laulamaan laulunsa..matka taivaaseen alkaa.  

Kissanpojasta tulee hellykkisissa, sillä hänet hyväksytään piireihin.  

Täytyy sanoa, että itkin vielä suihkussakin.

Mietittyäni tarkemmin itkun syytä, ymmärsin miksi itken. Toisella kerralla havahduin jälleen samaan ajatukseen, mutta  näin nyt muitakin nyasseja elokuvassa.  Elokuva on verrattavissa meidän ihmisten maailmaan, joten elokuvakin on itseasiassa päättymätön tarina.  Voisi ajatella, että ihminen heitetään miljööseen, jota se ei tunne, eikä tiedä siitä mitään ~ tosin pienellä pennullakin on sitä ennen oma tarinansa.  Tämän jälkeen hänen on vain.suoriuduttava tuossa maailmassa.  On olemassa kaksi vaihtoehtoa, joko olet tuo kissanpentu tai tuo kaunotar valintoineen. Kuitenkin nuokin kaksi vaihtoehtoa voi tavallaan yhdistää.   Kissanpentu ei oikeasti kuulu tuohon maailmaan, mutta tuosta miljööstä tulee hänelle lopuksi koti. 

Elokuvan kriitikot ovat arvostelleet tuon elokuvan vallan kuraksi, näkemättä itse juonta sen syvällisemmin.  Ja onhan totta, että elokuva ei ehkä ole tyypillinen jenkkifilmin tavoin tehty . Itse en juuri ikinä kriitikkojen näkemyksiä kaipaa enkä lue, sillä jos aihe sinänsä viehättää, istun sitten vaikka yksin elokuvateatterissa katsomassa sen.  Elokuvan lopuksi, eräs iäkäs nainen nousee penkistään , katsoo minua ja huikkaa : Olipa yhtä hyvä, kun silloin 25 vuotta sitten Lontoon teatterissa!